Raikuvaa naurua
Kaipaan hiljaisuutta. Aamulla nukkupaavo laski minut otteestaan jo kahdeksan maissa ja nautiskelin aamuauringon ensimmaisista sateista -No problemin- pehmealla korituolilla. Muuten paiva onkin tuonut mukanaan jos jonkinnakoista sapinaa.
Meilla oli eilen ilo tutustua suomiherraan nimeltaan Teemu. Ensi tapaaminen oli ikimuistettava.. Paastyamme guesthouselle paatimme ensi toiksemme kayda peseytymassa. Tultuani ulos suihkusta olivat tytot sahlailemassa jotain huoneemme ovi sepposen selallaan. Niin sopivasti sattui, etta myos vastapaisen huoneen (tismalleen vastapaata sijoittunut) ovi oli myos sepposen selallaan ja siina tismalleen peilikuvanani seisoi vaaleaponihantainen herra. Ainoana erona oli se, etta Teemulla oli vaatteet paalla ja minulla ei rihmankiertamaakaan. Noin sadasosa sekunnin verran katsoimme toisiamme silmiin, kunnes mina paatin lopettaa tutustumishetken siihen paikkaan ja hyppasin kirkuen takaisin kylpparin puolelle. Teemu kiljuntaani vastasi sitten selvalla suomenkielella, ettei hanta nyt ihan noin paljon tarvitse pelata. Ehka viimein on tullut aika minullekin tulla sujiksi oman ruumiini kanssa.
No problemin vaki toivotti meidat hymyssa suin tervetuleeksi takaisin ja pahoittelivat ettemme saaneet huone numero ykkosta, joka on aikaisemmin ollut aina kaytossamme, vaan "jouduimme" huoneeseen numro kahdeksan, tayteen kopioon ykkosesta. Tasta hyvasta saimme ekstra tuulettimen. Hyva olla VIP, olohuoneessa hikoillaan, koska siella ei tuule enaa..
Rakas menninkaisemme, guesthousen tyontekija Mom, jonka (ikimuistoisia) syntymapaivia vietimme puolitoista viikkoa sitten, kertoi, etta oli ikavoinyt meita kovasti. Herra taytti toissa lauantaina kokonaiset kaksikymmenta vuotta ja paatimme ostaa suosikki sulostuttajallemma kermakakun ja asiaan kuuluvat kaksikymmenta kynttilaa. Kakusta intoutuneina guesthousen tyontekijat, joista muuten useimmat ovat sukua toisilleen, paattivat jarjestaa oikein kunnon juhlat. Niimpa istuimme kaikkien guesthousea silla hetkella asuttaneiden kesken ringissa terassin lattialla ja nautimme makoisasta kalasta, riisista, simpukoista ja oluista. Unohtamatta Mekong viskia (jota Rozan mukaan juodaan myos tanaan). Kakku maistui kaikille, etenkin kolmipyoraisella ajeneille pikkuveijari serkuksille. Kyseisia juhlia seuranneena aamuna herasin samaiselta terasilta, onneksi moskiittiverkon alta.
Tanaan luovuimme ohjeellisista periaatteistamme ja otimme motot seka kuljettajat viemaan meidat paikallisten perustamalle lastenkodille, jonka olemassaolosta Teemu meille ystavallsiesti kertoi ja lahti nayttamaan myos tieta. Paasimme perille apteekin ja kaikkeamahdollista-kojun kautta. Kojun omistajalla oli onnenpaivat, kun han katseli vieresta dollarin kuvat vilistaen silmissaan meidan lappaessamme vihkoja, puuvareja, lyijykynia, terottimia ja muuta tarpeellista muovipusseihin hirvealla vauhdilla. Lasten kodissa oli 45 hymyilevaa ja iloista lasta. Pelasimme paivan lentopalloa, nopeuspeleja kammenilla, sulkafootbackia ynna muuta. Lasten nauru kaikuu vieressa vielakin. Lastenkoti toimii taysin ilman valtion tukea, joten kaytannossa kaikki tulee yksityisina lahjoituksina. Pienet rahat meilta ovat isoja ja elintarkeita heille. Keskustelin paikan johtajan kanssa ja talla hetkella suunnitelmissani olisi tulla takaisin tanne Phnom penhiin, ensin Thaimaassa ja Laosissa koluttuani, auttamaan lasten kanssa ainakin kuukaudeksi pariksi.
Hikipisarat valuvat pitkin poskia, mutta olo on loistava. Maittava intialainen pullistelee vatsassa. Viimeista iltaa taalla talla eraa, huomenna matka jatkuu kohti Siem rieppia ja Angor Watin temppeleita.
Haikeaa jattaa jo tutuksi tulleet kasvot tanne, mutta onpa ainakin jotain minne palata. Sattumalta muodostuneita juuria. Tosinlaisia kuin suomalaiset, mutta tarkeita. Omalla tavallaan. Tassa suhteellisessa maailmassa.
Kaikki Rakkaat elamassani kohtaamani ihmiset, ovat olleet mielessani paljon. On ihanaa, etta on voimavaraa, jota ammentaa huonoina hetkina. Se voimavara lahtee hetkista, joita olen saanut vietta teidan kanssanne. Elevana mielessa. Pikemminkin sydamessa.
