Rakkautta ilmassa

Tuntuu jotenkin kamalan vaikealta ruveta laittamaan ajatuksiaan kirjalliseen muotoon. Lyhyesti kuvattuna voisi sanoa, etta on vaan yksinkertaisen taydellista olla olemassa. Kay sita nyt sitten selittamaan..
Taalla Paissa paivat jatkavat kulkuaan ja mina mukana siina samassa virrassa. Poislahteminen tuntuu kovin kaukaiselta ajatukselta ja siita varmasti johtuukin se, etta yksikaan aatos liikkumisen suhteen ei ole kaynyt todeksi edes yrittamisen asteella. Aatoksista aatoksiin.
Olen lisannyt aamurutiineihini rentoutumispeseytymisen kuumilla lahteilla. Heraan joka aamu hieman ennen seitsemaa, kayn ulkoilmalavuaarilla pesemassa unihiekat silmista ja hyppaan mopon selkaan. Oppitunnin jalkeen osaan jopa kaynnistaa sen moottori kylmana. Auringon kiivetessa taivaalle viiletan ohi maalaismaisemien ja puoli kahdeksan maissa olen perilla. Tunnin verran ehdin hyvin lillutella kuumassa vedessa ja katsella auringonnousun taikaa, hoyryn noustessa pilvina joen pinnalta korkealle ylos kohti taivasta. Vaikka paivat kayvat toinen toisensa jalkeen kuumemmiksi, pysyvat yot silti viileina ja viileys rauhoittaa pienta kulkijaa viela auringon ensisateidenkin saapuessa maahan. Tanaan sain seurakseni aamupesulle uuden ystavani, Heidi- Marian, joka on saksalainen elakkeella oleva homeopaatti. Ikivihrea hippitati. Olen syvasti yllattynyt, etta joku uskalsi kuin uskalsikin istua moponi kyydissani ja viela yllattyneempi olen siita, etta samainen henkilo on valmis uusimaan kokemansa huomenissa.

Eilen saapui luokseni vieraita, ei mailta kaukaisilta, mutta sanoakseni hyvinkin erillaisilta.. Jarno paatti palata pohjoisen rentouttaviin tunnelmiin vietettyaan kahdeksan paivaa Phuketin hiekoilla. Paljon oli matkanvarrella herralle sattunut ja tapahtunut. Taas taalla pyorii yksi olento lisaa tuo kuuluisa -stupid smile- kasvoillaan. Voi, meita on jo niin monta.. Rakkautta ilmassa. Ja monenlaista.
Yritimme jarjestaa perussuomalaisen illan ja maistelimme olutta, mutta kuten on jo aiemmin todettu, jossain ymmarrystani korkeammalla tasolla on taytynyt tapahtua pienia ylosalaisuuksia, silla ei tuo kellertava -tee itsesi ihmeelliseksi- neste valunut kurkustani alas, ei sitten millaan. Kaksi pienta pulloa sain koko illan aikana jouduksi (ja niidenkin valissa pullolisen soodaa). Jotain on sentaan ennallaan, silla kaikesta tasta yrittamisesta seurasi sentaan vanha kunnon krapula. Ehka mikaan ei ole sittenkaan muuttunut, vai onko? On vaan niin hyva olla, ettei sita voi yrittaa millaan keinotekoisella lisata. Ja kuinka onnellinen siita olenkaan!

Intialainen ystavani on antanut minulle muutaman kerran aromaterapiaa ja saanut kadotettua selassani olleet lukot. Molempien kertojen jalkeen olen ollut hyvin hammentyneessa olotilassa ja tuota olotilaa parhaiten kuvaa humala. Ehka siina syy, miksei rentoutumisen tilaa tarvitse etsia alkoholista talla hetkella.. Ja jos ja kun taas tulee aika, etta tarvitsee paasta vapautumaan arkiminasta, niin ainakin on vahan uusia evaita kohdata se. Sain myos neuvoja ruokavalioni suhteen: lisaa pinaattia ja porkkanaa, jotta pysyy iho parempana, kun saa kalsiumia. Ja kaiken hyvan paalle sain ohjeistusta liikkeista, jolla saan selkaani vahvistettua ja samalla vahan noita ylimaaraisia vatsa- ja selkamakkaroita tasoitettua. Eika tuo kaikki hyva lopu edes siihen, viimeisena, muttei suinkaan vahapatoisimpana sain kutsun intiaan joogaamaan, milloin ikina tunnen tieni minua sinne vievan..

