Kummitteleeko?
Paivat Vientianessa lipuvat ohitse kuin huomaamatta kahviloissa istuessa, uusien tuk-tuk- kuljettajatuttavien kanssa hopotellessa ja internetin ihmeellisessa maailmassa (..voi, kuvat sentaan) pyoriessa. Kun tassa nyt on jostain kumman syysta tullut harrastettua tata paakaupunkimatkailua vahan enemmankin, etenkin taalla Kaakkois- Aasiassa, niin taytyy todeta, etta Vientine on kaukana muista, usein kiireellisen ja kaoottisenkin tuntuisista paakaupunkimaailmoista. Taalla on ihanan rauhallista ja keskustan reunalla virtaavan Mekong- joen rannalla voi kayda vilkuttelemassa kavereille Thaimaassa. Kahviloista loytyy tuoretta ja parempaa croisanttia kuin Ranskassa ("Parempaa kuin kotona.", sanoi ranskalainen) ja kahvia TUOREELLA maidolla.. Voisiko ihmislapsi muka viela vaatia jotain enemman?
Reilu meininki. Treffit Wathin kanssa sujuivat leppoisissa tunnelmissa Beer lao:a maistellen ja mukavia jutustellen. Neljan kahteen pekkaan jakamamme oluen jalkeen Wath oli perseet olalla ja kehui minua "vahvaksi naiseksi", kun en kuulemma nayttanyt humalaiselta ollenkaan.. Kumma juttu. Laolainen karaokelaulanta kuulosti yllattavan paljon samalta kuin kotona Suomessa, ainakin aanenpaino lahenteli sita samaa mita meilla aina viisarin siirtyessa lahemmaksi puoltayota. Juotujen oluiden maksamisen suoritimme reilulla meiningilla puoliksi. Loppupelissa mina jain talla kertaa voitalle, sainhan myos ilmaisen ajelun tuk- tukilla kaupan paalle..
Perjantai tormasin yllattaen Trinaan, joka oli ollut kiertelemassa siella sun taalla viimetapaamisemme jalkeen. Kuulumiset vaihdettuamme menimme vakkari kahvilaani omenapiirakalle. Illalla Wath ja muut uudet tuk- tuk-kuljettajakaverini veivat meidat paikalliseen juhlaan, jonka perimmainen tarkoitus ei oikein koskaan selvinnyt meille. Mutta mikas sen hienompaa kuin lasketella kolmella tuk-tukilla perakanaa lapi hamartyvan Vientianen katujen ja saapua suuren rakennuksen edustalle pystytetylle telttakatokselle, jossa ihmiset istuvat silkkisilla liinoilla koristetuissa poydissa perhekunnittain tarjoilijapoikien kantaessa (kerrankin alkoholittomia)juomia poytiin. Ruokapuolella tarjolla oli nuudelia, kalaa, bambukeittoa, riisia, meloonia, koookosperunapalloja, laoslaista salaattia ja buffalonveripaloja. Listan viimeisen ruokalajin onnistuin piilottamaan kalanruotokasan alle. Juhlalla oli jotakin tekemista kuolleiden ihmisten, eritoten sukulaisten henkien kanssa. Isantaperhe kantaa temppelilta jonkinmoista "reksvisiittaa" juhlapaikalle ja vieraat maksavat pienen osanottomaksun ja tuovat lahjoja, kuten riisia suurissa hopeisissa vadeissa tai muuta ruokaa, peittoja, tyynyja yms ja sen jalkeen syodaan hyvin yhdessa. Lahjat olivat esilla laheisessa rakennukseksessa, jossa oli katoksellinen sanky ja katoksen reunoilla roikkuivat setelit kauniissa symmetrisessa rivissa narulla. Peitto ja tyynypaketit lepasivat sangylla. Yksi tuk-tuk-kuljettajatuttavistamme selitti, etta paikalliset pelkaavat kuolleiden ihmisten henkien kohtaamista. Sen vuoksi jonkun kuoltua talosta kutsutaan munkki paikalle rukoilemaan ja maalaamaan valkoista varia talon seinustalle, jonka jalkeen henget eivat enaa tule sisalle taloon. Jos joku nakee hengen esimerkiksi puutarhassa, se saattaa jaada jatkossa kayttokelvottomaksi. Ja mita henkien nakemiseen tulee, ala ainakaan missaan nimessa seiso haara-asennossa, kaanna ylaruumistasi alas ja katso jalkojesi valista taaksesi. Siella saattaa olla... kummitus.
