Kotimunkki

Mukavaa olla, kun on masu ruokaa pullollaan. Kaytiin asken koko sisaruskokoonpanon voimin syomassa aamupalaa: ruskeaa leipaa (ei kuitenkaan RUISleipaa), salaattia ja tofua. Olemme ottaneet asiaksemme pitaa tasta eteenpain erinomaista huolta monipuolisen ruokavalion tayttymisesta. Ilmassa on ollut oireita heikosta ravinnonsaannista ja eraalta siskoksista onkin sitten paino tippunut aika vauhdilla ja se alkaa vaikuttaa jo yleiseen olemiseenkin. Ei kuitenkaan hataa, kavimme asianmukaisesti laakarilla ja nyt on vitamiinit, rautatabletit ja ruokahalunkohotuspillerit asianomaisen siskoksen laukussa.
Kuluneeseen Bangkokissa olemiseen on mahtunut useampiakin tohtoritapaamisia (muitakin kuin hammas-sellaisia). Vatsat ovat olleet hieman tavallista enemman sekaisin ja ruoka ei ole tahtonut pysya sisalla. Syyna olivat uivat pikkuystavat, parasiitit. Niinkuin Suomenmaalta saapuneesta Iltalehdesta jokin paiva sitten joku ruotsalaistutkija hehkutti, kadet on syyta pesta usein. Ehka ei nyt ihan kolmeakymmenta kertaa paivassa, kuten edella mainittu herra kehoitti, mutta jos edes vessassakaynnin jalkeen. Parasiitit, kun leviavat juuri nimenomaisen jokapaivaiseen elamaan kuuluvan toimenpiteen huolimattoman suoriutumisen seurauksena. Eilen katselimme eraan ruokakojuaan tyontelevan paikallisen herran toimintaa: keskella vilkasliikenteisen tien reunusta kera lehtisallaattia tippui asfaltille, maassa kimmeltaneiden bensiini(?)tippojen paalle. Herra nosti keran, kansi sita hieman, vilkaisi vikkelasti ja heitti keran takaisin toisten joukkoon.
Hygieeniapassista saattaisi olla hyotya. Tai sitten ei.

Taas oikein tunnen kuinka energia virtaa kehossani ja mielessani. On ihan loistava fiilis! Eilen tosiaan vietettiin aikaa Hannelen kanssa suuressa puistossa. Taas kerran huomasimme miten pienesta on halysta eroon paaseminen kiinni. Heti puiston porteista sisaan paastyamme unohdimme ymparoivat pilvenpiirtajat (jos emme katsoneet olkamme yli) ja monikaistaiset ja vilkasliikenteiset tiet. Olimme sisalla kuplassa. Hannele harjoitteli poitten pyorittlya ja mina footbackia, jos nyt joskus voisin oppia tekemaan sen viisitoista putkeen. Nyt saan kolme.
Illalla soin katukojusuosikkiani Pad thai:ta kananmunalla, nuudeleita, vihanneksia ja mausteita, paistettuna isossa laakeassa pannussa. Jalkiruuaksi soin ja sain, vihdoin ja viimein, reissun ensimmaisen kunnon rotin, banaanipannukakun hirvealla maaralla suklaakastiketta (myos paidalla). Katukojusta oli peraisin sekin. Jarnoon en tormannyt koko paivana, koska menin ajoissa nukkumaan. Nyt herra istuu tuossa vieressa internetin kummallisessa maailmassa kierroksella myos.

Olen varmaankin unohtanut kertoa mummola haaveistamme.. Tassa matkan aikana olemme monta kertaa siskosten kanssa naureskelleet kuinka hankalaa on enaa puhua mistaan tekemisestaan mina- muodossa, kaikki oleminen tapahtuu monikossa. Niimpa paatimme joskus hamassa tulevaisuudessa, elakeelle jaatyamme, perustaa yhteison yksinkertaiselta nimeltaan -MuMMoLa-. Minakin saan nyt sitten loppujen lopuksi muuttaa sinne, koska en sittenkaan ruvennut loikkariksi ja siirtynyt omaan yksinaisyyteeni (lue: omaan huoneeseen), kuitenkin vasta, kun olen menettanyt kuuloni ja nakoni, jotten pysty valittamaan joka asiasta. Ainakaan mahdollisesti vallitsevasta sotkusta, joka muuten vallitsee, ei vain mahdollisesti, myos nykyhetkessa, tuolla ylakerrassa jakamassamme tilassa. Pahin kaaos taitaa loytya minun nurkastani. Jokatapauksessa MuMMoLa on sitten tarkoitus tayttaa (nuorilla) sulhoilla ja tietenkin lapsenlapsilla, joiden saamisen turvaamiseksi omia lapsia pitaa joskus saada (kiinavauvoja,cambodiavauvoja, vietnamvauvoja..). Isaehdokkaisen pitaa tietenkin paasta Hannelen laatimasta rengastestista lapi. Niin, ja joka mummolaanhan tietenkin kuuluu myos muutama "kotimunkki". Olemme jo loytaneet muutaman erittain varteenotettavan ehdokkaan ja olemme lahestulkoon varmoja, etta he olisivat koska tahansa valmiit jattamaan kotimaidensa luostarit paastaakseen asuttamaan tulevan Mummolamme tulevaa pienen pienta yhteisotemppelia. Tai ehka ei.
Tata siita seuraa, kun pistaa nelja tyttoa asumaan yhdessa kaksi ja puoli kuukautta.
Hyvin paljon huumoria, hyvin paljon alle riman.

Kaverit kuulolla

Salmiakkia ja suomalaista edamia. Ruisleipaa. Anni ja matkakumppani lensivat kuukauden Thaimaan lomalleen maanananataina ja Jarno saapui eilen. Ystavallinen lentoemanta aiti toi matkalaisille kontin kauan kaivattua juustoa. Oi, autuutta.
Anna ja Anni tormasivat Veli- Vilperiin.
Illalla nautimme makoisaa intilaista koko suuren vaihtuvuusprosentin omaavalla suomiporukallamme, yhdella espanjalaisvahvistuksella. Meilla tytoilla oli onnea jakaa poyta perati kahden henkisen johtajamme kanssa yhta aikaa (numerot Yksi ja Kolme).
Saimme postia myos Neloselta (John), joka saapuu luoksemme huomenna.
Kenen on loiste kirkkain?

Me lahdetaan viettamaan Hannelen kanssa laatuaikaa hammaslaakarin kautta puistoon ja sielta viela yomarkkinoille.

PS. Avasin blogin myos englanniksi, joten kirjoittelen naita nyt vahan vuorotellen.

(Osto)paratiisista painajaiseen

Naen bussin numero kolme saapuvan kohti ja alan huitoa vimmatusti. Bussi hiljentaa, muttei pysahdy kokonaan, joten minun on oltava tarkkana vaihtaessani paikkaa pysakille jaavien matkustajien kanssa ja hypattava kyytiin vikkelasti. Tapotayden paikallisbussin loistavaa tunnelmaa korostaa lipunmyyjan putkilomaisen peltilootan napsutus. Nap, nap, nap, kolikoiden kilinaa. Muutamalla nopealla liikkeella lipunmyyja on suoriutunut minun silmissani kummalisesta lipunmyynti ja tarkastusoperaatiosta. Puristan kadessani pienta rullasta repaistya paperinpalaa, lippuani. Sen kulmasta puuttuu pala.
Olen matkalla viikonloppumarketille.
Israelilaisen pikkuveljemme Benin mukaan kyseinen marketti on maailman paras ostospaikka.
Meidan jokaisen sisalla asuvan pikku materialistin paratiisi.
Myos minun, kunnes hetken ymparilleni katsottuani tipahdin takaisin maan pinnalle. Tai pikemminkin painajaiseen.
Havitin Annin ja Davidin ensimmaisten viiden minuutin aikana jaatyani ihailemaan ylihintaisia aurinkolaseja. Joka ikinen kolo oli ihmisia pullollaan.
Tarjolla oli kaikkea mahdollista mita pieni ihmisolio osaa ikina kuvitella. Ja vahan paalle.
Vaikkapa pieni suloinen alligaattorilemmikki. (Nain villit huhut kertovat, oma energia ei riittanyt nuorten thai- suunnittelijoiden luomuksia pidemmalle).
Alue oli jaettu noin kolmeenkymmeneen osaan, josta jokainen oli vahintaan yhta suuri kuin suurin koskaan nakemani marketti.
Tupakkaa kului, kun oli pakko ravata ulkona rayuhoittumassa kymmenen minuutin valein.
Ehka olen hullu, mutta vihaan shoppailua.