Olin viela aikeissa lahtea tutustumaan laheiseen Mae hong songin kylaan/kaupunkiin ennen etelaan paluutani, mutta tulin siihen tulokseen, etta on parempi nauttia nyt elostaan ja olostaan taalla Paissa, koska se nyt vaan tuntuu niin loistavalta. Toissapaivana kavin istumassa uudelleen pienen taidekauppakahvilan bambukatoksen tyynyilla, juomassa erinomaista kahvia ja katselemassa paikallisten lasten pallonpeluuta joessa. Siina paikassa on taikaa, paikalliset taiteilijat ovat luoneet yhteison, jossa toteuttavat itseaan ja myyvat toitaan. Koko parin tunnin aikana, jotka siella vietin, en nahnyt yhtaan muuta lansimaalaista, vain joen toisella rannalla kaulassaan roikkuvia kelloja kilisyttavia lehmia, koiranpentuja ja leikkivia lapsia seka paikanpitajien ystavallisia hymyja. Huomenna paikanperustaja, nuori ja niin ystavallisen hymyn omaava thainainen kolmissakymmenissaan pitaa kylan lapsille taidekoulua. Minut toivotettiin tervetulleeksi kurkkimaan tapahtumien kulkua..

Ensimmaisen kerran elamassani voin sydamestani todeta, etta on hyva tunne ikavoida toista olentoa. Kaikki tama tunteen puhtaus johtunee siita, ettei tarvitse luoda sen suurempia odotuksia olla tai tuntea jotain muuta kuin mika on. Ei tarvitse luoda odotuksia enempaa itsensa kuin toisenkaan suhteen. Samoin tuntee Simppa. Jo toisen sahkopostiviestin lukemista saa mielettomasti hyvaa energiaa, tukea ja valittetyksi tulemisen kokemista. Nyt on nain ja se mita on ja milta tuntuu tulevaisuudessa, tulee olemaan sen hetken olemassa oleva- kaikki mita on.

Yrittanytta ei laiteta

Kummallinen paiva. Aamuisella jaakahvituokiollani tutustuin intialais-etela- amerikkalaiseen joogaopettajaan, joka lupasi pitaa mulle (jooga)tunteja loppuviikosta ja opettaa siina sivussa vahan aromaterapiaakin.
Eilen ilalla olin syopottelemassa kolmen ranskattaren seurassa ja oli mita mielenkiintoisin kokemus nainkin ranskankielentaitoiselle ihmiselle kuin mina.. Tytot yrittivat puhua englantia minka taisivat, mutta se ei ollut paljon se. Viimeistaan nyt ymmarran kuinka paljon oma englanninkielentaitoni on kehittynyt.
Tanaan otimme uusinta ilallisen ja Caroline hoiti tulkin tehtavaansa niin tunnollisesti, ettei kielimuuuria enaa huomannutkaan.
Vietin aikaa tanaan myos paikallisen ruokakaupan edustalla keskustellen tunnin pari kahden keski-ikaisen saksalaisen ja yhden kolmekymppisen belgialaisen kanssa joogasta ja mustien vaatteiden kayttamisesta. Hmm, mielenkiintoista.
Ja mika parasta, ajoin yksin auringonlaskuun (ikavoimaan Simppaa).

Selittelyja

Ei meinaa enaa riittaa aikaa taman kirjoittamiseen ollenkaan, kun kaikki kalliit internetminuutit menee Simpan posteihin vastaamiseen. Vaikka en valita, se on ihanaa, vaikka tekeekin minut vahan valia hulluksi.. Kuulostaa se kuinka hullulta tahansa, olen paattanyt lentaa Brisbaneen tulevan elokuun lopussa. Jotain saa ja jostain taytyy luopua.

