Friday, March 10, 2006

Jos haluu saada on pakko antaa?

Aloitampa mukaillulla suomennoksella australialaisen Miken muutaman paivan takaisesta kommentista: "Kylla tama elama on rankkaa.. Ensin uidaan koko paiva vesiputouksilla ja sitten istutaan katsomassa auringonlaskua olutpullot kadessa Mekongjoen rantaravintolassa, hyvassa seurassa."

Olen rakastunut Laosiin! Erityisesti jo mainitsemiini ihmisten hymyihin. Viimepaivat ovat tuoneet mukanaan yhta jos toista, myos jalleennakemisia. Erityisesti yksi niista on ollut erittain riemullinen.

Toissapaivana vuokrasimme tuk- tukin Kuang xi:n vesiputouksille yhdessa Alexin (meksikonamerikkalainen), Adrianin (irkku), Michaelin (aussi), Nickin (saksalainen) ja ranskalaispariskunnan kanssa. Perille paastyamme meita odotti polku metsaan ja vedenlorinan seka heinasirkkojen sirityksen soidessa taustalla astuimme peremmalla luonnon ihmeelliseen maailmaan. Ensi reakstiokseni nain suhteellisen suuren mustan moykyn kiipean pitkin puunrunkoa. Juoksimme edemmas katsomaan mika se on ja edessamme oli kaksi hakkia, jossa pienempia ja suurempia mustia karhuja (asiatic black bears), joita Laosin ymaparistoviranomaiset ja australialaisjarjesto ovat ottaneet suojaan metsastajilta. Periaatteessa homma toimii niin, etta metsastajat tappavat pesueen aidin, jotta saavat pennut kiinni. Aina he eivat onnistu nappaamaan kaikkia pesueen jasenia ja pienet orvot karhunpojat jaavat suuren ja pelottavaan maailmaan ilman emon hellaa huolenpitoa. (www.freethebears.org.au)
Seuraavaksi edessamme oli kolmas hakki- ja siina oli tiikeri, nimeltaan Phet. Tamakin neiti oli pelastettu metsastajien kynsista ja oli vasta viidenkuukauden ikainen, mutta jo niin iso, kunnioitusta herattava. (www.careforthewild.com)
Jatkoin matkaa yksin, valitsemalla vasemman puoleisen polun, toisten valitessa oikean ja valtavan kokoisten puiden valista koikkelehduttuani paasin nain ensimmaisen "lammikon". Tahan kirkkaansiniseen lammikkoon laski pieni putous ja kaikkea ymparoi tihea kasvillisuus kymmenissa eri vihrean savyissa. Jatkoin matkaani polkua ylospain ja vastaani tuli lampi lammen jalkeen erikokoisilla putouksilla varustettuna. Olin niin yllattynyt kaikesta kauneudesta.
Viela muutaman altaan ohitettuani eteeni aukeni iso aukea, jonka toisella puolella nain elamani ensimmaisen kunnon vesi p u t o u k s e n. Putous laski korkealta maelta (vuorelta?), kolmessa eri osassa (mita ei kyllakaan pystynyt kunnolla tajuamaan ennen kuin seikkaili itsensa katsomaan sita). Ensimmainen edessani aukeneva putous oli ainakin 15 metria pitka. Sen alla oli iso lampi, josta vesi lahti laskemaan alaspain kohti pienempia putouksia ja toinen toistaan kauniimpia pienempia lampia. Kiipeilimme poikien kanssa ensimmaisen ison putouksen paalle polkua pitkin ja nakoalat olivat aika hulppeat. Pojat paattivat hetken uituaan kiiveta viela ylemmaksi ja mina jain rannalle nokottamaan kosken ollut tajunnut ottaa uimapukua mukaan ja reitti kulki lammen toiselta puolelta. Hetken siina istuskeltuani paikallinen tuk- tuk kuski rupesi heittamaan huulta ja loppujen lopuksi kertoi reitista ylos. Paasin kuin paasinkin lammen yli kastematta itseani. Rannalta lahti polku, jota pitkin kuljettiin muutama metri kunnes edessa oli kivikkoinen pikkuputous, jonka lapi lahdimme kapuamaan rinnetta ylos. Reitti kulki lapi pikku purojen ja putousten, valilla suhteellisen korkeillakin paikoilla. Ylitin itseni ja paasin perille ylemmalle putoukselle, jota ei edes alhaalta pysty hahmottomaan. Se oli suuri! Hetken kuvattuani tuk-tukkujettajaoppaani vei minut koko putouksen paalle ja -taas kerran- maisemat olivat mykistavat. Sielta loysin myos pojat ja hyvia boom boom paikkoja ("good place for Boom Boom")- ehdotellut oppaani kaantyi kannoillaan ja jatti minut parempi kaytoksiseen (?) herraseuraan. Tie alas oli melkeimpa vaikeakulkuisempi kuin ylos, mutta selvisin siita ja viela yksin. Tanaan teimme saman vesiputousreissun uudestaan, tosin eri kokoonpanolla. Mukana olivat Chiang konghissa tapaamani tanskalainen Louise ja kanadalainen Jakob, kaksi brittityttya ja samanmoiset tansakalaisvahvistusta. Unohtamatta luokseni muutama paiva sitten saapunutta yllatys- siskosta, Annia!