Masennuspasennus on alkanut menna ohi, joten kotipsykologianalyysini kertoo minun paasseen yli reissuun kuin reissuun kuuluvasta kulttuurishokki- koti- ikava- vaiheesta. Loppujen lopuksi on hyva, etta noita tulee, saa taas vahan sita paljon puhuttua ja kuuluisaa perspektiivia. Ei tule vain paattomana kuljettua silmat ummessa paikasta toiseen, kun ymmartaa sen, etta yhta hyvin voisin olla jossain muuallakin.

Eilinen oli mahdottoman hyvien fiilisten paiva (huolimatta uusiutuneesta krapulasta). Olin laiska ja turhamainen lansimaalainen, joten ajoin taksilla hammaslaakarille. Kannattaa nukkua pommiin. Viikko viela ja hampaan pitaisi olla kokonaan kunnossa. Hammaslaakarikeskuksen vaesta on tullut lahestulkoon ystaviani, niin tuttavallisesti siella asiointi nykyaan hoituu. Vaikka tottahan sita on helppo hymyilla, kun on kaksikymmentaviisituhatta bahtia rikkaampi. Outoa kylla, mutta se nayttaa aiheuttavan samaa myos samaisen summan koyhempana.
Paluumatkalle lahdin jokilaivalla ja jaatyani pois kyydista pois vaaralla pysakilla jatkoin samaista matkaa viela tuk- tukilla. Lupasin kayda virkistyksen vuoksi matkan varrella korutehtaassa katselemassa, jotta tuk-tuk kuski saisi himoitsemansa bensalipun. Lupasin olla ostamatta mitaan vaan toisin kavi. Valiton tunnelma aiheutti hetkellisen mielenhairion ja mukaan tarttui hopeinen prinspressa sormus isolla punaisella kivella. Eras ystavani tuossa taannoin mainaili poikaystavalleen, kun ei saa sormuksia. Satuimpa tuon kuuleman ja nyt on sormus. Toivottavasti myos mieleinen.
Illalla myohastyttiin kiinalaisesta uudenvuodenvietosta, mutta tulipahan kaytya china townissa. Yolla uni maittoi.

Anni ja Milla saapuivat eilen Suomesta ja huomenna on Jarnon vuoro.

Ostin Simonille pienen lahjan markkinoilta: erivarilehmaharkaisot sarvetpuoliksiirtonainenpaa-pehmolelun. Olis vaan kiva paasta joskus antamaan se. Ma olen vahan hassu. Silti ajattelen sita.

The Groupdiary (number 6)

Sohere we go again.... Sisters, brothers... Maybe some spiritual leaders too. United again. Life is beatiful in Bangkok. Few coctails, Hue. Music and damn good looking people around you. There is nothing else you need! Don't worry, everything is gonna be allright so be cool and follow me. I'll take you allthe way toget afeeling of having a family, your sisters and brothers. How nice is have a beer (which you don't drink ever again in your life)withyour sisters and brothers singing around you..And a song is about.. life that we are living. Life which is perfect like this, so don't worry about anything, our life is in infinity is guarteed, just enjoy every moment of your life and share your love with as many people as possible and world will going to change! Trust yourself in the situationlike this; mosh if you want to. Anywayfeel the music, wheterit was bad or worse. No woman no crysuits for you, he said. Still it's like you need somebodyto die forsomething good to like. Dumdum.

25.of January 2006 in Bangkok.

The insane finn sisters with insane finn brother Jani, Spiritual leader (number3) David from Spain and The little brother Ben from Israel

Henkisyyden tie

Sita alkaa heraamaan aamuisin jo melkein itsestaan ennen seitsemaa (lukuunottamatta eilista, jolloin tuli mentya nukkumaan tuohon aikaan..). Bangkokissa on tullut kohellettua jos jonkinmoisissa hammas- ja passiasioidenhoitotehtavissa. Anni on juuri ahkemassa maahantuloleimaa uuden uutukaiseen matkusteluvalttikorttiinsa imigration offisesta. Mulla on sama juoksu edessa jossain hamassa tulevaisuudessa. Anni otti vuoden passin, jonka Suomen konsulaatti pystyi tekemaan taalla viikossa, mutta mun pidempiaikainen versio kay valmistumassa Suomenmaalla.

Toissailtana vietettiin aikaa vanhojen tuttujen kanssa. Anni ja Hansu tormasivat iloiseksi yllatykseksemme alkuviikosta Khao sanilla pyoriessaan vanhaan tuttuumme (henkiseen johtajaamme numero 3) Davidiin ja sopivat treffit keskiviikko illalle. Paatettiin sitten ilmoittaa samaisista illanistujaisista myos Cambodian pikkuveljellemme Benille, jonka tiesimme olevan samoilla suunnilla.
Niinhan siina sitten kavi, etta tytot laittautuivat iltaa varten kuin luvassa olisi ollut jotain hyvinkin erikoista ja epatavallista. Toiset siloittivat kinttunsa noista taalla lampimassa hirvittavalla vauhdilla kasvavista karvasista ja toiset menivat jopa ripsivarinkayttoasteelle saakka. Seitseman maissa Peachy guesthousen ravintolan lattiatyynyilla istuikin sitten innostunut ja odottava joukkio sisaruksia parhaimmissaan. Suomalaista miesenergiaa oli puolustamassa Jani.
Olin ajatellut olla ottamatta olutta, mutta helposti arvata saattaa, ettei tuo paatos kovin pitkalle kestanyt. Hyvalta se olut maistui, ihmekos tuo, eihan sita oltu kokonaiseen viikkoon maistettukaan. Myoskaan Janin suusta ulos tulleena aluksi oudolta kuulostaneessa ideassa kokonaisen vodkapullon ostamisessa yokerhosta ei sitten loppujen lopuksi ollut mitaan niin kovin outoa, silla pullo hupeni puolessa tunnissa, jokaisen kippistellessa shottilasiaan ainakin viidesti.
Pitkalle aamuun kestanyt loppuilta onkin sitten historiaa.
Paikallinen rokki soi ja Cranberriesin Zombie coverina vahintaan viidesti. Sisarusten pariin palannut Henkinen johtaja naytti ja kaytti uusia (ja loppujen lopuksi hyvin ikiaikaisia) opetusmetodeitaan avatakseen oppilailleen tieta henkisyyden maailmaan.

Bangkokin lansimaalaisessa ilmapiirissa olen jostain kummallisesta syysta antanut itselleni luvan tehda todella lansimaalaisia asioita. Eilisen aamuni aloitin taivaallisella homejuustopatongilla ja illalla soimme erittain lansimaalaisen hintaista pizzaa.
Tama kaupunki on ookoo, mutta se imee kaikki mehut jatkuvasti kaynnissa olevalla hulinallaan. Liikennetta riittaa ja sen huomaa jokaisella hengenvedollaan.
Viikko viela tata ihanuutta jaljella.

Kukkaronnyorit katki

Herasin aamulla ennen kellonsoittoa virkeana kuin peipponen. Aamukahvin- ja puuron lomassa leikin psykiatria yonsa valvoneelle australiaistyolle, jonka pikku lomajuopottelu oli paattynyt riitaan poikaystavan kanssa.
Juttutuokion jalkeen menin erittain edullisella paikallisbussilla ei yhtaan edulliseen hammashoitoon. Siella sitten tuli maattua suu ammollaan ja poski puuduksissa kaksi tuntia.
Hampaani tervehtyminen ei olekaan aivan yhta yksinkertainen (eika edullinen) asia kuin aluksi holmoyksissani kuvittelin. Asioiden selkiintymista ei yhtaan helpota hyvin heikosti hallussani oleva hampaidenhoitotoimenpiteisiin liittyva englanninkielinen sanavarasto.
Vaarinymmarryksiahan siita sitten syntyi. Puolin jos toisin.
Selityksiin en jaksa ryhtya, koska lopputulos ei muutu niista miksikaan.
Koko juurihoito tulee maksamaan yhteensa reilut neljasataa euroa. Iki- ihana ja tarpeellinen matkavakuutushan ei tietenkaan korvaa hammasongelmia..
Tulee tassa sitten mieleen, etta tekisi mieli laittaa kuntoon viela muutamat reianalutkin, ettei tarvitsisi kestaa tallaista ihan heti uudelleen. Siita tulee laskua viela satasen verran lisaa.
Yhteensa Yhden Reissukuukauden budjetti siis.
Jos tata menoa jatkuu, niin mua saa odotella kotiin ennemmin kuin pian.