Viimepaivat olen enimmakseen nauttinut yksinolosta. Paivaohjelmani on hyvin yksinkertainen: Aamulla heratys kahdeksan maissa, jaakahvi-kirjanlukuhetkelle kunakin aamuna sopivalta tuntuvaan ravintolaan, joogaamaan ja puolenpaivan jalkeen syomaan Hikcupin tunnelmallisille lattiatyynyille. Iltapaivalla vapaavalintaista ohjelmaa, kuten pyorimista kaupungilla tai oman bambumajan parvekkeella istumista ja viereisen puron lorinan seka heinasirkkojen sirityksen kuulostelua, tietenkin kirja kadessa.
Jos oikein rohkeaksi heittaytyy, niin saattaa vuokrata mopon, kuten tein tanaan. Pelotti taas ihan jarjettomasti, vaikka vauhdikkaamillani ajoin vain 55 kilmometria tunnissa.. Mopolla sitten paaseekin tutustumaan lahiseudun maalaisymparistoon ja pikkuteihin seka niita ymparoiviin peltoihin (joille ei luultavasti olisi asiaa laisinkaan, mutta minkas tekee, jos eksyy..). Pitkallisen, melkeimpa jo turhautumista aiheuttaneen etsinnan jalkeen loysin tieni vesiputouksille. Kylla, kahdessa tunnissa tuli yksi lahimaaston lukuisista. Ensikerralla harkitsen ottavani mukaan kartan, ihan vain vaistojani varmentamaan..
Iltaisin sitten sopiikin ottaa suihku, silla paivat alkavat kayda jo taalla pohjoisessakin enemman kuin lampimiksi ja sen jalkeen on hyva vaihtaa sporttivaatteet arkiasuun.. HeH. Kahdeksan yhdeksan maissa on illallisen aika ja voipa sita kokeilla juoda vaikkapa oluen. Toissailtana tosiaan kokeilin, kun guesthouseani pitava nainen kertoi laheisella kukkulalla olevan hanen ystavansa jarjestamat "hyvat bileet", johon minun tulisi menna. Otimpa siina sitten majapaikkani ravintolassa yhden oluen ja samantien. Olimme yhta tyhjia pullon kanssa samaan aikaan. Ystavallisesti kerroin edella mainitulle naiselle, etta nyt on asiat niin, etta tama tytto jattaa talta illalta bileet valiin, oli hyvat tai huonot. Pehmea peti vei voiton, ennen kymmenta illalla. Kotikekon kurinaan on hyva nukahtaa.

Jo Bangkokissa uusien olkisandaalieni hiertama rakkula naytti viela toissapaivanakin niin punaiselta ja markivalta, etta paatin paineilla apteekkarin pakeille. Antibiootithan sielta tulivat taas kouraan ja mika arsyttavinta, hyvin eurooppalaisin hinnoin. Maksoin viiden paivan kuurista reilut kymmenen eurorahaa. Jalka nayttaa huomattavasti paremmalta ja luulen asiaansa perehtyneen huijariapteekkarinkin hankaavan kasiaan tyytyvaisena yhteen. Samainen herra myi muillekin suomijoukkueen jasenille ylihintaisia- seka aikaisia apuja erinaisiin oireisiin. On helppo olla kylan ainoa englantia taitava apteekkari. Ensi kerralla otan neuvosta vaarin ja laitan paikallisen asialle.

Olen tassa viimeaikoina ymmartanyt kuinka helpottavaa on elaa ilman meidan kaikkien tuntemaa vihattua, rakastettua kannykkaa. Kaikki tapaamiset ovat hoituneet oikein sujuvasti sahkopostia, vaistoja tai onnenkantamoisia apuna kayttaen. Kertaakaan ei ole kaynyt niin, etta jotain olisi jaanyt yhdessa tekematta informaatiokatkoksen vuoksi. Suurimmaksi osaksi olemme itseasiassa vain tormanneet, emme sattumalta, mutta maailmankaikkeuden pienella avustuksella.. Esimerkkeja on monia: Kaikista Siem riepin gusthouseista vaistot johdattivat meidat juuri samaan majapaikkaan Vellun kanssa, tormasin Simoniin Bangkokissa jo paivaa ennen sopimaamme tapaamista, tullessani Paihin en loytanyt tyttojen asuttamaa majapaikkaa ja menin omia teitani, kunnes muutaman tunnin kuluttua tormasin heihin kadulla.. Monesti matkanaikana tapaamamme ihmiset, joiden kanssa sahkopostiosoitteet ovat jaaneet vaihtamatta, vaikka tarkoitus olisi ollut viela nahda, kavelevat seuraavassa hetkessa kadulla vastaan.. Kuinka paljon paremmalta se tuntuukaan odottaa ystavaansa kahvilassa ja lukea rauhassa kirjaa, eika haittaa yhtaan, vaikka toinen olisikin viisi minuuttia myohassa, kun ei tarvitse heti alkaa tuhlata energiaa etsimalla ystavan numeroa luettelosta kellon lyodessa minuutin yli sovitun tapaamisajan.. Ei kannykaa- ei hatailya. Asiat eivat jokatapauksessa muutu mihinkaan- kaikki tapahtuu aikanaan.

