Elamani hikisin joulu

Rentoilua. Sunnuntaina paatimme kunnioittaa jouluperinteita ja olla tekematta mitaan. Vahan lipsuimme paatoksestamme ja kavimme teettamassa jouluaaton valokuvia isannillemme lahjoitettavaksi. Aattona syoty jouluillallinen painoi mahassa viela paivallakin, joten soimme yhdistetyn aamupalan ja lounaan kolmen maissa iltapaivalla.
Illalla aloitimme katsomaan elokuvaa, joka kuitenkin keskeytyi edellispaivan isantiemme saapuessa paikalle.
Hotellinomistaja kavi ystavallisesti ilmoittamassa, ettei halua kolmen paikallisen herran oleskelevan hanen hotellinsa tiloissa, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin lahtea ravintolaan. Kaikki paikalliset haluavat vain ryostaa teidan rahanne, ilmoitti (paikallinen) hotellinomistaja Johnille. Sitapa juuri mekin olemme tyttojen kanssa jatkuvasti ajatelleet.. kuinka putsata John puhtaaksi?
Valitsemassamme ravintolassa oli joulubileet. Olut maistui ja ilta huipentui kellon lyodessa puolenyon. Koko paivan (?) ravintolan keskella seissyt kermakakku leikattiin. Aluksi kakkua meni juhlioiden suihun, mutta hyvin pian alkoi kermavaahtosota ja nain ollen lumenkorvikkeena kaytetty vauvantalkki vaihdettiin kuohkeampaan aineeseen. Talon tarjoamat oluet menivat toisilla kurkusta alas, toisilla tolkeista suihkuten muiden juhlioiden paihin.
Ken on maassa kauneihin. On erittain positiivista ettei useimpien paikallisten ravintoloiden wc:eissa ole peilia - saastaa paljon aikaa itseasiaan, kun ei tarvitse kayttaa koko iltaa jutellakseen humalaiselle peilikuvalleen.

Eilen aamulla maailmankulku tuntui hidastuneen. Oli kuuma (kuin tanaankin). Hiki valui noroina otsalta ja aamupalapoytakeskustelut kiersivat samaa rataa kuin edellisina paivina (huomioi Anna).
One of the girls: " No more beers to me for long time." "I'm smoking far too much."
John: "I think i'm going to leave tomorrow."
One of the girls: " Ou, really, where are you going to go?"
Ja kuten arvattavissa, John on edelleen taalla ja vaihtaa paivittain seuraavaa kohdetta Pohjois- Cambodiasta Etela- Vietnamiin. Olutta emme juoneet eilen, mutta olemme juoneet monta kertaa jatettyamme sen juonnin ensi kerran Venajan ja Mongolian rajalle. Ihminen todella tarvitsee rutiineja. Itsensa huijaamisen.
Fillareiden vuokra-ajan paattymisen pakottamana nostimme pikkupeppumme guesthousen mukavilta korituoleilta ja pyorat palautettuamme paatimme vahan kavella. Tormasimme joukkoon ketteria pikkuveijareita, apinoita kaupungin korkeimmalla kohdalla, joka on temppelialueen pihalla. Toisin kuin meilla, sukulaisilla naytti riittavan energiaa.
Monen mutkan ja paikallisen markkina-alueen mudassa rampimisen jalkeen loysimme tiemme kansallismuseon edessa aukenevaan puistoon. Otimme asiaksemme viimeinkin harjoitella sulkafootbagilla pelaamista. Paivan pikku liikuntatuokio.
Eipa mennyt aikaakaan, kun olimme loytaneet joukon uusia ystavia. Toiset tovereista kulkivat puolialasti ja toiset taysin alastomana. Toisilla oli vaatteet paalla. Paikalliset lapset saapuivat kylaan. Tai pikemminkin, me olimme tuleet kylaan heidan luokseen.
Paiva meni pelaillessa, kammattavana ollessa ja heittaessa volttia.
Yksi pikkupojista tuli istumaan viereeni, katsoi kynsiani, puristi paataan ja lahti juoksemaan jonnekin. Hetken kuluttua samainen herra istui taas vieressani, nyt pienenpieni tikku kadessaan ja alkoi puhhdistaa kynnenalusiani. Kuka sanoi, ettei kauneudesta tarvitse pitaa huolta?
Pikku herra myos kiipesi puuhun (jossa ei ollut oksia ollenkaan pariin ensimmaiseen metriin) ja tuli alas noin neljan metrin korkeudesta itsensa ohuiden oksien varassa roikkottamalla niin pitkalle kuin oksa riitti ja siskon ottaessa alhaalla vastaan. Melkein ketterammin kuin aiemmin paivalla tapaamani sukulaiset.
Lapset kertoivat tyoskentelevansa jonkinlaisten pahkinoiden keraajina ja myyjina. Osalla ei ollut perhetta lainkaan. Hyvin englantia puhuva neljatoista vuotias kertoi opiskelleensa englantia koulussa, mutta hanella ei ole aina varaa menna sinne, koska se maksaa 10 000 rielia kuukaudessa (noin 2,5 euroa). Hanen 7- vuotias pikkuveljensa ei ole paassyt kouluun viela lainkaan.
Illalla uusimme joululounaan intialaisessa ja taas tuli syotya liikaa. Majapaikkaan paastya vasymys painoi paan tyynyyn jo aikaisin, mutta unimaailma ei ottanut omakseen. Liskojen voima oli suurempi ja valitettavasti talla kertaa ei ollut kysymys toveriemme gekkojen vilistamisesta pitkin seinia. Sen siita saa, kun huijaa itseaan.

Tanaan on paiva omalle itselle. Tajusin juuri etten ole viettanyt aikaa yksin juuri yhtaan noin kuuteen viikkoon ja se alkaa nakya ulospain. Viela viikko sitten oli niin ihanaa saada ja antaa siskoilta siskoille aamu- valipaiva -ja iltahalit, mutta nyt on jotenkin sisaanpain kaantynyt olo. Olisi niin kiva olla lahekkain, niin fyysisesti etta etenkin henkisesti. Ensin taytyy vain paasta lahelle itseaan taas, jotta voi taas paasta lahelle muita.