Ma yritan huomenna kirjoittaa kaikista mukavista asioista mita taalla on tapahtunut. Siita tulee ennenkuulumattoman pitka kirjoitus..

Lastentarhan paivaretki

Juuria. Olen naemma erikoistunut nykyisin paakaupunkimatkailuun, suurin osa Kiinassa vietetysta ajasta kului Pekingissa, Phnom penh piti otteessaan lahes puolet Cambodian maaperalla tallustetusta ajasta ja nyt melkein havettaa myontaa,
etta tuntuu h y v a l t a olla Bangkokissa. Mieli ei enaa hermoile yhta paljon kuin edellisella kerralla taalla ollessa ja on helpompi nahda ymparilleen. Ananaksenostohetkella otsalla kimmeltavien hikikarpaloiden ilmestymiseen ei ole enaa syyna ymparoivan vilinan aiheuttama stressi vaan puhtaasti ilmassa leijuva kuumuus. Ymparillaan voi havaita tuttuja juttuja, monumentteja ja internetkahviloita, mutta mitaan juuria en niista loyda. Nama aivan muualta loytyvat juuret saivat tanaan tuomion kiireellisen hoidon tarpeesta. Nama minun sisallani kasvavat juuret. Tarkemmin sanoen toiseksi taaimmaisen vasemmanpuoleisen takahampaani juuret.
En enaa koskaan syo yhtaan palaa kakkua, kekseja tai pullaa.
Tasta lahtien kayn tervehtimassa Hammastohtoria saannollisin valiajoin (ainakin AINA ennen matkalle lahtoa).
Ja kylla aiti ja isi, lupaan pesta hampaat joka aamu ja ilta ihan oikeasti. Enaa en vain sulje itseani vessaan ja esita pesevani hampaita hangaten harjaa pyyhetta vasten (siita kuuluu melkein sama aani kuin harjan liikkeesta hampaita vasten!) ja purskuttamalla lopuksi vetta ylikorostetuin aanitehostein..
Viimeiseksi, muttei vahaisimmaksi, muistan uudenvuodenlupaukseni olla lupaamatta mitaan.

Siirtyminen Siem reapista tanne vei koko sunnuntaipaivan. Bussi, jonka avulla jatimme Angorin tuhatvuotiset temppelit taaksemme, oli pieni (mutta pippunen) ja aariaan myoten taynna. Matka rajalle ei ollut kartalta mitattuna noin 150 kilometria pidempi, mutta se tuntui seitseman kahdeksan tunnin kestollaan lahestulkoon loputtomalta. Arvata jo varmaan saattaa, etta tien kunto oli mita kuoppaisin.
Rajalla meni jonottaessa tunti jos toinen ja vahintaan niskojen olisi syyta muistuttaa siita joka hetki ohittaessani jotain Bangkokin tuhansista, niin ihanaa, roinaa myyvista kojuista.
Thaimaan puolelle paastyamme odottelu jatkui, mutta onneksi onnettomuudessa tarkkasilmainen siskomme Hannele, oli loytanyt tuhat bahtia (n.20 euroa) No Problemista sangyn valista. Tuolla onnenrahalla oli sitten mukavaa tayttaa kurnivia vatsoja ripulia aiheuttaneilla tonnikalamajoneesisandwitseilla ja ihan kohtuullisesti sisalla pysyneilla grillatuilla maisseilla.
Yomyoha jo oli, kun lurppaavien silmaluomiemme valista naimme vilauksia Bangkokin pilvenpiirtajien kirkkaista valoista.
Kulunut reissu on soittanut jo useaan otteeseen, etta matkanteko todella kay tyosta.
Rakas velisemme Jani oli kaikessa ystavallisyydessaan varannut ruokamyrkytysvasymysjoukkiollemme guesthousehuoneen valmiiksi.Iltapalaa ja jo uni maittoi.

Eilinen meni niin sanotusti maatessa.

Mistas puhuttais?
En sittenkaan tohtinut jattaa matkaoppaitani, joita myos siskoikseni kutsun. Tai se taitaa olla niin, etteivat he tohtineet jattaa minua, ideatonta turistia pulaan.
Oma huone, josta haaveilin, olisi merkinnyt omaa rauhaa. Oma rauha taas yksityisyytta.. Yksityisyys omia tavaroita.
Omista tavaroista ei loydy Annan kayttokelpoista elakeharjaa. Elakeharjan puuttuminen johtaa takkuihin.
Olisko se sitten jotenkin kivaa olla omassa yksinaisessa yksityisyydessaan vain takut seuranaan?
Pateminen kuuluu minun egoni toimintamalleihin: Kylla mina parjaan omillani, olenhan sentaan itsenainen ja suuri maailmanmatkaaja (enka varmasti myonna kenellekaan, etta vihaan yksinaisyytta. En etenkaan sita, etta se pelottaa minua. Silloin en olisi lahellekaan yhta vaikuttava persoona.)!
Siskot eivat siis sittenkaan paasseet eroon kankkarankastaan.
Olen ymmartanyt, etta toisille rankkaamiseni on vain oman pahan oloni ulos tuomista. On paljon helpompi inhota ja syyttaa aaneen toisia kuin itseaan. Toisten kautta on niin helppo nahda omat puutteensa tajuamatta sita.
Ja nain paha olo vain kasvaa.
Olen paattanyt antaa egolleni satikutia.

Lastentarhaksi ristimassamme, uudessa isossa huoneessamme, meilla on tilaa temmeltaa. Jokaisella on oma nurkka, jossa voi sotkea ihan niinkuin itsea huvittaa ja mika parasta
o m a s a n k y!
Yhdessa on paljon mukavampaa..
.. kuunnella rottien aamujuoksua katolla.
.. kayda paivaretkella ihmisten tayttamassa Suomen suurlahetystossa ja pienen hampipeikon riivaavaa pelottavassa hammaslaakarissa.
.. nukahtaa iltaisin "mistas nyt puhuttais" kysymyksen jalkeiseen keskusteluun sulhoista ja -ihan yleensa vaan- maailman menosta.
Olen melkein jo paattanyt luopua jokailtaisesta kommentistani "eiko voitais nukkua jo". Ma olen kuitenkin se, joka aukoo suutaan viimeisena, olin sitten sanonut mita tahansa..
Oma tila loytyy omasta paasta. Ei ole ihme, jos tuntee joutuneensa ahdistetuksi nurkkaan, kun oma ego on vallannut kaiken kaytettavissa olleen tilan.

Kaikelle on aikansa ja paikkansa.
Talla hetkella on aika sisaruuden mahdollistamalle kasvamiselle.

Ollakseni olematta liian ankara itselleni palaan taas maan pinnalle.
Tama mita mainioin tiistai vei mennessaan monta mielta painanutta huolta. Sain passihakemuksen vetamaan ja neljan viikon paasta pitaisi olla uusi, ehja passi kourassa. Kaiken hyvan paalle ilmaiseksi.
Havitkoon myos Hammaspeikko!
Pienen etsinnan jalkeen loytyi Thai-klupin suosittelema hammasklinikka ja tarkastuksen ja kuvauksen jalkeen selvisi hampaan kunto ja se ei ole haavi.
Huomenna on edessa ensimmainen osio, ei niin ilmaisesta juurihoidosta. Vahan kylla jannittaa.. Mutta kestan mita vain urheasti, jotta ei tarvitse karsia enaa.

