Suomitytot varastaa shown

Paluu arkeen on koittanut ja nyt on edessa selviytyminen valtavasta pyykkivuoresta. Asken saimme jo pyykkikoneen tukkoon, kun tunkimme liikaa vaatetta kerralla sisaan. Tekniikan ihmelapsia, minkas teet?
Eilen illalla saavuttiin tanne jaatavaan Chengduhun ja onneksi ei keritty viela luopua talvivetimista. Kaipuu lampoon on kova, mutta hetki sitten meille ystavallisesti tiedotettiin, etta Vietnamissakaan emme viela aurinkoa paase palvomaan. Pohjoisessa lampotilat kieppuvat kymmenen alla ja etelassa pyoritaan 2kympin tienoilla.
Matka Pekingista tanne kesti 26 tuntia ja ensimmaista kertaa matkasimme junassa, jossa oli kyykkylaatat. Taidan laittaa VR:lla sahkopostilla kehittamisehdotuksen, etta siirtyisivat niihin myos, silla se tuntui kuin tuntuikin hygienisemmalta kuin yleensa niin likaiset junan pytyt niin Suomenmaalla kuin muualla. Vaunussa meilla ei ollut omaa hyttia ja saimme osaksemme useita uteliaita katseita hengaillessamme videokamera kadessa vaunua edestakaisin. Ajattelimme hommata neljan kimpassa kiinavauvan, koska alapetien sopot pienet juoksivat suoraan ajatuksiltaan sekaisin olevien tyttojen sydamiin. Olemme kuvanneet Janin meidan huostaamme jattamalla kameralla tunnin verran parissa paivassa, herra ohjaajan itse kuvattua saman kahdessa viikossa.. Tosin meidan patka sisaltaa tyttojen juttuja ja fiilistelya. Kukapa ei haluasi kuulla neljan kauniin ja viehkean suomineidon yollisista seikkailuista unimaailmassa ja valilla valveillakin?!
Illalla meille selvisi, etta rakkaat pojjaat olivat myohastyneet Nanningiin lahtevasta junasta viisi minuuttia, mutta olivat silti jo eiliseen iltaan mennessa kulkeneet tiensa Vietnamin puolelle busseja kayttaen.
Pekingissa me suomitytot pidimme huolen siita, etta meita muistellaan viela. Lahtoseremoniasta tuli melkeimpa kaikenvarastava show, kun siina keskella hostellin ravintolaolohuonetta ensin ryhma- ja yksittaishalitettiin ringissa brassien, britin, aussin ja kinkkien kera. Tietenkaan unohtamatta kirjoittamiamme (halppis kiinanmuuri)postikortteja kaikille sulhoille (To Sulho. Greetings from gret wall, it really sucked. But life is. With loove, The insanes finnish..ja tuota rataa). Lopussa en kyynelmerelta voinut vaattya ja monta kymmenta minuuttia meni nyyhkyttaessa ja haukkoessa happea. Ainakin tuntuu joltain.
Peking jai elamaan sydameen ja tahan muistelona junassa kirjoittamani patka:
"Toissapaivana miljoonakaupungissa satoi lunta ja iloinen seurueemme meni onnesta ja ymparoivasta kylmyydesta sekaisin. Aamuyolla kavellessani Simonin kanssa pitkin talvisen Pekingin katuja tiesin, etta tassa on minun hetkeni. Mika riemu olikaan pyorittaa toista pienta ympyraa ja tanssia niin lujaa kuin jaloista lahti Kielletyn kaupugin porteilla. En ole varma, mutta luulen, etta olin nakevinani itse herra Maon huulilla pienen hymyn hanen tuijottaessaan kahta pienta kulkijaa toistensa kainaloissa. Siina oli elama itse."
Nyt on hiukset toisilla takussa ja toisilla koulutyttomaisesti kiiltavana ja kauniina vuohenmaitopesuaineen ansiosta. Flunssa koittaa kaataa osaa energisista tyttosista sankyyn, mutta emme anna periksi. Minun on helppo hymyilla ainoana tuosta kamalasta korviasarkevasta rohasta toistaiseksi valttyneena. Tok Tok.
Tassa hostellissa on loistava tunnelma. Olo on kuin kotona. Vaikka, kuten aussinikin sanoi, koti on siella missa reppu seisoo. Ei voi elaa henkisesti ja fyysisesti eri ositteissa. Tai niin ei ainakaan saa paljon elamasta irti. Tahan loppuun toinen ote ajatuksistani:
"Kotini on taalla tai siella, missa milloinkin kuluvalla sekunnilla hengitan.
Talla hetkella aika pitkalle jatkuvassa liikkeessa. Elama on muuttuva yhtalo.
Valilla jaa kaipaamaan, mutta kaipuu synnyttaa juuret.
Ilman juuria en pysty ymmartamaan itseani, en kasittamaan kuka olen.
Menneisyys antaa mulle avaimet peilata itseani suhteessa tahan hetkeen ja ymparoimaan maailmankaikeuteen. Oman itseni kasittamisen kautta mulla on paremmat mahdollisuudet olla mukana hetkissa. Elaa."