Lauantaina kavimme Trinan kanssa aamukavelylla markkinoilla ja iltapaivalla pyorailimme kaikista halvimmilla mahdollisilla (lue: rikkinaisilla) vuokrapyorilla meditaatisessiolle, joka jarjestetaan joka aluantai kaupunkin laidalla olevalla temppelilla. Meditaatiotunti sisalsi 10 minuuttia istumameditaatiota, 20 minuuttia kavelymeditaatiota ja taas 20 minuuttia istumameditaatiota. Jo pelkka paikka oli mieleton, sirkat siristivat ja temppelialue oli piilossa syvalla puiden keskella. Paikalla meita oli monta monituista. Myos toveri hyttyset olivat saapuneet runsaslukuisena.
Illalla kavimme intialaisessa herkuttelemassa Trinan viimeisen Laos-illan kunniaksi. Tulimme lapikayneeksi jalleen kerran lahtemisen symboliikkaa. Trina on menossa takaisin Eurooppaan 10 paivan kuluessa ja sen herattamia tuntoja hanen lapikaydessaan, tuli siina sitten taas itsekkin ajateltua ja sekoitettua mieltaan yhden jos toisensorttisella vaihtoehtoasetelmalla.. Samana iltana kaymani puhelinkeskustelu Englantiin ei selvittanyt paata yhtaan. Mutta kaiken ajatusmyllerryksen jalkeen olen paattanyt olla suunnittelematta mitaan ja varata lippuja sinne tai tanne sitten kun silta tuntuu, etta taalta Aasiasta on aika jatkaa matkaa suuntaa jos toiseen.. Vaikka kuinka haluaisi miellyttaa kaikkia, ei auta kuunnella kuin itseaan ja sitakin varoen, jotta kuulee sen, mita todella tuntee, silla se on ainut keino olla ja elaa onnellisena. Mita onnellisempana itsensa kanssa, sita onnellisemmaksi pystyy tekemaan myos muut. Ainakin aina lopulta.
Tassa alkaa olla nama tarkeimmat. Jatkan viela kuvien latailua, kun olen sen nyt kerran aloittanut (kansiossa on nyt kuvia myos Vietnamista, Kiinasta ja Cambodiasta). Iltapaivalla otan itselleni ansaitun rentoutumishetken ja menen saunan kautta hierontaan.
Reilu meininki. Treffit Wathin kanssa sujuivat leppoisissa tunnelmissa Beer lao:a maistellen ja mukavia jutustellen. Neljan kahteen pekkaan jakamamme oluen jalkeen Wath oli perseet olalla ja kehui minua "vahvaksi naiseksi", kun en kuulemma nayttanyt humalaiselta ollenkaan.. Kumma juttu. Laolainen karaokelaulanta kuulosti yllattavan paljon samalta kuin kotona Suomessa, ainakin aanenpaino lahenteli sita samaa mita meilla aina viisarin siirtyessa lahemmaksi puoltayota. Juotujen oluiden maksamisen suoritimme reilulla meiningilla puoliksi. Loppupelissa mina jain talla kertaa voitalle, sainhan myos ilmaisen ajelun tuk- tukilla kaupan paalle..