Punainen viiva

..joka maailmankartoissakin erottaa valtiot toisistaan on tullut erottamaan minut ja rakkaaksi kayneen Cambodiani. Nyt askeleemme kulkevat Bangkokin saastepilvien raoista pilkistelevan auringon alla. Poissa on, olkoon menneeksi ja myonnettakoon, koti- ikava, jaljella on vain vasymys ja hippunen hammassarkya, joiden parantamiseen eivat unihiekat silmissa antaneet tanaan mahdollisuutta.
Elama on muuttuva vuoristorata. Valilla mieli pysyy jarkkymattomana paikallaan ja tapahtumat vievat ihmiskehoa paikasta toiseen. Toisessa hetkessa keho pysyy lamaantuneena, mutta on mielen vuoro ottaa ajelu.

Jos muutaman kielikuvan avulla palaan viela hetkeksi rajan taakse muistelemaan rakastani.. Cambodiaa.
Khmerit (cambodialaiset), joista jotkut kulkevat pyjamissa (napitettava loysa paita ja yohousut) keskella kirkasta paivaa ovat hymyilevin koskaan tapaamani kansa. Ihmiset tervehtivat toisiaan ja jaksavat hymyilla. Historian julmien siipien havinasta huolimatta.
Punamultakujien "cambodialaisessa lumesssa" ja polttavien asfalttiteiden vilinassa kohtasi pieni matkaaja monet kasvot ja tunsi monta kertaa olevansa niin hyodyton olento, olento, jolla on kaikki valttikortit kasissaan, mutta joita ei osaa laittaa liikkeelle. Kortit, jota oma ahneus, menettamisen pelko ja saamattomuus estavat kayttamasta. Olento joka tietaa omistavansa liikaa, liikaa rahaa, liikaa materiaa ja eritoten liikaa mahdollisuuksia.
Mahdollisuuksia, joista valtaosa maailman vaestosta ei osaa uneksiaakaan. Mahdollisuuksia, joiden haltiat ne turhan usein jattavat kayttamatta.
Lauantai iltana katuravintolassa ruokaillessani kaveli luokseni mies ilman jalkoja. Kontaten kaveleva mies resuisessa vaateparressaan pyysi muutamaa rielia saadakseen ruokaa. Kieltavan vastauksen annettuani mies hymyili ja jatkoi matkaansa yli silmieni edessa avautuneen vilkasliikenteisen kadun. Kontatenkavellen.
Phnom penhissa ollessamme naimme useaan otteeseen reppureissaajien alueena tunnetulla Lake sidella useaan otteeseen lansimaalaisen -kolmekymmenta hipoen- miehen, joka kaveli samaa katua edestakaisin paivat pitkat pysayttaen ihmsia pyytaen muutamaa dollaria koyhalle. Joka kerta kielteisen vastauksen saatuaan mies heitteli paataan ja pyorotteli kasiaan huumehoyryissaan.
Jalkimminen herra ei ollut astunut miinaan toisin kuin 30-50 cambodialaista kuukaudessa.
Mondulkiri raotti hieman ovea cambodian maaseudun kauneuteen. Loma lansimaalaisesta ymparistosta teki hyvaa. Sinne palaan viela.
Cambodiamuistojen loppukevennykseksi haluan kertoa tarinan eraasta kauniista matkasiskostani..
Tapahtui kerran Phnom penhissa, Momin 20- vuotis syntymapaivana. Tama tumma kaunotar manaili paivallisen sulhonmetsastyskeskustelun lomassa suomalaisen (SEMI)sulhonsa juuri havitettyaan, ettei hanta oikein sulhonmetsastykset kiinnosta, kun ei oikein kiinnosta kukaan, on niin vaikeaa ihastua jne.
Kylla kaikki sulhon tai vaihtoehtoisesti morsion metsastykseen yhtaan paneutuneet oliot tietavat minkamoisita selityksista tassa on nyt kyse.
Osa tumman kaunottaren sisaruksista hoiti hyvan keskustelun paatteeksi itselleen cambodiasulhot jo alkuillasta (ja osa minaenjaahuonommksipaikkailusulhot yon pikkutunteina).
Mita tapahtuikaan 12 tuntia tumman kaunottaren erittain vakavasti antaman lausunnon jalkeen.. Suurin osa syntymapaivajuhlakansasta oli jo siirtynyt huoneisiinsa kuningas alkoholin nopeutettua nukkupaavon saapumista. Muutaman jaljelle jaaneen juhlian totuudenmukaisen silminnakijaraportin mukaan erehdyttavasti kyseista kaunotarta muistuttava naishenkilo oli kuitenkin viela yksi valvojista ja harjoitti paalta alle paikanvaihtoa makuusuunnassa guesthousen terassin korituolisohvalla suurisilmaisen australialaisen laakariopiskelijan kanssa.
Samaisen parin yhteisilla liikkeilla on myos muutama silminnakijahavainto juhlia seuranneelta paivalta lake siden paakadulta. Kasi kadessa.
Tarinan opetus on se, etta kaikki voi muuttua silmanrapayksessa, vaikka emme olisikaan hyvantekevaisyysjarjesto vaan -banaanikarkit yksinoikeudella yhdistyksen puheenjohtajia-.

Valituskirjelma

Hammasta sarkee. Vasyttaa jatkuvasti. Elama on yhta paivaunta. Tai pikemminkin painajaista.
Tekisi mieli laskea kankkarankka kunnolla kylaan.
Toivoisin melkein istuvani aidin ja isan olohuoneessa, aidin ja isan kainalossa lammittelemassa Suomen kirpeita pakkasia takkatulen loimutessa taustalla.
Mutta ei.
Poskilla valuu hien ja kyyneleiden suolaisenmakea sekoitus ja kuumuus ei tunnu hellittavan hetkeksikaan. Ei edes kuvitelmissa.
Tanaan tuntuu talta.

Taalla minulla ei ole mitaan mihin menna ja kuitenkin liikaa vaihtoehtoja, jotta osaisin tarttua mistaan kiinni. Taalla ei ole omia rakkaita ihmisia.
Ystavallisia hymyja ymparilla riittaa, muttei turvallista sylia.

Voisimpa..
.. viettaa juttutuokion Arjyn, Aidin ja Pikku- Peten seurassa olohuoneen sohvilla makoillen.
.. keskustella Hannan kanssa maailmankaikkeuden kummallisuuksista pitkalle aamuun.
.. juoda kupin mustaa kahvia ja syopotella homejuustoa Ollilla ja Marialla.
.. istua Virven sohvalla katsomassa Ronjan kuperkeikka esitysta.
.. ottaa pienen Peppi- kullan syliin ja antaa Riialle ison halin.
.. kuulla Katrin tarttuvaa naurua.
.. puhua Annin kanssa tulevaisuuden suunnitelmista syoden aasialaista
(mielta lohduttavaa, tuo onnistunee pikemmin kuin osaan odottaakaan..).
.. keskustella Sannan kanssa ihan mista tahansa aiheesta yon pikkutunteina (vaikka maailmanpoliittisita kysymyksista) ja kuulla Timon uusimmat kuulumiset.
.. viettaa hiljaisen hetken Annukan istuessa vieressani kokemassa elamaa.
.. rentoutua Nellin ja Lailan valissa yhteisen olohuoneemme kotoisalla penkilla.
.. peilata ajatuksia Jonin kanssa.
.. nahda Siilarin kasvaneet hiukset.
.. kahvitella Suvin kera ajan kanssa.
.. kokeilla Reijan vatsaa ja nahda tulevan isan ylpea hymy.
.. menna Jennille ja Jupulle saunomaan.
.. juoda Martin kanssa oluen.
.. liftata Kuhmoisiin kuulemaan haavalmisteluista.
.. puhua niita naita Heidin ja Janin kanssa.
.. lahtea Annikan kanssa ajelulle.
.. nukkua Vaimon vieressa.
.. parantaa maailmaa hetkisen Anssin kanssa samassa poydassa.
.. puhua Kirsin kanssa kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan valilla.
.. istua ringissa Newburyn poikien kanssa.
.. juoda pullo punaviinia (tai kaksi) Annen ja Garryn kanssa.
.. nahda Ryanin uudet warhammerit.
.. pelata Danskin kanssa eran connect four:ta.
.. paasta sanomaan Maaritille muutaman sanan.
.. haahuilla ympariinsa Sofian seurassa.
.. jakaa pienen hetken JOKAISEN tuntemani ihmisen kanssa. Tehda jotain sellaista, mita me yleensa teemme yhdessa.
Kertoa, etta mina rakastan!