Eilen kavin sisarusteni kotihippien luona kahvittelemassa ja ihailemassa auringonlaskua ja tanaan tutustuin joogatunnilla olleeseen ranskalaistyttoon, jonka kanssa ollaan menossa illalla syomaan. Vaikka nautinkin yksinelosta paljon enemman kuin osasin koskaan kuvitellakaan, on ihanaa miten helppoa reissatessa on tutustua uusiin ihmisiin ,jakaa hetkia ja paasta peilaamaan itseaan seka kokemaansa. Ilman odotuksia, puolin tai toisin.

Riemullisin mielin, elama tuntuu todella hymyilevan ja jotenkin on niin luonnollista hymyilla takaisin.
Vaikkakin toissailtana koin pienimuotoista ahdistusta tulevaisuuden suunnitelmistani. Jotenkin minkaanasteinen suunnitteleminen tuntuu talla hetkella samalta kuin itsensa hakkiin sulkeminen. Totuus on toinen. En pysty sulkemaan itseani mihinkaan, on olemassa vapaatahto, jonka avulla voi aina kaantya. Ihan mihin tahansa suuntaan. Se ei ehka onnistu ilman pienoista tyota, mutta mika onnistuu?
Eilen aamuista jaakahvia horppiessani oivalsin jotenkin perinpohjaisesti kuinka taydellista kaikki on. Minulle tuli pakottava tunne laatia lista asioista, minka haluaisin sisaltyvan tulevaisuuteeni. Listassa ovat seuraavat asiat:
Kirjoittaminen. Matkustus. Ihmisten auttaminen maailmalla (tasavertaisuus- kunnioitus- yhdeksi tuleminen). Englannin oppiminen ja sen opettaminen koyhissa maissa.
Luin laatimani listan kertaalleen lapi ja ymmarsin kuinka taydellisesti tulevaisuuden suunnitelmani palvelevat pyrkimyksiani. On parempi ottaa askelia eteenpain kuin pyoria paamaarattomana ympariinsa ja odottaa kaiken tulevan valmiina eteen. Olen siis paattanyt aloittaa englanninopiskelusta, Australiaan menemisella ei siis tule olemaan mitaan tekemista Simonin kanssa.. Ha- haa.. Kuinka helppoa onkaan selitella itselleen..

Omissa ajatuksissa

Eilinen paiva kului vahemman rattoisasti minibussissa istuskellessa ja jatkuvasti parempaa asentoa etsiskellessa. Tahtitaivas loisti viela kirkkaana ja kukkokuoro aloitteli juuri konserttoaan, kun aloitimme matkamme kohti Burman rajaa. Mukana ylosalassuunnassa tasaisessa, mutta mutkikkaassa kyydissa oli yhteensa yhdeksan hengea, joista osa jai matkan varrelle ja osa loysi tiensa takaisin Pain kauniisiin maisemiin. Sisarusteni entinen yhteisonaapuri, itavaltalainen hippipariskunta oli mukana menossa.
Me kolme sitten rajalle paastyamme paatimme kayda katsastamassa Burman puoleisten markkinoiden tarjonnan, vaikka uuden leiman saamisen olisi riittanyt valtioita erottavalla sillalla pyorahtaminen.. Oli se sitten virhe tai ei, mutta kamalaa touhua jokatapauksessa. Huhu kertoo, etta hinnat ovat huomattavasti alhaisemmat heti rajan ylittyasi, mutta minun silmissani ne nayttivat kutakuinkin samalta. Tosin paha menna sanomaan, silla en ole mikaan kovin valistunut shoppaaja.
Haslinki alkoi heti. Oli tupakkakauppiasta, leathermanin myyjaa, korukojua ja Saddam pelikortteja. "Looki, looki". Aina valilla onnistuin salakavalasti hyppaamaan ulos kauppiaiden ymparilleni asettamasta saarrosta ja hetken sen jalkeen he viela jatkoivat myyntipuheitaan nakymattomalle minalleni, kunnes huomasivat sen nakyvamman seisovan siina sivulla ja alkoivat asettamaan itseaan jalleen rinkiin ymparilleni. Kaikki hurjat neljakymmentaviisiminuuttia Burmassa oli riittavasti. Ennen ensi kertaa valmistaudun pinnaa pidentavilla -hallitse hermosi-harjoituksilla.
Emme ehtineet syoda mitaan koko paivana, silla kuskimme oli meita odottamassa heti leimalta paastyamme. Koko matkan autossa oli allistyttavan hiljaista ja noin kolmessatoissa tunnissa ehtii ajatella yhta jos toista. Kuitenkin ensisijaisesti Simppaa. Illalla oli puhti aivan poissa ja yksinmatkustamisen kasvot avautuivat minulle selkeasti. Mikali olet vasynyt ja epasosiaalisella tuulella, ei ole muita vaihtoehtoja kuin viettaa aikaa itsensa seurassa. On turha lahtea istumaan tuppisuuna muiden ihmisten keskelle.
Vaan, kuten sanottu, maailmankaikkeus toimii juuri niinkuin on tarkoitus, menin internetkahvilaan ja avasin messengerin pitkasta pitkasta aikaa. Siella olikin sitten Anni, joka kirjoitteli kasnsani seinantakaisesta kahvilasta ja muutaman sananvaihdon jalkeen paatimme nayttaa naamamme. Tyttojen piti lahtea jatkamaan matkaa kuluneen paivan aamuna, mutta yllattaen toisin kavi, kun Anni vietti yonsa oksennellen huoneensa kosteusvaurioisessa vessassa.
Ravintelista loysimme myos Millan ja uuden suomituttavuuden Marikan, johon helsinkilaiskaksikko oli tormannyt muutamapaiva takaperin. Juttua tuli ja riitti ja paivan kommunikointi ja sosialisoimistarpeet tulivat taytettya mukavasti. Marikaa voikin sitten tormailla taalla myohemminkin, jos yksinaisyys tuntuu ahdistavan..