Perjantai tormasin yllattaen Trinaan, joka oli ollut kiertelemassa siella sun taalla viimetapaamisemme jalkeen. Kuulumiset vaihdettuamme menimme vakkari kahvilaani omenapiirakalle. Illalla Wath ja muut uudet tuk- tuk-kuljettajakaverini veivat meidat paikalliseen juhlaan, jonka perimmainen tarkoitus ei oikein koskaan selvinnyt meille. Mutta mikas sen hienompaa kuin lasketella kolmella tuk-tukilla perakanaa lapi hamartyvan Vientianen katujen ja saapua suuren rakennuksen edustalle pystytetylle telttakatokselle, jossa ihmiset istuvat silkkisilla liinoilla koristetuissa poydissa perhekunnittain tarjoilijapoikien kantaessa (kerrankin alkoholittomia)juomia poytiin. Ruokapuolella tarjolla oli nuudelia, kalaa, bambukeittoa, riisia, meloonia, koookosperunapalloja, laoslaista salaattia ja buffalonveripaloja. Listan viimeisen ruokalajin onnistuin piilottamaan kalanruotokasan alle. Juhlalla oli jotakin tekemista kuolleiden ihmisten, eritoten sukulaisten henkien kanssa. Isantaperhe kantaa temppelilta jonkinmoista "reksvisiittaa" juhlapaikalle ja vieraat maksavat pienen osanottomaksun ja tuovat lahjoja, kuten riisia suurissa hopeisissa vadeissa tai muuta ruokaa, peittoja, tyynyja yms ja sen jalkeen syodaan hyvin yhdessa. Lahjat olivat esilla laheisessa rakennukseksessa, jossa oli katoksellinen sanky ja katoksen reunoilla roikkuivat setelit kauniissa symmetrisessa rivissa narulla. Peitto ja tyynypaketit lepasivat sangylla. Yksi tuk-tuk-kuljettajatuttavistamme selitti, etta paikalliset pelkaavat kuolleiden ihmisten henkien kohtaamista. Sen vuoksi jonkun kuoltua talosta kutsutaan munkki paikalle rukoilemaan ja maalaamaan valkoista varia talon seinustalle, jonka jalkeen henget eivat enaa tule sisalle taloon. Jos joku nakee hengen esimerkiksi puutarhassa, se saattaa jaada jatkossa kayttokelvottomaksi. Ja mita henkien nakemiseen tulee, ala ainakaan missaan nimessa seiso haara-asennossa, kaanna ylaruumistasi alas ja katso jalkojesi valista taaksesi. Siella saattaa olla... kummitus.
Lauantaina kavimme Trinan kanssa aamukavelylla markkinoilla ja iltapaivalla pyorailimme kaikista halvimmilla mahdollisilla (lue: rikkinaisilla) vuokrapyorilla meditaatisessiolle, joka jarjestetaan joka aluantai kaupunkin laidalla olevalla temppelilla. Meditaatiotunti sisalsi 10 minuuttia istumameditaatiota, 20 minuuttia kavelymeditaatiota ja taas 20 minuuttia istumameditaatiota. Jo pelkka paikka oli mieleton, sirkat siristivat ja temppelialue oli piilossa syvalla puiden keskella. Paikalla meita oli monta monituista. Myos toveri hyttyset olivat saapuneet runsaslukuisena.
Illalla kavimme intialaisessa herkuttelemassa Trinan viimeisen Laos-illan kunniaksi. Tulimme lapikayneeksi jalleen kerran lahtemisen symboliikkaa. Trina on menossa takaisin Eurooppaan 10 paivan kuluessa ja sen herattamia tuntoja hanen lapikaydessaan, tuli siina sitten taas itsekkin ajateltua ja sekoitettua mieltaan yhden jos toisensorttisella vaihtoehtoasetelmalla.. Samana iltana kaymani puhelinkeskustelu Englantiin ei selvittanyt paata yhtaan. Mutta kaiken ajatusmyllerryksen jalkeen olen paattanyt olla suunnittelematta mitaan ja varata lippuja sinne tai tanne sitten kun silta tuntuu, etta taalta Aasiasta on aika jatkaa matkaa suuntaa jos toiseen.. Vaikka kuinka haluaisi miellyttaa kaikkia, ei auta kuunnella kuin itseaan ja sitakin varoen, jotta kuulee sen, mita todella tuntee, silla se on ainut keino olla ja elaa onnellisena. Mita onnellisempana itsensa kanssa, sita onnellisemmaksi pystyy tekemaan myos muut. Ainakin aina lopulta.
Tassa alkaa olla nama tarkeimmat. Jatkan viela kuvien latailua, kun olen sen nyt kerran aloittanut (kansiossa on nyt kuvia myos Vietnamista, Kiinasta ja Cambodiasta). Iltapaivalla otan itselleni ansaitun rentoutumishetken ja menen saunan kautta hierontaan.
posted by heidi-maria at 10:35 AM
0 Comments:
Post a Comment
<< Home