Joulukuusia ja ilmapalloja

Joulun taikaa. Herattyamme aattoaamuun, loikoilimme guesthousin terassilla paahtavan auringon alla kukin syventyneena lukemansa kirjan (ja jouluaattolauantaiaamun) maailmaan.. Olemme loytaneet siskosjoukollemme uuden henkisen johtajan jenkkipoika Johnista. Tuon -pelkaa partaa- miehen ansiosta paasimme viettamaan elamamme erikoisimman jouluaaton..

Happy happy. Puolen paivan maissa kerasimme itsemme kokoon ja lahdimme vuokraamaan polkupyorat. Pyoran selassa emme tarvitse edes suunnittelemaamme "No motos. No tuk tuks. We love walking."- t- paitaa, koska pyora kertoo kyytia tuputtavalle henkilolle vastauksen valmiiksi.
Pyoralla ajon ihmiset yleensa oppivat suhteellisen nuorella ialla. Asia erikseen on pyorallaajon oppiminen Cambodialaisessa liikennekulttuurissa.
Itsesuojeluvaisto narikkaan ja liikenteen sekaan vaan. Unholaan pyoratiet ja katse tiukasti painettuna eteen. Turha vilkaista taakseen jos lahtee ohittamaan, parempi pitaa huolta ettei kukaan edessa paata ilmestya sinun eteesi. On takana olevien ongelma jos mina teen akkinaisia suunnanmuutoksia ajolinjassani.
Kylla pelotti, kun kaikki moottoripyorailijat ja autot olivat rivissa ja samassa sumpussa monikaistaisen tien risteyksessa odottamassa liikennevalojen vaihtumista vihreaksi. Kolme, kaksi, yksi, GO! Pahin oli edessa vasemmalle kaannyttaessa. Kukaan ei vapaaehtoisesti anna tilaa, se on pakko tyontaa valiin sita halutessaan. Taallakin siis on periaatteessa oikeanpuoleinen liikenne, jota noudatetaan silloin kun sille paalle satutaan.
Pelko halveni hieman, kun vastaan tuli moottoripyora, jossa kuljettajan taakse oli sidottu noin puolentoista metrin korkuinen muovillapaallystetty paketti ja sen paalla istui nainen tekemassa matkaa. Toinen huvittava naky oli moottoripyora ja perakarry ja siina olkilasti, jonka paalla mamma paivaunillaan.

Menimme temppelialueelle, jolla John oli edellisena paivana tutustunut joukkoon paikallisen koulun englanninopettajia ja heidan perheitaan. Henkinen johtajamme oli saanut kutsun koulun joulujuhlaan ja me siina sivussa sitten olimme hanen nelja suomalaista avecciaan.
Temppelin pihalla odottaessamme seuraavaa siirtoa juhlapaikalle paastaksemme, oli meita katsomassa paikallisia resuisissa vaatteissa juoksevista lapsista, oranssikaapuisiin munkkeihin. Olo oli kuin elaintarhan asukilla.
"Do you wanna be my friend? Give me your e- mail address."
Saimme selostuksen paikallisten hautajaisten kulusta (josta tosin en ymmartanyt mitaan) ja paasimme tutustumaan hautoihin joka tytolla oma pikku resupekka kasipuolessa tai sylissa. Markkinoilta ostamani bambukasirenkaat ovat nyttemmin vaihtannet omistajaa. Suurisilmaiset pikkuystavani, joilla oli myos paljon asiaa (krehmiksi), kayttavat niita nilkkarenkaina.
Vietettyamme pari tuntia temppelilla veimme pyorat herra Phoen luo sailoon (viisi pyoraa hanen pienessa makuuhuoneessaan).
Taitoimme loppumatkan juhlapaikalle kolmella moottoripyoralla. Kahdessa pyorassa matkasi yhteensa kuusi ihmista. Kolme ja kolme. Mutta ei se ole viela mitaan: Kadulla vastaan tulee pyoria, jossa matkaa kuusi ihmista kerralla (tai viisi+ koira).

Koulunpiha, joka toimi naemma myos luokkahuoneena, oli koristeltu erivarisin paperikuusi silhuetein ja ilmapalloin. Tietenkaan unohtamatta metalliputkista muotoiltua joulukuusta joka oli "paallystetty" erivarisin hopeahohtoisin joulukoynnoksin.
Juhlan ohjelmassa oli karaokea viisituntia putkeen lasten laulamana. Eika ilmassa ollut patkaakaan levottumuutta lasten istuessa paikaillaan odottamassa omaa vuoroaan ja kuunnellessa toisten esityksia. Saimme nahda myos pari hienoa tanssiesitysta ennen illan huipentumista yhteiseen tanssihetkeen opettajien, lasten ja ulkomaalaisten vieraiden kesken. Paras disco koskaan. Tuleva artistimme Anna oli omillaan Cambodialaisen rapin huutaessa suurista kaiuttimista. Tyyli vapaa. Anna kehosi lentaa..
Parasta paikallisessa on "happy happy" joulutraditio, missa toisen paalle heitetaan kasoittain vauvantalkkia joka tuo toiselle hyvaa oloa. Tummanruskeat ihot valkoisina on helppo olla iloinen.
Isantamme huolehtivat hyvinvoinnistamme parhaimmalla mahdollisella tavalla ja vatsojen kurniessamme juhlan puolivalissa meille annettiin kyyti paikalliseen katukeittioon, jossa soimme (mahdollisesti kasvis)patongin patkat. Aina oli kadessa pullo vetta tai jaamehujuoma.
Illan paatteeksi saimme kyydin takaisin pyorillemme ja joukko vanhempia juhlioita oli mukana saatilla. Sana kiitos oli pannassa ja tilalle otettiin: No problem- My Friend. Kaverit koilivat hamyisalla pihalla, etta heidan uudella lansimaisella ystavallaan Johnilla on viela kaikki sukukalleudet tallessa ja sitten olimmekin valmiita jatkamaan matkaa. Same same- but different.
Aattoillan hamyisilla kaduilla pyoralla ajo oli jannittavinta hauskaa pitkaan aikaan. Todennakoisesti happy shakea maistellut mies ei osannut paattaa mihin menna ajaessaan oikealle menevien kaistaa vaaraan suuntaan ja tormasi Anniin, mutta onneksi ei kaynyt kuinkaan. Ei Annille eika Happy Shakelle.

Myohaan illalla vasyneet, mutta onnellsiet joulunjuhliat soivat jouluruuan intilaisittain. Syo niin paljon kuin jaksat paikasta ulostauduttuamme siirryimme suoraan unipaavon hellaan huomaan.
Tai melkein heti ja melkein kaikki meista. Anni ja Hannele hommasivat korjaajan tukkeutuneelle vessallemme minun ja Annan olessa jo syvalla unimaailmassa. Kuka oli korjaaja, siita minulla ei ole aavistustakaan..