Sarkylaake on alkanut vaikuttaa. Valehtelin itselleni hiukan. Maailmankaikkeus ei ole jattanyt minua yksin. Olen ja saan elaa kanssa koettujen hetkien, kokemassa uusia kera Rakkaiden Matkakumppanieni. Osaisimpa Kiittaa tarpeeksi turvasta, joka minulle heidan myotaan annetaan. Lammin on syli Siskojen.

Crazy boy & Sexy lady

Hammassarky ei ole mukava juttu. En olisi koskaan osannut kuvitella, etta yksi vaivainen hammas voi sarkea nain. Ei pysty oikein tekemaan tai ajattelemaan mitaan muuta kuin vihlontaa. Sarkylaakeetkaan eivat meinaa enaa tehota. Asken oli pakko kumota kaksi kerralla, etta saisi olla edes hetken rauhassa. Antibioottia rakkulaan paasseeseen tulehdukseen ja sarkylaaketta vihlontaan.. Musta on pikkuhiljaa tulossa kunnon laakkkeiden sekakayttaja.

Eilen tosiaan saavuttiin tanne turismin helmeen, Siem reappiin. Haslinki alkoi jo bussista ulos astuttua, kun kymmenet guesthousien juoksupojat piirittivat saapujat huutaen ehdotuksiaan tai pikemmin vaatimuksiaan valita heidan edustamansa majoitus. Minkaanmoisesta hajuraosta tai tilasta mahdollisuuteen miettia hetki ei ollut puhettakaan ja siina sita sitten tuli seisottua kadet korvilla huudettua "Allallallalallalaa".. Jotenkin selvisimme tuk- tukiin ja ainoalle guesthouselle, minka nimen tiesimme valmiiksi. Emme kuitenkaan jaaneet sinne ja myohemmin meille slvisi, miksi paadyimme Green garden nimiseen majapaikkaan.

Eilinen toi tullessaan vain unta, koska me rakkaan siskoni Annan kanssa paatimme viimeisena iltana Phnom penhissa viettaa laatuaikaa kaksistaan. Hyvaa oli laatuaika. Ja sita riitti. Valvoimme koko yon kierrellen paakaupungin baarista toiseen. Lopputulos ei ollut kummoinen. Nukkupaavo piti huomassaan koko kuuden tunnin bussimatkan tanne ja viela lopun paivaakin. Oli loistava yo, harmi ettei Momin ja Davidin (no problemin tyontekijoita) kunnot kestaneet kovin pitkalle yohon. Lahteteltiin poikia motoilla kotiin, kun tilanne sita naytti vaativan. Ranskalainen punaisenlyhdyn baari olisi saanut jaada valiin, sen varran pitkaa silmaa saimme siella nuokkuessamme. Ihmettelimme kovin hymyilevia kysymyksia, "mitahan tytot mahtaa taalla tehda", kunnes huomasimme valon ravintolan edustalla. Niilla ei kuitenkaan ollut meille miehia tarjottavana. Se siita tasa- arvosta.

Tanaan oli suuren ja mahtavan Angor Watin aika. Hammassaryltani en voinut olla miettimatta kuinka hienolta sen olisi pitanyt tuntua. Kauan kadonneina olleet temppelit. Hienointa olivat valtavan kokoiset puut (ja nyt puhun todellakin kirjaimellisesti valtavista), jotka kasvoivat ylos raunioista.
Emme olleet ainoat historian siipien ihailijat, vaan paikka kuhisi turisteja. Ja siella missa turisteja, siella jos minkamoista yrittajaa. Kaupan oli paitaa, korua, ruokaa, juomaa, koriste- esinetta ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan valilta. viime viikolla ihmettelin kuinka vahan rahaa minulta on maassa ollessa kulunut, mutta tilanne on nyt korjattu. Sata dollaria on pistetty haisemaan neljassa paivassa. Ne ruskeat pienet silmaparit ja pakko ostaa viela yksi rannekoru jalkoihin pyorimaan. On sita mennyt tarkeaankin, lastenkodille neljasosa ja kyllakai Angorin kahdenkymmenen dollarin lipppurahallakin autetaan pitamaan kulttuuriperintoa kunnossa..

Meilla oli tuk- tuk ja kuski paivan vuokralla. Hyva kuski olikin. Ensimmaisella taukopaikalla, ensim maisena taolla ollessani kavimme mielenkiintoisen keskustelun poika- ja tyttoystavista avioliittoon. Tyttojen saavuttua paikalle rakas kuljettajamme naytti paikallisesta aikakausilehdesta kaikkien vahapukeisten (lansimaalais)kuvat, eritoten niiden, jotka olivat kaytneet palastiikkakirurgin palkkapussia paksuntamassa. Se oli kuulemma tosi hyva. Paikallisilla naisilla on kuulemma aina liikaa paalla. Alle kolmekympopinen jatka ja jatkan puheet. Hannele sai kunnian olla joukon "Sexy lady" ja kuljettaja "Crazy boy".

Tunti takapein selvisi, miksi kohtalo oli johdattanut meidat valitsemaamme guesthouseen. Herasin paivaunilta ja menin kattoterassin oleskelutilaan. Tyttojen joukosta pilkista tutun pellavapaan takaraivo. Veli- Vilperihan se siina!
Vilperi oli viettanyt oikein antoisia hetkia suomiystavansa kanssa. Mukaan oli mahtanut roppa kaupalla maaseutumatkailua, paikalliset haat ja yo hylatyn temppelin raunoilla, kolme metrisen kaarmeennahan vieressa. Toiset ne uskaltaa seikkailla itsekseen, pelkureiden taytyy tyytya melkein valmiisiin paketteihin.. Tai lahestulkoon oma toimiseen lava- autoiluun.
Huimaa saada viela viettaa hetki Henkisen johtajamme numero 1 seurassa!

Ylihuomenna on tarkoituksenani suunnata Thaimaaseen. Siella sitten tieni luultavasti eroaa muusta siskojoukkiosta. Aika onkin oikea, silla sisin huutaa yksityisyytta. Pakko ottaa aikaa itselleen. Saatanpa jopa saada yhden unelmistani taytettya: Huoneen, jossa nukun vain mina.

Raikuvaa naurua

Kaipaan hiljaisuutta. Aamulla nukkupaavo laski minut otteestaan jo kahdeksan maissa ja nautiskelin aamuauringon ensimmaisista sateista -No problemin- pehmealla korituolilla. Muuten paiva onkin tuonut mukanaan jos jonkinnakoista sapinaa.

Meilla oli eilen ilo tutustua suomiherraan nimeltaan Teemu. Ensi tapaaminen oli ikimuistettava.. Paastyamme guesthouselle paatimme ensi toiksemme kayda peseytymassa. Tultuani ulos suihkusta olivat tytot sahlailemassa jotain huoneemme ovi sepposen selallaan. Niin sopivasti sattui, etta myos vastapaisen huoneen (tismalleen vastapaata sijoittunut) ovi oli myos sepposen selallaan ja siina tismalleen peilikuvanani seisoi vaaleaponihantainen herra. Ainoana erona oli se, etta Teemulla oli vaatteet paalla ja minulla ei rihmankiertamaakaan. Noin sadasosa sekunnin verran katsoimme toisiamme silmiin, kunnes mina paatin lopettaa tutustumishetken siihen paikkaan ja hyppasin kirkuen takaisin kylpparin puolelle. Teemu kiljuntaani vastasi sitten selvalla suomenkielella, ettei hanta nyt ihan noin paljon tarvitse pelata. Ehka viimein on tullut aika minullekin tulla sujiksi oman ruumiini kanssa.