Tanaan herasin taivaallisen mukavasta sangystani kellonsoittoon ja pitkitin nousemista viimeiseen mahdollisuuteen saakka. Kuuma(!) suihku virkisti kummasti ja muutamaa minuuttia vaille kymmenen istuin jo Maman joogasalin lattialla. Tiedakko sitten johtuuko lauantaista vai mista, mutta muita ei tuntunut paikalle saapuvan, joten paatimme odottaa iltapaivan tuntia. Nyt tassa onkin sitten hyvaa aikaa selvittaa ajatuksiaan, miettia taas hetki Simppaa ja syoda aamupalaa..

Siskoille

Siskot lahti. Jatti minut yksin. Sita ei oikein pysty kasittamaan viela.
Laksiaisilta piti huolen siita, etta kuluneiden yhdessa vietettyjen kuukausien mukanaan tuomat yllatykset ja ennalta arvaattomien tapahtumien sarjat ja -kaikella on tapana jarjestya- tuntemukset saatiin mukaan myos siihen.
Paatimme menna viettamaan viimeista iltaa noin seitseman kilometrin paassa keskustasta sijaitseville kuumille lahteille (vuoristosta alas virtaava joki, jonka ylajuoksulla vesi on niin kuumaa, etta siina voi keittaa kananmunan). Meita oli kuuden hengen seurue ja meilla oli kolme mopoa, jolla taittaa matkaa. Kello lahenteli yhtatoista illalla, kun paasimme viimein matkaan. Muutaman ensimmaisen sadan metrin aikana tajusimme Hannelen kanssa, etta meidan pyorastamme on takarengas puhki. Paatimme jatkaa matkaa edelleen kuudella ihmisella, mutta vain kahdella kulkuneuvolla. Mina ja Hannele hyppasimme Nickin pyoran kyytiin, jonka valot toimivat hetkittain. Tahtia taynna oleva taivas naytti kauniilta pimealla tiella ja pimealla pyoralla ajettaessa. Perassa tulivat Anna ja Anni kanadalaisen kyydittamana. Noin puolessa matkassa outo pomppiminen alkoi tuntua uudelleen ja tajusimme, etta myos Nickin pyorasta oli takakumi puhki. Pysaytimme ja jaimme odottamaan loppujoukkiota. Pienen neuvottelutuokion jalkeen paatimme jokatauksessa jatkaa matkaa lahteille, olimmehan jo puoleen valiin paasseet. Teimme jos jonkinmoisia jarjestelyja, toiset kavelivat valilla ja ties kuka ajoi ja ties keta vuorotellen kohti maaranpata. Jossain valissa meille selvisi, etta myos kanadalaisen pyorassa oli jotain vikaa. Samaa mukavaa pomppimista, mutta kumit nayttivat olevan kunnossa. Loppujen lopuksi paasimme perille. Periaatteessa lahteet ovat suljettuina kuuden jalkeen illalla, mutta vartijan nukkuessa portilla, paasimme livahtamaan sisaan. Edes vahtikoiran ulvonta ei tuonut ristinsielua nakyviin. Viela melkeimpa taytena mollottanut kuu valaisi joen ja sen kauniin ympariston tunnelmallisesti. Meilla oli kynttiloita mukana ja asettelimme niita pitkin poikin joessa lepaaville kiville. Kaikki oli taydellista. Kaikkialla muualla paitsi minun sisallani. En osannut menna mukaan hetkeen, olo tuntui tukahdetulta ja kyyneleet valuivat silmista. Tiesin kaiken olevan niin taydellista, etta se olisi voinut olla yksi parhaista kokemuksista elamassani. Ehka nimenoman odotin liikaa tuntevani, joten en tuntenut muuta kuin