Puutarha pissa

Ho chi minh cityssa siis. Yollinen bussimatka ei koitellut hermojani ollenkaan tavalla, jollaisella sen kuvittelin, vaan meni leppoisasti pitkiakin patkia torkkuessa ja se oli nopeasti ohi.
Aamuyolla bussi pysahtyi autokorjaamon pihalle koiranunesta heraavien matkalaisten ihmetellessa mita tapahtuu. Pojat paattivat vaihtaa autoon renkaat.
Itse paatin kavaista ulkona aikani kuluksi ja tupakan poltettuani huomasin tarvitsevani paasta pissille. Kysyin yhdelta renkaanvaihtajista, missahan mahtaa olla WC. Poika vei minut talon sisapihalle. Leviteltyaan kasiaan hetken aikaa sysimustaa taivasta kohden han havisi ja kasitin, etta tarpeet tuli sitten varmaankin tehda luonnonomaan WC:seen. Ei siina muuta sitten kuin housut kinttuun ja puutarhaan pissimaan. Puolessa valissa toimitusta hatkahdin pihalle syttyvia kirkkaita ulkovaloja ja pojan takaovesta ulos tyontamaa paata. Ei auttanut kuin keskeyttaa toimitus ja vetaa housuja kiiresti takaisin jalkaan poskien punoittaessa paloautoakin kirkkaammin. Vessa olisi siis ollut talon sisalla ja poika kiersi talon paastaakseen minut takaovesta sisaan, jottei sisalla nukkuva perhe heraisi.
Hapean ja huvitteneisuuden sekoittanutta mieltani lohdutti korvissani soiva bussimatkojen jarjestajan raikuva nauru, kun han viikko sitten kertoi Hoi Ann:ssa, etta WC:lle vietnamiksi on kaksi eri nimea: Rakennuksessa olevalla WC:lla omansa (jota en nyt kirveellakaan muista) ja sitten toinen,toilet, joka loytyy kaikkialta, juuri niin lahelta ja pitkalta kuin katse maastossa kantaa.
Etta nain.
Bussimatkan alusta bussimatkan paatokseen kuljettaja popitti (todennakoisesti uusista) autostereoistaan -lahestulkoon- hissimusiikkia, valilla kovempaa ja valilla hieman voimakkuudesta tinkien. Hanen levylleen mahtui kolme raitaa ja matkakestommehan oli noin 13 tuntia. Menolippu. Soi paassa varmaan viela huomennakin.
Eika ihan hevilla unohdu kuljettajan voimakas toottikasikaan.

Same same, but different. Vietnamissa sulle tullaan kaupittelemaan koko ajan jotakin. Yksinkertaisinta on saada ostettua kirjoja (lahinna Lonely planeteja ja Coelhon tuotantoa), maalauksia, nenaliinoja, shipseja tai moottoripyorakyyti. Kaikilla "lonely ridereilla" ja kirjakauppiaalla on ainakin yksi "hyva ystava Suomesta". Todella hyvia ystavia taitaa olla ympari puolen maailmaa, kun jokaisen kunnon myyntimiehien taskusta loytyy aina ylistyspuhe, juuri hanen erinomaisuutta koskien, lahestulkoon jokaikisella mahdollisella turistien kayttamalla kielella..

Saavuttuamme tanne entisen Saigonin (nykyisin kutsuttuna siis Ho Chi Minh city) ymparistoon aamulla, kiinnitin huomiota vilkkaaseen eloon jo heti aamusta. Ennen kahdeksaa puistoissa ihmiset pelailivat sulkapalloa, venyttelivat lihaksiaan juoksulenkin jaljilta, ajelivat moottoripyorillaan, soivat aamupalaa katukojuissa, kuorivat hedelmiaan jne. Ei ikina tapahtuisi Suomessa aamuruuhkaa lukuunottamatta edes kesalomien aikana. Tai sitten mina olen elanyt eristyksissa oman maani kulttuurista.

Takkutukka on nyt historiaa, kavin asken leikkauttamassa kuivat latvat maan muonaksi. Hintaa operaatiolle tuli noin 2 dollaria, joten paatin alkaa pitamaan huolta myos hiukistani. Varmaan ensimmaista kertaa elamassani muuten..
Cambodian viisumien hankkiminen oli lasten leikkia. Veimme passit aamulla matkaoimistoon ja nyt ne ovat jo Cambodian viisumeilla varustettuna takaisin rahavoiden suojissa.

Perasta kuuluu huomenna, kun siskot rakkaat saapuvat tanne. Lukemisen iloa ja nautintoa on luvassa, silla dongit alkaa olla lopussa ja jotain pitaisi viela saada syotyakin taalla torstai aamuun saakka.