Kuka olkoon voittaja?

Kadonneet lampaat, Hannele ja Anna loysivat viimein tana aamuna tiensa siskojensa luokse. Tytot viettivat matkaan Hanoista tanne yhteensa 60 tuntia, noin puolet enemman, mita se normaalisti kestaa. Matkan varrella oli silta poikki ja bussi seisoi paikallaan noin 25 tuntia matkasta. Vahan me jo ihmettelimmekin, miksevat tytot saapuneet eilen niinkuin oli aiemmin puhuttu.. Mutta mikapa sen parempi tapa herata kuin ovenkolkutus ja aamuhalit kadonneitten (ja haisevien) siskojen kera..
Voin kertoa etten ole montaa kertaa nahnyt yhta hullunkurisia silmia kenellakaan kuin Annalla tana aamuna. En edes ihmisilla jotka ovat pitaneet itsensa hereilla piristeiden avulla juhlittuaan useamman paivan putkeen..

Olen iloisin ihminen maan paalla. Sain asken vastauksen (Kiinan) sulholle lahettaneeseeni sahkopostiin.. Tajusin eilen illalla, etta vaikka ja kuinka omistan hienoja ajatuksia "sen oikean kohtaamisesta" ja tasapainoisen parisuhteen ominaisuuksista, kaipaan vierelleni vierelleni ihmista aistimaan ja jakamaan koettua elamaa- TASSA JA NYT. Tahan valiin haluankin laittaa eilisia pohdintojani vihkooni:
"Huolimatta hienoista ajatuksistani kumppanin loytamisen suhteen, totuus on se, etta kaipaan ihmista vierelleni. Kaipaan ja paljon. En tunne niin jatkuvasti, mutta kylla se sydan silti jatkuvasti etsii toista, jakamaan naita elaman onnenhetkia ja myos vastaantulevia hetkellisia alamakia.
Kauniit ajatukset ovat hyva alku, mutta niiden luominen todeksi ei aina ole niin yksinkertaista, vaikka asiat aluksi tuntuisivatkin niin hyvilta ja helpoilta. Tarvitaan kokemuksellinen ymmartaminen. Mutta siksipa mina naita teita tallaan.. Kokeakseni ja ymmartaakseni. Loytaakseni itseni."
Tunnen myos, etta jokaisen, minunkin, on kuljettava omaa polkuani, Taytyy vain pitaa silmat, korvat ja sydan auki. Kuka tietaa mista seuraava hyva sulhoehdokas eteen ilmestyy..
Simon on suuntaamassa kohti Vietnamia uudenvuden jalkeen. En odota, koska elama menee juuri niinkuin on tarkoitus.. (..vakisinkin vahan..=)

Eilen illalla tuli kankkarankka luokseni kylaan ja Annin lahdettya ulos espanjalaisen sulhonsa kanssa jain yksin murjottamaan huoneeseen. Toiset pyysivat mukaan, mutta teki mieli kankkailla, olla vihainen elamalle. Vasytti kovin, mutten tohtinut antaa unelle tilaa tulla. Oli Pekingit mielessa. Myos sahkoposti Suomesta toi ikavia uutisia ystavani menetyksesta ja toivon oikein paljon jaksamista hanelle ja perheelleen surun edessa!

Aamulla menimme jalleen koululle. Talla kertaa vietnamilainen opettaja oli saapunut paikalle ja ilmapiiri oli huomattavan paljon rauhallisempi kuin aikaisemmin. Vietimme tuntien jalkeen pitkan tovin lasten kanssa leikien ja pelaillen (connect four:ta). "I'm a lucky man, I have two women.", ilmoitti pieni herra minun ja Annin istuessa hanen molemmin puolin. Myohemmin sain biljardiopetusta Minh:lta (12-v) laheisessa baarissa. Pienesta pitaen taytyy olla hyva myyntimies: "We play a game. If you lose, you will buy some postcards." Emmin siina hetken ja kerroin ettei minulle ole hajuakaan miten loyda palloa ja sain lisaehdon diiliin. Poika antaa tasoitusta pelaamalla vasemmalla kadellaan, vaikka yleensa pelaa oikealla. Fair enough. Nyt olen 40000 dongia koyhempi ja omistan nipun Ho Chi Min- postikortteja.. Sain sentaan otattaa kuvan itsestaan ja minusta yhdessa samaan hintaan..

Mutta nyt, siskojen paluun kunniaksi lahdemme (kuten anna tuossa sanoo) vetamaan larvit!

Eipa muuta, kuin pitakaahan itsenne ihmisina!!!