Meilla oli eilen ilo tutustua suomiherraan nimeltaan Teemu. Ensi tapaaminen oli ikimuistettava.. Paastyamme guesthouselle paatimme ensi toiksemme kayda peseytymassa. Tultuani ulos suihkusta olivat tytot sahlailemassa jotain huoneemme ovi sepposen selallaan. Niin sopivasti sattui, etta myos vastapaisen huoneen (tismalleen vastapaata sijoittunut) ovi oli myos sepposen selallaan ja siina tismalleen peilikuvanani seisoi vaaleaponihantainen herra. Ainoana erona oli se, etta Teemulla oli vaatteet paalla ja minulla ei rihmankiertamaakaan. Noin sadasosa sekunnin verran katsoimme toisiamme silmiin, kunnes mina paatin lopettaa tutustumishetken siihen paikkaan ja hyppasin kirkuen takaisin kylpparin puolelle. Teemu kiljuntaani vastasi sitten selvalla suomenkielella, ettei hanta nyt ihan noin paljon tarvitse pelata. Ehka viimein on tullut aika minullekin tulla sujiksi oman ruumiini kanssa.
No problemin vaki toivotti meidat hymyssa suin tervetuleeksi takaisin ja pahoittelivat ettemme saaneet huone numero ykkosta, joka on aikaisemmin ollut aina kaytossamme, vaan "jouduimme" huoneeseen numro kahdeksan, tayteen kopioon ykkosesta. Tasta hyvasta saimme ekstra tuulettimen. Hyva olla VIP, olohuoneessa hikoillaan, koska siella ei tuule enaa..
Rakas menninkaisemme, guesthousen tyontekija Mom, jonka (ikimuistoisia) syntymapaivia vietimme puolitoista viikkoa sitten, kertoi, etta oli ikavoinyt meita kovasti. Herra taytti toissa lauantaina kokonaiset kaksikymmenta vuotta ja paatimme ostaa suosikki sulostuttajallemma kermakakun ja asiaan kuuluvat kaksikymmenta kynttilaa. Kakusta intoutuneina guesthousen tyontekijat, joista muuten useimmat ovat sukua toisilleen, paattivat jarjestaa oikein kunnon juhlat. Niimpa istuimme kaikkien guesthousea silla hetkella asuttaneiden kesken ringissa terassin lattialla ja nautimme makoisasta kalasta, riisista, simpukoista ja oluista. Unohtamatta Mekong viskia (jota Rozan mukaan juodaan myos tanaan). Kakku maistui kaikille, etenkin kolmipyoraisella ajeneille pikkuveijari serkuksille. Kyseisia juhlia seuranneena aamuna herasin samaiselta terasilta, onneksi moskiittiverkon alta.
Tanaan luovuimme ohjeellisista periaatteistamme ja otimme motot seka kuljettajat viemaan meidat paikallisten perustamalle lastenkodille, jonka olemassaolosta Teemu meille ystavallsiesti kertoi ja lahti nayttamaan myos tieta. Paasimme perille apteekin ja kaikkeamahdollista-kojun kautta. Kojun omistajalla oli onnenpaivat, kun han katseli vieresta dollarin kuvat vilistaen silmissaan meidan lappaessamme vihkoja, puuvareja, lyijykynia, terottimia ja muuta tarpeellista muovipusseihin hirvealla vauhdilla. Lasten kodissa oli 45 hymyilevaa ja iloista lasta. Pelasimme paivan lentopalloa, nopeuspeleja kammenilla, sulkafootbackia ynna muuta. Lasten nauru kaikuu vieressa vielakin. Lastenkoti toimii taysin ilman valtion tukea, joten kaytannossa kaikki tulee yksityisina lahjoituksina. Pienet rahat meilta ovat isoja ja elintarkeita heille. Keskustelin paikan johtajan kanssa ja talla hetkella suunnitelmissani olisi tulla takaisin tanne Phnom penhiin, ensin Thaimaassa ja Laosissa koluttuani, auttamaan lasten kanssa ainakin kuukaudeksi pariksi.
Hikipisarat valuvat pitkin poskia, mutta olo on loistava. Maittava intialainen pullistelee vatsassa. Viimeista iltaa taalla talla eraa, huomenna matka jatkuu kohti Siem rieppia ja Angor Watin temppeleita.
Haikeaa jattaa jo tutuksi tulleet kasvot tanne, mutta onpa ainakin jotain minne palata. Sattumalta muodostuneita juuria. Tosinlaisia kuin suomalaiset, mutta tarkeita. Omalla tavallaan. Tassa suhteellisessa maailmassa.
Kaikki Rakkaat elamassani kohtaamani ihmiset, ovat olleet mielessani paljon. On ihanaa, etta on voimavaraa, jota ammentaa huonoina hetkina. Se voimavara lahtee hetkista, joita olen saanut vietta teidan kanssanne. Elevana mielessa. Pikemminkin sydamessa.
posted by heidi-maria at 3:25 AM
3 Comments:
Istun täällä kylmässä Suomessa ja mietin, että miksen ole siellä. Haluan sitä niin paljon, että voi elämä sentään! Voisin kirjoittaa listan syistä. Ilman rahaa ei voi muuta kuin haluta. Lauantaina taas saarelle ja parin viikon päästä musta tulee kirjastotäti, huh.
Nyt on ostettu sulle tuomiset. Yhdeksän yötä.
Tänään koulussa oli kansainvälisestä vaihdosta kertomasta kv-vastaava. Haluan ensi syksyksi Indonesiaan. Työmatkailukuumetta jo ennen kuin ensimmäinen reissu on saatu alta pois.
Matkattomuuspahoinvointi ei oo kiva tauti ;)..
-Anni
Näin unta susta viime yönä. Olit tullu käymään välillä Suomessa ja sulla oli blondit hiukset... Halusit tulla meille kattoo jotain länkkäri-elokuvaa???
Hah...
Virve
Post a Comment
<< Home