Maailmankaikkeuden syleilyssa
Eilen aamulla palatessani tutulle ja turvalliselle Peachy guesthousille, sain iloiset hyvanaamuntoivotukset ja mandariinin vastaanoton poydan takana istuvilta naisilta. Toinen naisista otti minua kadesta kiinni ja mikali tulkitsin hanen sanomansa oikein, han toivotti minut tervetulleeksi kotiin, koska hekin ovat huomanneet, etta olen viipynyt taalla jo jonkin aikaa..
Iltapaivalla asteltuani samaisen guesthousen internetkahvilaan paikasta vastaava vanha rouva antoi toiseen kateeni ajanaloituslapun ja toiseen banaanin.
Olen nakojaan paassyt sisaan perheeseen tai sitten ihmiset ajattelevat minun olen nalkainen..
Tama paikallaan olo on tehnyt sen, etta nyt alkaa olla taas hirmuinen hinku paasta liikkeelle nakemaan ja kohtaamaan uutta. Paa on ideoita ja suunniotelmia pullollaan. Kuulin viikonloppuna poydassamme istuneelta itavaltalaiselta luonnonkatastrofitutkijalta, etta joku hanen tuttavistaan oli matkannut laivakyydilla Malesiasta Ranskaan kolmessa viikossa. Se olisi sitten aikanaan oikein oivallinen keino palata Eurooppaan, lentamisen valttely, kun kuuluu taman matkan kuvaan. Muutaman paivan sisalla olisi vihdoin ja viimein tarkoitus siirtya pohjoiseen. Viisumia on jaljella alle kaksi viikkoa, joten taytyy pyorahtaa paivaretkella Myanmarissa. Ben- pikkuveli Israelista lahti tana aamuna Vietnamiin ja sovimme treffit Laosiin noin kuukauden kuluttua. Sielta meidan on sitten tarkoitus jatkaa yhdessa pohjoisen rajan kautta takaisin Cambodiaan ja Mondulkiriin kuulemaan luonnonaania- rauhoittumaan. Muitakin suunnitelmia on vaikka ja kuinka, mutta ne on ja muuttuu koko ajan..
Olen yrittanyt tyhjentaa ajatukseni kaikenmoisesta odottamisesta ja nauttia siita, miten maailmankaikkeus pitaa minusta huolta juuri nyt..
Simpan kanssa on niin helppo olla oma itsensa, etta valilla loytaa itsensa ajattelemasta miksi nain piti tapahtua. Miksi ihminen aina haluaa omistaa kaiken, pitaa kiinni hyvista hetkista kynsin ja hampain, vaikkei mikaan ole muuttumatonta ja ihminen ei omista todellisuudessa edes omaa ruumistaan? Se mika on hyvaa nyt, on sita nyt.
Toisaalta ensimmaista kertaa elamassa tunnen syvasti niin, etta valitan jostain ihmisesta ja itsestani niin paljon, etta on luonnollista paastaa irti antaakseen toiselle, -ja itselleen- mahdollisuuden kulkea ja luoda oma polkunsa.
Se hetki minka toisen sylissa viettaa, sisaltaa kaiken sen ymparoivan, mita tama maailmankaikkeus silla hetkella on. Mita muuta voisi ihminen viela vaatia.
Iltapaivalla asteltuani samaisen guesthousen internetkahvilaan paikasta vastaava vanha rouva antoi toiseen kateeni ajanaloituslapun ja toiseen banaanin.
Olen nakojaan paassyt sisaan perheeseen tai sitten ihmiset ajattelevat minun olen nalkainen..
Tama paikallaan olo on tehnyt sen, etta nyt alkaa olla taas hirmuinen hinku paasta liikkeelle nakemaan ja kohtaamaan uutta. Paa on ideoita ja suunniotelmia pullollaan. Kuulin viikonloppuna poydassamme istuneelta itavaltalaiselta luonnonkatastrofitutkijalta, etta joku hanen tuttavistaan oli matkannut laivakyydilla Malesiasta Ranskaan kolmessa viikossa. Se olisi sitten aikanaan oikein oivallinen keino palata Eurooppaan, lentamisen valttely, kun kuuluu taman matkan kuvaan. Muutaman paivan sisalla olisi vihdoin ja viimein tarkoitus siirtya pohjoiseen. Viisumia on jaljella alle kaksi viikkoa, joten taytyy pyorahtaa paivaretkella Myanmarissa. Ben- pikkuveli Israelista lahti tana aamuna Vietnamiin ja sovimme treffit Laosiin noin kuukauden kuluttua. Sielta meidan on sitten tarkoitus jatkaa yhdessa pohjoisen rajan kautta takaisin Cambodiaan ja Mondulkiriin kuulemaan luonnonaania- rauhoittumaan. Muitakin suunnitelmia on vaikka ja kuinka, mutta ne on ja muuttuu koko ajan..
Olen yrittanyt tyhjentaa ajatukseni kaikenmoisesta odottamisesta ja nauttia siita, miten maailmankaikkeus pitaa minusta huolta juuri nyt..
Simpan kanssa on niin helppo olla oma itsensa, etta valilla loytaa itsensa ajattelemasta miksi nain piti tapahtua. Miksi ihminen aina haluaa omistaa kaiken, pitaa kiinni hyvista hetkista kynsin ja hampain, vaikkei mikaan ole muuttumatonta ja ihminen ei omista todellisuudessa edes omaa ruumistaan? Se mika on hyvaa nyt, on sita nyt.
Toisaalta ensimmaista kertaa elamassa tunnen syvasti niin, etta valitan jostain ihmisesta ja itsestani niin paljon, etta on luonnollista paastaa irti antaakseen toiselle, -ja itselleen- mahdollisuuden kulkea ja luoda oma polkunsa.
Se hetki minka toisen sylissa viettaa, sisaltaa kaiken sen ymparoivan, mita tama maailmankaikkeus silla hetkella on. Mita muuta voisi ihminen viela vaatia.
0 Comments:
Post a Comment
<< Home