Lastentarhan paivaretki

Juuria. Olen naemma erikoistunut nykyisin paakaupunkimatkailuun, suurin osa Kiinassa vietetysta ajasta kului Pekingissa, Phnom penh piti otteessaan lahes puolet Cambodian maaperalla tallustetusta ajasta ja nyt melkein havettaa myontaa,
etta tuntuu h y v a l t a olla Bangkokissa. Mieli ei enaa hermoile yhta paljon kuin edellisella kerralla taalla ollessa ja on helpompi nahda ymparilleen. Ananaksenostohetkella otsalla kimmeltavien hikikarpaloiden ilmestymiseen ei ole enaa syyna ymparoivan vilinan aiheuttama stressi vaan puhtaasti ilmassa leijuva kuumuus. Ymparillaan voi havaita tuttuja juttuja, monumentteja ja internetkahviloita, mutta mitaan juuria en niista loyda. Nama aivan muualta loytyvat juuret saivat tanaan tuomion kiireellisen hoidon tarpeesta. Nama minun sisallani kasvavat juuret. Tarkemmin sanoen toiseksi taaimmaisen vasemmanpuoleisen takahampaani juuret.
En enaa koskaan syo yhtaan palaa kakkua, kekseja tai pullaa.
Tasta lahtien kayn tervehtimassa Hammastohtoria saannollisin valiajoin (ainakin AINA ennen matkalle lahtoa).
Ja kylla aiti ja isi, lupaan pesta hampaat joka aamu ja ilta ihan oikeasti. Enaa en vain sulje itseani vessaan ja esita pesevani hampaita hangaten harjaa pyyhetta vasten (siita kuuluu melkein sama aani kuin harjan liikkeesta hampaita vasten!) ja purskuttamalla lopuksi vetta ylikorostetuin aanitehostein..
Viimeiseksi, muttei vahaisimmaksi, muistan uudenvuodenlupaukseni olla lupaamatta mitaan.

Siirtyminen Siem reapista tanne vei koko sunnuntaipaivan. Bussi, jonka avulla jatimme Angorin tuhatvuotiset temppelit taaksemme, oli pieni (mutta pippunen) ja aariaan myoten taynna. Matka rajalle ei ollut kartalta mitattuna noin 150 kilometria pidempi, mutta se tuntui seitseman kahdeksan tunnin kestollaan lahestulkoon loputtomalta. Arvata jo varmaan saattaa, etta tien kunto oli mita kuoppaisin.
Rajalla meni jonottaessa tunti jos toinen ja vahintaan niskojen olisi syyta muistuttaa siita joka hetki ohittaessani jotain Bangkokin tuhansista, niin ihanaa, roinaa myyvista kojuista.
Thaimaan puolelle paastyamme odottelu jatkui, mutta onneksi onnettomuudessa tarkkasilmainen siskomme Hannele, oli loytanyt tuhat bahtia (n.20 euroa) No Problemista sangyn valista. Tuolla onnenrahalla oli sitten mukavaa tayttaa kurnivia vatsoja ripulia aiheuttaneilla tonnikalamajoneesisandwitseilla ja ihan kohtuullisesti sisalla pysyneilla grillatuilla maisseilla.
Yomyoha jo oli, kun lurppaavien silmaluomiemme valista naimme vilauksia Bangkokin pilvenpiirtajien kirkkaista valoista.
Kulunut reissu on soittanut jo useaan otteeseen, etta matkanteko todella kay tyosta.
Rakas velisemme Jani oli kaikessa ystavallisyydessaan varannut ruokamyrkytysvasymysjoukkiollemme guesthousehuoneen valmiiksi.Iltapalaa ja jo uni maittoi.

Eilinen meni niin sanotusti maatessa.

Mistas puhuttais?
En sittenkaan tohtinut jattaa matkaoppaitani, joita myos siskoikseni kutsun. Tai se taitaa olla niin, etteivat he tohtineet jattaa minua, ideatonta turistia pulaan.
Oma huone, josta haaveilin, olisi merkinnyt omaa rauhaa. Oma rauha taas yksityisyytta.. Yksityisyys omia tavaroita.
Omista tavaroista ei loydy Annan kayttokelpoista elakeharjaa. Elakeharjan puuttuminen johtaa takkuihin.
Olisko se sitten jotenkin kivaa olla omassa yksinaisessa yksityisyydessaan vain takut seuranaan?
Pateminen kuuluu minun egoni toimintamalleihin: Kylla mina parjaan omillani, olenhan sentaan itsenainen ja suuri maailmanmatkaaja (enka varmasti myonna kenellekaan, etta vihaan yksinaisyytta. En etenkaan sita, etta se pelottaa minua. Silloin en olisi lahellekaan yhta vaikuttava persoona.)!
Siskot eivat siis sittenkaan paasseet eroon kankkarankastaan.
Olen ymmartanyt, etta toisille rankkaamiseni on vain oman pahan oloni ulos tuomista. On paljon helpompi inhota ja syyttaa aaneen toisia kuin itseaan. Toisten kautta on niin helppo nahda omat puutteensa tajuamatta sita.
Ja nain paha olo vain kasvaa.
Olen paattanyt antaa egolleni satikutia.

Lastentarhaksi ristimassamme, uudessa isossa huoneessamme, meilla on tilaa temmeltaa. Jokaisella on oma nurkka, jossa voi sotkea ihan niinkuin itsea huvittaa ja mika parasta
o m a s a n k y!
Yhdessa on paljon mukavampaa..
.. kuunnella rottien aamujuoksua katolla.
.. kayda paivaretkella ihmisten tayttamassa Suomen suurlahetystossa ja pienen hampipeikon riivaavaa pelottavassa hammaslaakarissa.
.. nukahtaa iltaisin "mistas nyt puhuttais" kysymyksen jalkeiseen keskusteluun sulhoista ja -ihan yleensa vaan- maailman menosta.
Olen melkein jo paattanyt luopua jokailtaisesta kommentistani "eiko voitais nukkua jo". Ma olen kuitenkin se, joka aukoo suutaan viimeisena, olin sitten sanonut mita tahansa..
Oma tila loytyy omasta paasta. Ei ole ihme, jos tuntee joutuneensa ahdistetuksi nurkkaan, kun oma ego on vallannut kaiken kaytettavissa olleen tilan.

Kaikelle on aikansa ja paikkansa.
Talla hetkella on aika sisaruuden mahdollistamalle kasvamiselle.

Ollakseni olematta liian ankara itselleni palaan taas maan pinnalle.
Tama mita mainioin tiistai vei mennessaan monta mielta painanutta huolta. Sain passihakemuksen vetamaan ja neljan viikon paasta pitaisi olla uusi, ehja passi kourassa. Kaiken hyvan paalle ilmaiseksi.
Havitkoon myos Hammaspeikko!
Pienen etsinnan jalkeen loytyi Thai-klupin suosittelema hammasklinikka ja tarkastuksen ja kuvauksen jalkeen selvisi hampaan kunto ja se ei ole haavi.
Huomenna on edessa ensimmainen osio, ei niin ilmaisesta juurihoidosta. Vahan kylla jannittaa.. Mutta kestan mita vain urheasti, jotta ei tarvitse karsia enaa.