No problemin vaki toivotti meidat hymyssa suin tervetuleeksi takaisin ja pahoittelivat ettemme saaneet huone numero ykkosta, joka on aikaisemmin ollut aina kaytossamme, vaan "jouduimme" huoneeseen numro kahdeksan, tayteen kopioon ykkosesta. Tasta hyvasta saimme ekstra tuulettimen. Hyva olla VIP, olohuoneessa hikoillaan, koska siella ei tuule enaa..
Rakas menninkaisemme, guesthousen tyontekija Mom, jonka (ikimuistoisia) syntymapaivia vietimme puolitoista viikkoa sitten, kertoi, etta oli ikavoinyt meita kovasti. Herra taytti toissa lauantaina kokonaiset kaksikymmenta vuotta ja paatimme ostaa suosikki sulostuttajallemma kermakakun ja asiaan kuuluvat kaksikymmenta kynttilaa. Kakusta intoutuneina guesthousen tyontekijat, joista muuten useimmat ovat sukua toisilleen, paattivat jarjestaa oikein kunnon juhlat. Niimpa istuimme kaikkien guesthousea silla hetkella asuttaneiden kesken ringissa terassin lattialla ja nautimme makoisasta kalasta, riisista, simpukoista ja oluista. Unohtamatta Mekong viskia (jota Rozan mukaan juodaan myos tanaan). Kakku maistui kaikille, etenkin kolmipyoraisella ajeneille pikkuveijari serkuksille. Kyseisia juhlia seuranneena aamuna herasin samaiselta terasilta, onneksi moskiittiverkon alta.

Tanaan luovuimme ohjeellisista periaatteistamme ja otimme motot seka kuljettajat viemaan meidat paikallisten perustamalle lastenkodille, jonka olemassaolosta Teemu meille ystavallsiesti kertoi ja lahti nayttamaan myos tieta. Paasimme perille apteekin ja kaikkeamahdollista-kojun kautta. Kojun omistajalla oli onnenpaivat, kun han katseli vieresta dollarin kuvat vilistaen silmissaan meidan lappaessamme vihkoja, puuvareja, lyijykynia, terottimia ja muuta tarpeellista muovipusseihin hirvealla vauhdilla. Lasten kodissa oli 45 hymyilevaa ja iloista lasta. Pelasimme paivan lentopalloa, nopeuspeleja kammenilla, sulkafootbackia ynna muuta. Lasten nauru kaikuu vieressa vielakin. Lastenkoti toimii taysin ilman valtion tukea, joten kaytannossa kaikki tulee yksityisina lahjoituksina. Pienet rahat meilta ovat isoja ja elintarkeita heille. Keskustelin paikan johtajan kanssa ja talla hetkella suunnitelmissani olisi tulla takaisin tanne Phnom penhiin, ensin Thaimaassa ja Laosissa koluttuani, auttamaan lasten kanssa ainakin kuukaudeksi pariksi.

Hikipisarat valuvat pitkin poskia, mutta olo on loistava. Maittava intialainen pullistelee vatsassa. Viimeista iltaa taalla talla eraa, huomenna matka jatkuu kohti Siem rieppia ja Angor Watin temppeleita.
Haikeaa jattaa jo tutuksi tulleet kasvot tanne, mutta onpa ainakin jotain minne palata. Sattumalta muodostuneita juuria. Tosinlaisia kuin suomalaiset, mutta tarkeita. Omalla tavallaan. Tassa suhteellisessa maailmassa.

Kaikki Rakkaat elamassani kohtaamani ihmiset, ovat olleet mielessani paljon. On ihanaa, etta on voimavaraa, jota ammentaa huonoina hetkina. Se voimavara lahtee hetkista, joita olen saanut vietta teidan kanssanne. Elevana mielessa. Pikemminkin sydamessa.

Eihan se vaan arvaa

Mita se arvais? Olisko silla jotain arvattavaa?

Takaisin sivistyksen parissa. Hyva vai huono? Melkein kaantyisin jalkimmaiseen.

Vietimme rentouttavan viikon kaukana jaateloista, tuk- tukeista ja monista muista lansimaalaistuneen Phnom penhin ihmeista. Toissa maanantaina matkasimme pick upin lavalla itaiseen Cambodiaan, Mondulkirin Senmonoromiin.
Jo itse matka oli mielenkiintoinen. Paadyimme saastosyista valitsemaan auton lavan ja naimpa matkasimme kuin sillit suolassa yhdeksan tuntia tuulen ja punamultapolyn paiskautuessa jo auringosta punertuneille ihoillemme. Matkaseuranamme lavalla oli kolme paikallista aikuista ja kaksi lasta. Toinen lapsista oli vasta sylivauva ja varmasti yksi maailman rauhallisimmista sellaisista. Puolet matkasta oli asfalttitieta ja toinen puoli.. kuoppaista. On kummallista miten sita on aina pitanyt kotimaan teiden kuntoa itsestaan selvyytena. Taalla se ei kuitenkaan sita ole. Matka ei ollut pitka, mutta sitakin hitaampi. Polvet suussa ja suu hymyssa oli olo kuin vuoristoradassa. Pitkassa sellaisessa.
Paastyamme perille Senmonoromiin jalkammat liikkuivat kuin ihmeen kaupalla ja loysimme tiemme majoitusta etsiessamme brittiherra Jackin "middle of somewhere" baariin. Kaupunkin ainoaan. Olimme kuulleet Nature lodgesta, luonnonkauniista bungkalowi alueesta ja onneksemme paikan pitajat olivat Jackin ystavia. Jack tarjoutui ajamaan yhden meista tutustumaan paikkaan, joka oli viela keskenerainen. Anni lahti vapaaehtoisena ja hetken paasta saimme kuulla, etta paikka oli kuin olikin upea, mutta suihkut, vessat ja ravintola eivat olleet viela valmiina. Itseasiassa vain bungkalowi oli ja sekin seuraavana paivana. Paatimme silti ottaa tilaisuudesta kiinni. Nukuimme yhden yon baarin vastapaisessa guethousessa ja aikaisin tiistai aamuna siirryimme ensimmaisina virallisina asiakkaina Nature lodgen (valmiiseen bungkalowiin ja) taikamaailmaan..

"Slowly, slowly it's going, but it's moving."
(Sukha)
Sharing and caring.
Paikka oli taivaallinen. Hiljaisuus. Luonto. Elaimet. Lammin ilmapiiri. Jaoimme bungkalowin sisarusten kesken. Kolme meista sai kunnian nukkua taysilevealla patjalla ja urhoollinen Anni (parantamassa selkaansa) bambumatolla lattialla. Naistenhuonetta oli vaikka muille jakaa ja jalkalihakset saivat mahdollisuuden kasvaa. Pesytymisesta suoriuduttiin maen alla virranneessa purossa. Tietenkin luojan lapsilleen suomassa vaatetuksessa. Joki lahjoitti myos Nature lodgen sahkontuotantoon tarvittavan energian. Israelilais- cambodialainen omistajapariskunta antoi meidan ystavallisesti kayttaa keittiotaan ruuanvalmistukseen ja siella sitten maisteltiinkin yhdet jos toiset maistuvat riisiateriat, tofut ja hedelmasalaatit. Unohtamatta unimaailmasta usein herattavaa kahvia. Mika parasta, kaikki tama tehtiin aina hyvassa seurassa.
Voisin kertoa sivu kaupalla Senmonoromissa tapaamistamme ihmisista. Nature lodgea piti aviopari Sheery ja Sukha, jotka olivat tavanneet toisensa asuessaan Thaimaassa muutama vuosi sitten. Heidan taloaan asutti lisaksi Sheeryn aiti joogaopettajaaiti Doris ja kolme koiraa (israelilainen, khmer- the bitch ja Hung). Toisessa bungkalowissa majaili Sheeryn lapsuudenystava israelilainen elamaakin soponpi Ben.
The middle of somewheren omistaja Jack on Kenttilaisen maatilan kasvatteja. Bisnesmiehia. Kaikkitietavia sellaisia. Lempinimensa "half monkey- half elephant" mukaisesti herra on elaimia rakastava vegaani. Herra puoliksi apinan- puoliksi elefantin kirkkaan sinisiin valtaviin silmiin oli upota. Mutta se ei arvannut. Meista tuli ystavat.
Oli upeaa kuluttaa paiviaan rupatellen niita naita maistellen soodaa (jonka loputtua oli pakko siirtya tonicciin). Pitkasta aikaa oli vastassa ihminen joka sai hiljaiseksi. Jack huomautti siita ja se toimi molemmin pain.

