Jalleennakemiset seuraavat toisiaan

Taas kerran vasyneena, mutta onnellisena. Sitten viimekirjoitusten on ehtinyt sattua ja tapahtua yhta jos toista. Aina niin ennalta arvaamatonta tama elamisen kulku ja omien oivallusten maara..

-The time to be happy is now,
The place to be happy is here,
and the way to be happy is to make someone happy,
we can make little heaven down here-
(taidekerhon lasten laulamaa)

Viime lauantaina vein Jarnon rakkaaksi kayneelle pienelle taidekauppakahvilalle, pois Pain keskustan humusta. Saavuimme paikalle iltapaivalla ja kahvilanpitajien jarjestama taidekoulu kylan lapsille oli taydessa touhussa. Lapset taiteilivat suurille papereille ymparoivaa maisemaa, toiset taysin tekeleisiinsa keskittyneina ja toisilla mehut ja piparit mielissa. Ohjelmaan kuului valilla laulua, valilla leikkia ja lopuksi viela ateria. Hieman ensiksi ihmeteltyamme osallistuimme lauluun, tanssiin ja leikkiin taysin rinnoin. Lasten pyynnosta jaimme viela "koulun" loputtuakin pelaamaan "frisbiita" (kumirenkula, joita meilla Suomessa loytyy joskus uimahalleista). Joessa. Lasten lahdettya olisi tarjolla ollut pahkinoita ja olutta, mutta touhukkaneista hetkista mukavasti vasyneina paatimme jatkaa matkaa. Kutsu on menna takaisin, ihan koska tahansa, mikali tie viela Pain suuntaan vie. Oli ihan mielettomat fiilikset, kun lahdimme ajamaan takaisin kohti keskustaa auringon jo painuttua vuorten taakse, marat vaatteet viimassa kuivuen.
Viimeisen illan kunniaksi joimme olutta guesthousemme omistajien brittiherra Marlonin ja thai neiti Nanin kanssa rupatellessa. Yomyoha vei kuuntelemaan livemusiikkia Be popiin ja tietenkin viela jatkoille bambubaariin. Illanaikana naimme erinaisia jo tutuksi kayneita persoonia Paissa oleskelun varrelta ja lippuja seka lappuja sahkopostiosoitteineen on taas kassintaskut taynna. Ilta oli hurja ja sen sitten akkia muistikin sunnuntaina herattyaan ja etenkin matkatessaan mutkaista tieta lapi vuoriston kohti Chiang maita. Ei ollut oksennus kaukana. Vaan kaikesta selviaa ja paivallisesta hitaudestamme (paasta matkaan) huolimatta ehdimme Bangkokin yobussiin ja kuudelta maanantaiaamuna olimmekin jo tapaamassa Jarnon tyttoystavaa Bangkokin pohjoisella bussiasemalla.

-Shake (eat, go..) banana, shake shake banana, shake banana, shake shake banana-
(taidekerhon lastenlaulamaa, joka ei varmasti koskaan lopeta soimasta myoskaan minun paassani)

Ristiriitaisin tuntein Bangkokin katuja tallatessani tuli vastaani yhta jo toista. Heti aamulla menimme tutulle ja turvalliselle Peachy guesthouselle, josta ei tietenkaan irronnut huonetta siihen aikaan. Sain kuitenkin jatettya rinkkani sinne huostaan ja vannotettua informaation naiset saastamaan minulle huoneen, mikali sellainen poissaollessani vapautuu. Falafel- patongin (joka oli ruskea!) jalkeen lahdin suoriutumaan kohti Suomen suurlahetystoa. Uutuuttaan hohtava ja hajuton passi se siella minua odotti ja sen kateen saatuani olikin sitten aika lahtea Thaimaan immigration toimistoon siirtamaan maahantuloleimaa vanhasta passista uuteen. Toistossa oli vilinaa ja tietenkin aivan yhta epaloogista kuin missa tahansa virastossa. Mene tuonne ja tayta tama, tule takaisin ja saat vuoronumeron, jonka jalkeen odotettuasi hetken aikaa ennen tiskille paasya sinulle kerrotaan, etta naista ja naista papereista taytyy saada kopiot, jonka jalkeen menet kadun toisella puolella sijatsevaan kopiointiliikkeeseen ja kolmannen kerran informaatiotiskille ja saat taas uuden jonotusnumeon ja odotettuasi paaset takaisin jo tutuksikayneelle tiskille, jossa kadestasi haviaa passit, kopiot ja hakemukset ja tilalle tulee talla kertaa muovinen jonotusnumero (edelliset olivat paperisia) ja sitten viela vahan odotettuasi mahdollsesti olet iloinen passin haltija, joka on voimassa ja joka sisaltaa asiaan kuuluvan leiman. Mutta oli tuo kaikki eittamatta sen arvoista, etta passini myotamispaikan kohdalla lukee nyt Bangkok...
Viraston vilinan hauskimpia puolia on se, etta ihmispaljoudesta loytyy helposti kohtalotovereita. tutustuin ransakalaiseen herraan, joka soittaa Pariisissa, joissain kuuluisassa orkesterissa ja saimpa sitten kutsun heita kuulemaan, mikali koskaan Pariisin eksyn. Paluumatkan taksimaksukaan ei noussut kovin korkeaksi, kun meita oli kolme passiongelmaista lansimaalaista sita yhdessa jakamassa.
Taksi jatti meidat toiselle puolelle Khao sania Peachy guesthouselta katsottuna. Noin minuutin eteenpain kaveltyani tapasin ensimmaisen tutun, joka oli Conor, irkkuherra Paista. Siina sitten muutama sana ehdittiin vaihtaa, kunnes kuulin jonkun huutavan nimeani ja hetkessa kaulassani roikkui korealaisystavani Jinny. Sain Peachylta huoneen ja kavin akkia suihkussa. Alhaalle paastyani minua vastaan kaveli Milla. Juotiin siina sitten Peachyn Varee ravintolan erinomaista kahvia Jarno ja Kai seuranamme, jonka jalkeen kiirehdimme tapaamaan Conoria ja muita irkkuja, jotka han lupasi tuoda mukanaan Central Khao san- nimiseen ravintolaan. Eivatka loppuneet jalleennakemiset siihen. Erittain tutussa etunojassa, vierekkain istuivat Dave ja hollantilaistytto, jotka tutustuivat Simpan "ansiosta" toisiinsa.. Yli kolmenkin viikon jalkeen nayttaa naille ystavyksille Samsong ja erinaiset oluet maistuvan. Ja niinkuin aina, he eivat olleet nukkuneet edellisena yona silman rapaystakaan ja olivat silti viela suht kuinkin tolpilaan kellon lyodessa neljaa iltapaivalla.. Ei ole ihme, etta meilla ei ole kovin samanmoisia ajatuksia reissaamisen olemuksesta edella mainitun hollantilaistyton kanssa.. Myohemmin illalla tormasin mancheristilaistuttavaani, jonka tapasin Sihanoukvillessa ensikerran ja juotiin siina sitten muutama olunen yhdessa.

Eilisen yllatykseksi myos rakas Jani tulla tupsahti guesthousemme oviaukosta sisaan. Vahan aikaa meni siina silmia puhdistaessa, kunnes uskoi nakemaansa.Jalleennakemiset ja jaahyvaiset vain aina seuraavat toinen toisiaan.

Nyt olen takaisin Chiang maissa -yksin ja lepaan taalla pari yota ennen matkan jatkumista kohti Laosia.