Kauneus ennenkaikkea

Nyt ma viimein ymmarran, miksi matkaoppaat eivat suosittele reissaamista Aasiassa sadekaudella. Kyseessa eivat suinkaan ole matkaoppaiden mainitsevat mutaiset tiet tai edes mahdoton kuumuus vaan etenkin thaimaalaisten kaupungiensa katujen paallysteena kayttamat toinen toistaan hienommat laatat, mitka muuttuvat sateen jaljilta luistinradaksi seka sandaaleilla etta lenkkitossuilla niille astuttaessa. Tai ehka aasialaisilla tosiaan on kaipuu viileaan ja he paattivat kayttaa saamiaan trooppisia luonnonolojaan halutessaan saada hekin palasen meidan talveamme. Jaahallit nyt viela jotenkin menee, mutta luistinratojen verkosto keskella Bangkokia. No, eipa ainakaan vie nama luistinradat jaahallin verran energiaa.. Eika kaytannollisyydella mitaan tee. Kauneus ennenkaikkea!
Sama ihanuus jatkuu taalla Paissa, jo pariin otteeseen olen meinannut olla persuksillani tulvivalla kadulla. Mikali vaikeammanasteiset kuvioharjoitukset kiinnostavat, suosittelen ostamaan perusmuovi/kumivarvassandaalit. Ne pitavat huolen, ettei menostasi puutu yllatyksia, silla sateen kohdatessa sandaalin pohjasta muodostuu tuplaluistinrata. Nain ollen paaset harjoittelemaan kahdella paallekkaisella ja eritahtiin liikkuvalla radalla samanaikaiseksi.
Sivuhuomautuksena suosittelen kyparaa.

Sain itseni hilattua eilen Chiang maihin ja kaupungin sunnuntai marketille. Voi, sita tavaran maaraa! Ennen taydellista ihmispaljoidesta aiheutunutta tuskastumistani tunsin kavelevani hetken (materialistin)taivaassa. Kadut olivat pullollaan toinen toistaan kauniimpia ja erikoisempia kasitoita: vaatteita, lamppuja, maalauksia, veistoksia, kenkia, keittiovalineita, voodoo-nukkeja ja paljon muuta. Oih.. Mutta kuten aina, en oikein osannut ostaa mitaan hyodyllista tai edes kaunista. TAvaran paljouden keskella ma menen jotenkin aivan lukkoon ja sitten sita tulee haalittua jotain mita ei ollenkaan tarvitse, kun halvalla saa ja kaikki kaunis ja/tai hyodyllinen jaa kojujen hyllyille odottamaan hieman alykkaampaa kuluttajaa, joka ymmartaa pistaa sen ylimaaraisen viisikymmenta bahtia (yksi euro) peliin ja saa mukaansa jotain mista todella pitaa..
Uusi hameeni ja (pelottaa myontaa, etta neljas matkassa tarttunut) kasilaukkuni ovat kylla kauniita. Ainakin Maman mielesta, jota kavin asken tapaamassa. Huomenaamulla kello kymmenen tapaamme uudelleen joogatunnin merkeissa.

Jotenkin olen ollut aika toivottoman alakuloinen viimeisen viikon.. Tiedan siihen loytyvan monia syita: unettomuutta, mika sai alkunsa typerasta ja turhanpaivasesta juopottelusta kahteen otteeseen Bangkokissa, mika taas sai alkunsa ikavoimisesta, miak taas on saanut alkunsa kuka tietaa mista.. Eika tama lista ole ehdoton totuus, kuten yleensa kaikessa pieni osa kaikesta vaikuttaa kaikkeen ja lopputuloksena olkoonkin kirjava soppa. Taytyis vaan saada se itsessaan asuva soturi nyt esiin, tai tassa tapauksessa olis kai parempi loytaa ammattikokki. Kylla ma tasta viela ponnistan, kuten rakas Anne mulle eilen sahkopostissaan kirjoitti:"ihanaa kun oot paassy olemaan ja elamaan eri tavalla eri maissa, ootko huomannu etta missa vaan oot elama on aina samanlaista, se tuo samoja haasteita, samoja ihanuuksia ja pettymyksia, missa vaan oot", elamaa se on elama niin Suomessa kuin Thaimaassakin eika se ruoho aidantakana ole sen vihreampaa naytti se kuvitelmissa silta tai ei. On vaan valilla helpompaa rypea itsesaalissaan ja kurjuudessaan kuin nousta ylos ja tervehtia maailmaa sellaisena kuin se on..

Bussimatka Chiang maista Paihin sai mut lahestulkoon menettamaan kasvoni aasialaisittain. Pienen punaisen bussin jalkatila ei ole lansimaalaiselle mittakaavalle rakennettu, mutta polvet suussa oli ihan hyva istua niin kauan kunnes viereeni istahti thai-inttipoika. Kaikilla muilla penkkipareilla istui vain yksi matksuatja, mutta jostain syysta lipunmyyjaneito kaiketi katsoi bussin ainoan lankkarityton tarvitsevan paikallista seuraa ja ensimmaiset kaksi tuntia matkasta tama innokas vierustoverini koitti enemman ja vahemman paasta (epamielyttavaan) kosketutuskontaktiin kanssani. Ensin kasi hivuttautui pienesti reidelle ja sitten vahan enemmalti reidelle ja kun sen sitten riuhtaisin ranteesta takaisin "omalle alueelleen" ei mennyt aikaakaan, kun sama kasi loysi syliini tippuneen hiuksen ja niin edelleen. Puoli matkassa mulla sitten hermo paloi ja erittain nyrpeaa naamaa nayttaen repaisin kaden pois, tein selvaksi aaneenpainollani (asian ymmartamiseksi sanoin saman seka englanniksi etta suomeksi, joista luulen jalkimmaisen toimineen paremmin) ja kaansin itseni mielenosoituksellisesti toiseen suuntaan. Pieneksi hetkeksi herra sotilas siirtyi istumaan takanamme olevalle penkkiparille, kunnes palasi minulle tuntemattomaksi jaaneesta syysta takaisin viereeni ja nukahti paansa olkapaani vasten. Siina mina sitten vuoristoisen tien joakisessa mutkassa kaansin kyynerpaatani, niin etta herra sotilaan paa heilui kuin heiluri puolelta toiselle, mutta harmikseni palasi aina takaisin ei toivotulle paikalleen. Paihin paastyamme herra yritti kovasti sanoa jaahyvaiset, mutta silmaakaan antamatta astuin bussista ulos ja hain kassini. Jaivat kiitokset sanomatta kuljettajalle.

Rob (amerikkalainen) jai Bangkokiin sairastamaan vatsatautiaan, josta olin aluksi iloissani, koska halusin matkata yksin, mutta nyt jo melkein loydan itseni ikavoimasta ja kaipaamasta hanen seuraansa. Jakopaiselle mielelleni onneksi tai mista sita tietaa tulevalla hetkella epaonneksi saan nauttia Robin seurasta jalleen keskiviikkona. Nain kertoi hanelta asken saapunut sahkoposti.

Itavaltalaisysatvani Monica ja Alex ovat viela(kin) taalla ja yhteinen illasemme sai minut tuntemaan itseni jalleen, hmm, Heidiksi, joka rakastaa elamaansa.
Ja matkumista.