Viikkoon mahtui lenkkeilya, rentoutumista, Tayden kuun juhlaa nuotioineen, elamani ensimmaiset joogatuunnit ja tietenkin elamanpohdiskelua, etenkin rakkaiden sisarusten kera. Ilmasto oli suomitytolle lempea: kylmat yot ja kuumat paivat. Uusien ystaviemme tarjoamat vietnamilaiset banaanikarkit aiheuttivat riippuvuuden.

Mulla on jo nyt ikava takaisin (12,5 tunnin jalkeen)!

Haluaisin kertoa niin paljon. Ehka ajanjakson merkityksesta minuun. Ehka elamani ensimmaisista kokemuksista joogasta. Ehka ihmisista. Ehka maailmankaikkuden lahjoittamista hetkista. Uusista ajatuksista. Ymmarryksen kasvamisesta.
Polkuni ura pilkottaa jalleen risukon lomasta.
Mutta ma tarvitsen aikaa. Tulen palaamaan naihin viela.

"When I had nothing to lose, I had everything. When I stopped being who I am, i found myself."
(Paolo Coelho: Eleven minutes)

Hiljaisuus

Saavuttiin eilen auton lavalla Moldunkiriin. Taalla ei ole mitaan ja nyt alkoivat netittomat ajat. Taman kirjoitussivun avaaminen kesti noin 15 minuuttia ja puoli tuntia netissa maksaa 2 dollaria. Generaattori huutaa vieressa taysilla ja koko kaupungissa ei ole sahkoja yhdentoista jalkeen illalla..
Loydettiin brittipoika Jackin kahvila/baari ja cambodia-italialais pariskunnan majoituspaikka, jonka ensimmaiset vieraat me itseasiassa olemme. Asuminen ei maksa kaytannossa mitaan ja bungkalovimme on keskella ei mitaan. Ymparoiva m aailma sisaltaa nyt vain luontoa ja tuulen huminaa.
Hyva niin. Kuuette minusta ehka seuraavan kerra 22.paivan jalkeen.
Hei vaan. Pitakaahan huolta!
mina jaan nauttimaan elamasta!
PS. simonilta oli tullut postia.
PPS. Anni se shampoo on elokuu merkkista!!

Sita saa mita tilaa

Silmat ristissa viimeyona valvottujen tuntien jalkeen, yritan nyt saada elamaani paperille tai pikemminkin tietokoneen kuvaruudulle..

- ja kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana -

Toissapaivana oli huono olo, niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Istuin koko paivan gueshousella katsomassa toinen toistaan typerampia elokuvia. Muut nauttivat ajastaan rannalla, iloisen auringon alla. Porukan vaaleimmasta ihosta saan siis syyttaa vain itseani.
Jo kevaasta saakka silloin talloin vaivannut hammassarky on paattanyt ruveta koko paiva (ja yo) toimiin. On ollut pakko toimia vastoin periaatteita ja syoda muutamia sarkylaakkeita. Bangkokissa on sitten aikaa kayda tervehtimassa herra hammaslaakari setaa, kun odottelee ehjan passin valmistumista. Pari viikkoa siihen viela.
Tiistai iltana muutimme suunnitelmia. Paatimme siirtaa Phnom penhiin paluun perjantai aamulle ja lahtea rentoutumaan autiolle saarelle kahdeksi vuorokaudeksi koko porukan ja ruotsalaisten ystaviemme kera. Mutta kuten kuvasta nakyy, tanaan on torstai ja autiolla saarella ei kesittaakseni ole internetyhteyksia..
Eilen aamulla herasin karmeaan ahdistukseen. Janin kanssa sanailtiin toisillemme ikavalla tavalla ihan pikkuasioista. Janin haivyttya huoneesta, nousin sangylle istumaan ja siina sitten paasi kyynel jos toinen paan nojatessa hikiseen tyynyyn.
Paa oli taynna ajatuksia: Mita ihmetta ma taalla teen? Miksi ihmeessa ma matkustan? Luulenko tekevani itsestani paremman ihmisen talla tavoin? Niin, kenelle? Itseni silmissa vai muiden? ..Mua ei kiinnosta olla taalla, ei kiinnosta, ei kiinnosta..!
Ajatusten juoksu jatkui samaa rataa, kunnes paasin pisteeseen, missa ajattelin paluuta.. Mihin? Suomeen? Ei. Englantiin? Ei. Mihin sitten? Ja herasin ajatukseen, etta kotini on maailmalla (niin typeralta kuin se ehka kuulostaakin). Ja mina olen siella. Teen nyt juuri sita, mista olen aina haaveillut.
Uuden hollantilaisen (omien sanojensa mukaan 160- kiloisen) ystavani Peterin sanoja lainatakseni:
"Freedom is doing what you like,
Happiness is liking what you do."
Ahdistus oli poissa. Nama tunteet taytyy kayda lapi. Niinkuin elamassa yleensakin: seka positiiviset etta negatiiviset. Illalla pohdoiskeltuamme tyttojen kanssa, tulimme tulokseen, etta matkustaessa eletaan ihan samanlaista elamaa kuin paikallaan ollessakin. Arkea. Meille matkustaminen vain merkaa sita, etta saamme tehda sita mista nautimme. Ja se on aina plussaa, jos ihminen nauttii tekemastaan.
Mietin myos sita, etta miksi ihminen (vaiko vain mina) aina haaveissaan odottaa, etta "seuraavaan pisteeseen" paastyaan hanen elamansa on paremmin. Sen jalkeen ei ole enaa murheita. "Sitten, kun lahden reissuun, niin asiat on hyvin. Sitten mulla on hyva olla." Niin, minulla onkin, mutta onnellisuuden salaisuus taitaa piilla siina, miten ottaa elaman kaikkine hyvine ja huonoine hetkineen vastaan. Ei tasapainoisempaan minaan pyrkien, vaan sita koko ajan luoden.

Ajatuksista herattyani mulla alkoi olla jo kiire tehda kaikki jarjestelyt saarireissua varten. Jouksin hikipaassa ja puolet aamupalasta kadessa ympari kauppoja. Muovipussit kasissa rapisivat taynna leipaa, purkkipapuja tomaattikastikkeessa, kekseja, banaaneja, tupakkaa ja kuusi litraa vetta. Valilla taytyi kayda pyyhkimassa litimarka naama pyyhkeeseen.
Vahan jalkeen puolenpaivan joukkomme keraantyi hotellin aulaan sakkiensa saartamana. Lahdimme kavelemaan kohti rantaa niskat kantamuksista vaarana ja paastyamme perille meille ilmoitettiin, etta vene lahtee toiselta rannalta.
Avuliaat herrasmiehet hotelliltamme tarjoutuivat antamaan meille kyydin motoillaan. Siina sitten kantamuksiemme kanssa mentiin kolme paalla mopolla kohti tuntematonta pohkeen hipoessa tulikuumaa pakoputkea.
Viimein perilla. Sydamme sulivat veneen nahtyamme. Se oli pitka ja suhteelisen kapea puinen kalastajavene. Lahkeet ylos, muutama askel mereen ja hyppy kyytiin. Olimme matkalla. Hymyssa suin hurjaa aalokkoa katsellessani ihmettelin suuresti mita ihmetta olin aamulla ajatellutkaan. Elama oli taas siina.
Emme olleet suunnitelleet retkea kovin paljon, joten vene oli vuokrattu hotellin kautta. Paastyamme saarelle, jonne meidat oli neuvottu menemaan, vastassa oli pettymys. "Autio" saari, jolla oli majakka ja rakennuksia. Satametria kuivumassa olleesta pyykkivuoresta oli metrin pituinen ranta. Kiukutti ja suututti. Jokaikista. Venekuski ei suostunut ajamaan meita toiselle saarelle ja pienen keskutelun (johon ei ollut yhteista kielta), han suostui ajamaan meita saaren paahan. Kivikkoa, kivikkoa, kivikkoa. Muutamaan otteeseen olimme pysahdyksissa miettimassa yrittaen tehda kompromissia. Sita ei syntynyt. Lahdimme takaisin sinne mista tulimmekin. Vellu, Anna ja Anni hakivat satamaan hotellin edustajan jonka kautta vene oli vuokrattu ja seurasi lisaa odottelua. Lopputulos oli selva. Lisaa rahaa tai ette paase mihinkaan. Niin siis jaimme viettamaan aution saaren iltaa turistirannalle.
Pettymyksen mentya ohi, tulimme tulokseen, ettei kukaan meista ole nauranut yhta makeasti pitkaan aikaan kuin veneratkemme seurauksena. Illalla meilla oli hiljenevalla rannalla rinki hiekalla ja sen keskella kynttila. Soimme hiekalla maustettuja patonkeja pavuilla ja tolkkisienilla. Jalkiruuaksi saimme raakoja banaaneja, joista ei mennyt hampaat lapi. Miten olisimmekaan parjanneet saarella.. Ann- kaksikko jai nukkumaan rannalle ja mina jaoin huoneen naapurin Kallen kanssa. Annika, Kallen tyttoystava ei suostunut jaamaan samaan hotelliin, josta olimme vuokranneet veneen, koska ajatteli tapahtuneen olleen hotellin vika. Vikaa oli vahan kaikissa. Me emme suunnitelleet retkea tarpeeksi, tienneet mihin pyrkia, ottaneet selvaa hinnoista jne. hotelli ei informoinut meita tarpeeksi ja venekuski halusi pitaa paansa. Elama on.
Nyt ei meinaa enaa jatus kulkea. Pahoittelen.
Heratyskello oli sailyksessa, joten pyorin koko yon puolivalveilla heratakseni aamulla Phnom penhiin lahtevaan bussiin. Muut jaivat viela Sihanoukvilleen ja mina olen taas No Problemissa. Loistavalta tuntuu olla taas taalla. Enkkuystavani Robert on samassa gueshousessa, tosin ei olla viela nahty. Robi luulee, etta saavun vasta huomenna. Taidankin lahtea yllattamaan herran.