Paivat ovat taas otatneet jalat alleen ja kadonneet paastani, mutta totta tosiaan Anni tanne tulla tupsahti tuossa kolmisen paivaa sitten. Se oli mita riemullisin yllatys! Ensimmainen yhteinen paiva meilla menikin sitten kaikkea mahdollista tapahtunutta (ja tapahtumatonta) lapikaydessa. Nauru raikui.
Eilen lahdimme etsimaan orpokotia kaupungin laitamilta joskin lopulta paadyimme juomaan olutta paikallisten kotiin. Kavelimme pitkin polyavaa hiekkatieta, kun nuori herra Ma tuli jututtamaan meita eika aikaakaan, kun han kutsui meidat tien vieressa sijaitsemaan kotiinsa. "Hanen talossaan" asuikin sitten koko perhe. Sisalla istuivat hanen (suhteellisen nuori) aitinsa, erinainen maara eri- ikaisia ja kokoisia lapsia, Mamin tyttoystava, hanen veljensa seka veljen vaimo ja muutamia muita, joskaan emme koskaan saaneet selville kuinka moni heista asui juuri kyseisessa majassa. Heilla oli poydassa kaksi lasia ja pikkuamparillinen jaapaloja. Lasiin laitettiin muutama jaapala, tilkka olutta pullosta ja sitten se iskettiin vuorotellen jokaisen poydassa istujan kateen. Lasi piti tyhjentaa kerralla- yhdella, kahdella kulauksella (mika sitten muutaman tunnin kuluttua osoittautui aika humaltumista aiheuttavaksi juomataktiikaksi). Nuo kaksi lasia sitten kiersivat seurueen jasenien kasista kasiin pullojen tyhjentyesa poydalla ja keskusteluaiheet sijoittuivat pitkalle seurueen ainoan paikallisen englannintaitajan yllapitamiin aiheisiin. Jossain vaiheessa kavelimme tienvarren seuraavalle talolle, jonka pihassa oli populaa vaikka kuinka korjaamassa mopoja ja tekemassa ties mita vihannesten parissa. Istuimme sohvilla betonirakenteisessa talossa ja kuuntelimme lankkaripoppia katsoen aasialaisten niihin lisaamia musiikkivideoita. Joskus kolmen jalkeen katsoimme parhaimmaksi jatkaa viela jaljella olevaa neljan kilometrin kavelymatkaa takaisin keskustaan, tietenkin ensin esitettyamme isannillemme ja emannillemme laulun suomeksi ja heidan esitettyaan meille karaokea laoksi (vai olisiko tuo ollut thaiksi..).
Lupasimme vieda heille tassa paivana jonain kuvia, joita heista ja meista siella otimme... Hiljaa hyva tulee. Siita minka voi tehda huomenna, on turha murehtia tanaan:
"Huomenna alan saastamaan.."
"Huomenna lopetan tupakanpolton.."
"Huomenna lahden jatkamaan matkaa.."
"Huomenna mennaan apteekkiin/ kirjakauppaan/markkinoille.."
Annamme arvoa ajattelutyolle.. Puoliksi suunniteltu, on puoliksi tehty..

Mietimme eilen tallustellessamme takaisin isantiemme talolta kaupunkiin, kuinka toisenlaisen merkityksen verbi -antaminen- taalla saa. Jostain syysta meilla lansimaalaisessa kulttuurissa antaminen liittyy usein termi "vaihtokauppa". Lahjan saadessaan ensi reaktio on se, etta "voi ei, mina en ostanut sinulle mitaan" (ja jalkireaktiona se, etta "nyt on pakko muistaa OSTAA jotain seuraavalla kerralla). Hyvana esimerkkina tasta on se, etta meille tuli mieleen Annin kanssa ensimmaisena, etta miksi me emme maksaneet oluita, koska meille se on pieni raha ja isannillemme ehka ei. Mika luokkaus edes rahan tarjoaminen olisi ollutkaan! Kaikkea ei voi korvata tai ostaa rahalla: Hymyja ja yhdessa koettuja hetkia, jotka tekevat ihmisolennon onnelliseksi. Antamisesta tulevaa hyvaa mielta. Onnea ei voi ostaa, vaikka jostain syysta usein yritamme sen tehda. Viela on olemassa pyyteettomyyden ja puhtaiden arvojen kunnioittamista, arvojen joilla ei ole mitaan tekemista materian kanssa.


Elama hymyilee. Pojat jatkoivat matkaa eilen ja sunnuntaina lahdetaan Siskon kanssa tutustumaan pohjoisen ei niin turistisiin seutuihin (josta tuskin loytyy internetyhteyksia).
Pohjoisen hiljaisuudessa koitan jatkaa oman sisaisen aaneni kuuntelemista ja tehda jonkinmoisia linjauksia ensi kesan suunnitelmien suhteen.. Tie on avoin ja se voisi vieda aika moneenkin eri suuntaan.. Mutta mika ikina se suunta tuleekaan olemaan, haluan kulkea sita rakastaen koko tata valtavan upeaa maailmankaikeutta. Energiaa, jonka osanen meista jokainen on.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home