Illuusion ikkuna

"Have a good day, The small Monkey!"
"Please, keep quiet."

He is already cykling far away when I'm whispering:
"..Goodbye Tii."

Tiedattehan tunteet, joita eivat sanat riita kertomaan, joihin ei ole olemassa sanoja?
Mun maailmani on hieman ristiriitainen talla eraa. Mondulkirissa mulla oli niin paljon aikaa ajatella ja taas kerran ajatella, kaantaa ja vaantaa elamaani ylos, alas ja ympari.

(14.6.2006)
"Mina, ihminen. Naen itsessani heikkouksia, toiset niista ylitsepaasemattomina esteina elamassani, toiset herattavina iskuina puskea entistakin lujemmin kohti unelmiani.

Toisina paivista tiedan suunnan, jota kohti kulkea.
Naen unelmani. Tunnen ne.

Toisina paivista taivas yllani on harmaa ja silmieni edessa on mitattymyytta heijastava kalvo.
En jaksa uskoa, mihinkaan, ja unelmani tulevat merkityksettomiksi.
Maailmastani tulee tyhja.

Toisina paivista palan haluamisesta.
Tiedan mita haluan tehda, miksi haluan tulla ja miten haluan muiden ihmisten nakevan minut.
Usein naina haluamisen paivina katoan unelmiini tulemisesta siksi joksikin.

Toisina paivista tartun tuumasta toimeen. Naina paivina muistan vain vahvuuteni, tunnen suunnan, naen maailmankaikkeuden variloiston kauneuden, lopetan haluamisen ja otan askeleen unelmaani. Teen todeksi itseani. Olen enka halua olla."



Nature lodgessa elama jatkuu jalleen nauruntaytteisena jalkeen vastoinkaymisten. Paivani vierahtivat nopeasti aamusta iltaan ja yhdesta toiseen Shitter head:ia Sherin kanssa korteilla pelatessa (astetta monimutkaisempi versio paskahoususta), kokatessa, pyykkia pestessa, rupatellessa, riippumatossa lekotellessa, Cowboy BePopin (japanilainen animaatio) seurassa, maen laella auringonlaskua ihastellessa ja lehmia hatistellessa. Valilla jopa intouduimme energia puuskassamme puutarhaa hoitamaan.
Viikon alussa kavin uuden ystavani, englantilais-srilankalaisen Mel:in kanssa (sananmukaisesti) huojumassa elefantin selassa. Maisemat olivat mahtavat ja taas kerran hiljaisuus paasi hammastyttamaan taman pienen tyttolapsen. Naimme hyppivan peuran ja muutaman hassun oravankaltaisen loikkimassa pitkine, karvaisine hantineen puusta toiseen. Vesiputouksen kohina tuuditti meidat mukavasti paivaunille kolmen tunnin lounaspysahdyksellamme.
Mel:in kanssa paasin pitkasta aikaa peilailemaan kaikenmaailman ajatuksia. Vaikka paljon tulee tavattua ihmisia ja loen olevani suhteellisen avoin persoona (hah), ei kaikkien kanssa sita vapautunutta, mutkatonta ja voisiko sanoa pinnan alle kurkistavampaa yhteytta loydy. Rakastan hopottelya, kaikenmaailman ihmisia ja erilaisia yhteyksia, jotka kaikki opettavat tavallaan, mutta joskus sita toivoo voivansa sanoa vaan, mita mieleen juolahtaa ihan kaikenmaailman pelkaamatta tulevansa tyrmatyksi tai katsottua kieroon. Ihmiset joiden kanssa voi olla myos hiljaa, hiljaisuuden tuntumatta hetkeakaan painostavalta eivat kasva puissa. Saati ne, jotka jaksavat kuunnella minua.
Mel auttaa lapsia Sri lankalla taiteen voimin. Lisaa voi kayda lukemassa osoitteesta: www.art-2-art.org (taiteenopiskelijat yms: vapaaehtoisia etsitaan!).
Olen paassyt suurimmilta osin eroon kauan vaivanneesta hamahakkikammostani, mika johtunee suoraan patjani ylapuolella katossa majailleesta suurimmasta koskaan nakemastani hamahakista, joka oli pelkalta ruumiltaan ison miehen kammenen kokoa. Siina me tuijoteltiin toisiamme tovi jos toinen, suoraan silmasta silmaan, kunnes oli aika taman tyton kayda nukkumaan. Moskiittoverkko visusti patjan alle ja unta palloon. Kaverini oli aamulla kadonnut.
Kaarmekammoni sen sijaan sai tuulta alleen Jerryn metsastettya puutarhastaan virhean veijarin Prncles purkkiin. Jerryn galleriassa vieraillut ranskalaistohtori kertoi kaarmeen olevan myrkyllinen, mika ei helpottanut asiaa ollenkaan. Oli miten oli, vihrea veijari naantyi purkkiin ja paatyi myrkkyhampaiden poistamisen jalkeen koiranruuaksi (josta talon kissat tulivat kateudesta vihreiksi).


Kaytin viimeisen kuukauden aikana alle 150 dollaria rahaa sisaltaen ruuan, asumisen, aktiviteetit, tupakat (25 US centtia aski), banaanikarkit, kookoslastut, suklaakorvikkeet, omenapiirakan, muffinssit- kaiken. Enka kokenut jaavani mistaan paitsi (paitsi jaatelosta, jota ei ollut saatavilla).
Opin numerot yhdesta kymmeneen khmer:ksi ja Sokhan yhdentoista vanha veljenpoika, Tii, oppi kayttamaan "Please, keep quit" "Shut up":in sijaan.
Jerry jai edelleen keksimaan toita itselleen, jotta voi pitaa lomaa, Sokhan jaadessa luomaan uutta teoriaa eri ruumiinrakenteisten naisten kayttokelpoisuudesta. Munkin taytyy menna toihin, jotta paasen lomalle.

Eilen harmaat pilvet tayttivat taivaan seuratessani ohi vilistavaa maisemaa bussinikkunasta. Mielessani valmistauduin pistamaan pitkahihaisen paalle seuraavan lounastaolle pysahtyessamme. Tunsin kylman kosketuksen kasivarsillani.
Mieleni valmistautui siihen, mihin on tottunut: harmaus kun usein kotomaalla yhdistyy viileyteen.
Mutta taalla tuo kaikki oli mieleni ja bussin ilmastointilaitteen luomaa illuusiota. ulos astuttuani kuumuus iski taydella voimallaan ja pitkahihainen sai hypata takaisin repun pohjalle.
Taman opetuksen, kun muistaisi vastaisuudessakin: Ei ole syyta antaa aikaisempien kokemusten vaikuttaa uusiin.. Joka hetki on uusi.

Taalla sita taas ollaan uskomattoman hikisessa Phnom penhissa. Ilma on kosteampi ja aurinko polttaa kuumemmin kuin koskaan ennen. Ainakin tuntuu silta. Saavuin tanne eilen illalla pimean jo lakeuduttua, taskussani 6000 rielia (1,5 USD). Hyvin laskettu. Onneksi Lake side:n vaihtopiste antoi mulle dollareita thai bahteja vastaan, muuten olisi jaanyt Steve:n kanssa spritet juomatta, silla automaatille uskallauduin vasta tana aamuna, luonnonvalon nayttaessa tieta..

Tiistaina on edessa 15 tunnin bussimatka Bangkokiin lentolipun ostoon ja siita sitten Pai:n joogaamaan muutamaksi aivaksi ennen kuin manner vaihtuu.
Nyt tapaamaan (tietokone)Tom:ia ja Jack:a Tim:in guesthouselle.