Rakkauden raunioilla

Kynteni nayttavat pelottavan hyvalta. Epaaidoilta. Hiukset, ihokarvat ja parta (toivottavasti ei kuitenkaan oma) kasvavat kuumassa ilmastossa huomattavasti nopeammin kuin olen pohjois- eurooppalaisena tottunut.
Aamupalapoytapohdiskeluissamme tulimme tulokseen, etta lammin ilmasto synnyttaa vilkkaaseen tahtiin myos jotakin muuta. Rakkautta. Vaiko rakastumisia?
Rakkautta ilmassa.
Tosin se on nopeaa liikkeissaan. Haviaa yhta nopeasti kuin syntyykin.
Rakensimme tassa taannoin Nha Trangissa rannalle Rakkauden temppelin (The temple of Loove) hiekalta loytamistamme tarveaineista. Se oli nayttava rakkauden ilmentyma. Rakkauden suuri ihme ja kutkuttava energia huokui ymparistoon lapi sen (harvojen) seinien.
Kunnes maailmankaikkeus paatti toisin. Neuvonantajamme meri heitti valtavan aallon ja se syoksyi pidemmalle kuin pienemmat toverinsa yleensa koskaan paasivat. Temppeli pyyhkiytyi pois. Rantahiekalle rakkaudesta jai muistuttamaan vain rauniot.
Kaihoisasti muistellen kaukaisia Rakkauden raunioita.

Valloittavaa saada nukkua paivaunia parisangylla- yksin. Poikittain. En muistanutkaan sen olevan yhta hauskaa milta se eilen illalla tuntui. Siina oli vasyneen hyva levahtaa.
Pieni ,mutta kuitenkin suuri huoneemme vaaleansinisine seinineen tuntuu jo aivan kodilta. Omalta pienelta maailmalta. Kovin helposti sita tana paivana asettuu taloksi. Hyva niin.
Mika ilo onkaan herata aamuauringon ensimmaisten sateiden tunkeutuessa lapi verhojen ja siitaedelleen silmaluomien. Meilla on kokonaiset kaksi ikkunaa! Saigonissa ei ollut yhtaan. Nautintoja elaman pienista iloista!
Askeinen auringon lasku maella sijaitsevalta terassilta katseltuna pysaytti ajan. Yritin ikuistaa hetkea digitaaliseen muotoon, mutta en ole taikuri ja pysty konetta apuna kayttaen ikina ikuistamaan nakymaa sellaisena kuin sen nain. Eika sita samaa nakymaa kukaan muu juuri samalla tavalla koskaan koekaan, kuten en minakaan sita miten joku muu sen ehka koki.. Maailman pienia suuria ihmeita.

Laskettelimme tanaan kahdella motolla laheisille vesiputouksille. Kyyti kuoppaisella punamultatiella oli hurjaa. Vuokrasimme kaksi mopoa kuskeineen Hannelen, Annan ja Annin kanssa, joten kumpikin pyora kuljetti kolmea henkiloa. Edelleen muistutan, etta parhaimmillaan olen nahnyt kuusi ihmista saman pienen moton istuimella..
Vesiputoukset olivat upeat. Ne olivat keskella metsaa ja itse putouksia oli useita. Harmi vain, etta paikka kuhisi turisteja. Aasialaiset matkaajat hyppivat putousten alla vaatteet paallaan (jostain syysta paikalliset turistit uivat rannallakin vaatteet yllaan). Joidenkin uima-asuna oli flannellipyjaman nakoinen asukokonaisuus. Ihmisten riemu oli iloista katseltavaa. Niin iloista ei olleet kaikki ihmisten jalkeensa jattamat roskat, mita muuten niin kaunis ymparisto oli pullollaan. Rakas Coca- colamuki nautti hurjastakyydistaan alas yhdesta putouksista. Mukin matka jatkui jokea pitkin ties minne saakka. Sipsipussit, jaatelokaareet ja tyhjat pullot tayttivat pienet kuopat ja puunalukset. Se oli surullista. On surullista ettemme edes luonnon voimia ihaillessamme silmasta silmaan osaa kunnioittaa sita.

Pesukonehippien reggaekokoonpano on saanut lisaa tuulta alleen, kun Anna jattanyt entisen taiteilijanimensa Spurgu Barbien ja ottanut kayttoonsa uuden: MC Huolimankeli. (Pesukonehippi= liian puhdas hipiksi)

Perinteista

Vuosi vaihtui perinteisissa merkeissa, taysin kuutamolla. Olut maistui ja jalatkin kantoivat (alkuillasta). Oltiin rantabaareissa juopottelemassa uusien ruotsalaisten tovereidemme Annikan ja Kallen kanssa. Naytti silta, etta naapurit katsoivat toimintaa hieman kulmiensa alta. Ei kuitenkaan kovin pahalla, koska liittyivat viela seuraamme tanaankin. Rantabaareissa maisteltiin Long island icetea:ta ja siita se riemu sitten repesikin. Keskiyolla ryhmahalittiin. Sain pitkan yrittamisen jalkeen yhteyden Hannaan ja oli ihanaa kuulla hanen seka Adey hassulaisten aanet!
Toiset jaksoivat juhlintaa pitkalle yohon. Toiset eivat. Kello 01.30 (vuonna 2006!)istuimme jo Janin kanssa guesthousemme naapuriravintolan sohvilla syomassa kamalan kallista, mutta niin kamalan hyvaa pizzaa. Neljaa eri juustoa! Neljaa eri juustoa, joiden ansiosta sain ravata aamulla kaymalassa vahintaan kahdeksan kertaa.
Mulla on hienoimmat kynnet ikina!
Kaksi Vietnamista tanne toiden perassa saapunutta naista myivat manikyyreja kahdella taallalla, joten paatin hyvan myyntipuheen loputtua ottaa moisen. Naiset hoitivat kynsiani yli puoli tuntia ja lakkasivat niihin hienot kukkaiskuviot. Toinen naisista, kaunis 18-vuotias neitokainen, kertoi, etta heidan on ollut pakko tulla Cambodiaan tekemaan toita, etta pystyisivat menemaan jonain paivana opiskelemaan. Muu perhe asuu edelleen Vietnamissa. Parin taalan uhraus minulle ei luulisi olevan iso asia (etenkaan, kun eilen paloi rahaa enemman kuin valtionvirkamies saa taalla keskimaarin kuusittain palkkaa). Vaikka en ole ennen paljon kynsieni kunnosta valittanytkaan.