vasymysta ja artymysta. Odotin, etta lahdemme pois. Ja mietin, etta miten. Aina se on sama paa, kesat ja talvet. Tunsi, kuten se on tuntenut pitkin matkaa. Rakas siskoni Anna tuli luokseni ja hetken hanelle murmutettuani huomasin, etta aloin tahtomattanikin tulla ulos omista kurjista ajatuksistani ja alkavani nauraa ihmisten tarinoille. Siskot ovat kullanarvoisia, rakastavat sinua kaikkine hyvine ja huonoine puolinesi. Ja pelastavat iltasi. Gekkojen, sirkkojen ja sammakoiden aannellessa ymparilla ja vedesta nousseen kuuman hoyryn loistaessa hopeansinisena kuunvalossa vietimme siskosteni kanssa viimeiset yhteiset hetket taman reissun tiimoilla. Loppuyo meni bambubaarissa, jonne keinolla jollain paastiin niilla kahdella surkuhupaisilla rikkinaisella kulkupelilla. Puoli mopoilla. Sielta yon hamarassa siskosten tiet erosivat omiin suuntiinsa. Aamulla nukuin pommiin ja yhteinen aamupala jai valiin. Tarkoituksella kai sekin tapahtui. Nain asiat ainakin menivat omalla painollaan, niinkuin niilla on tapana. Ihmiset menee ja tulee, yhteiset kokemukset olkoon minani rakennusaineena. Me naemme viela. Me olemme yhta. Rakkautta ja Rauhaa Siskoni, hiukset tuulessa hulmuten menkaamme kohti uusia seikkailuja.
Rakastan teita!

Muutama yon aikana juotu Singha pisti taman tyton taydellisesti matalaksi. Keskipaivalla heratessa tuntui, etta koko ruumista oli kaikki energia kadonnut. Kahden ison oluen ja Mekong (viski)tilkan jalkeen! Jooga, tai mika sitten lieneekaan tehneen sen ettei keho oikein enaa huoli mitaan ylimaaraista sisaansa. Jollain ihmeen keinolla sain kuitenkin raahattua itseni Maman tunnille ja vaikka olin varma ettei minusta ole tekemaan mitaan, kummasti kahden tunnin session jalkeen olo on kuin uudesti syntyneella. Ja krapula kadonnut.

Huomenna aikainen lintu madon nappaa, silla viidelta aamulla hyppaan minibussiin, joka vie minut ja joukon muita Burman rajalle hakemaan uutta leimaa passiin. Kavely maasta ulos, pyorahdys no mans landilla ja mahdollisesti myos parin tunnin amrkkinakierros Burman puolella. Ja taas saa viipya kuukauden pidempaan Thaimaassa.

Sain tanaan Simpalta viestia, etta Brisbanessa on oikein hyvia joogamahdollisuuksia.. Olen nyt hieman selvitellyt itselleni, tulevaisuus mahdollisesti tuo tullessaan.. En ole jostain syysta antanut itselleni lupaa ajatella tulevaisuutta, selitellen itselleni, ettei suunnitelmien tekeminen ole hyvasta. Se ei kuitenkan ole totta. Suunitelmia saa ja pitaa olla- on jotain kiinnekohtia, mita kohti kulkea. Asia erikseen ovat odotukset- ne pilaavat helposti kaiken. Jokatauksessa se, mita yritan sanoa on se, etta olen paattanyt lahtea Australiaan myohemmin tana vuonna. En osaa viela sanoa tarkemmin, mutta ennen sita menen ehdottomasti kaymaan rakkahassa Suomen maassa, tanssahtelemassa ystavan rakkaan haita..

Elamisen huumaa

Taas kerran olen niin onnellisessa asemassa elamassani, jossa voin todeta, etten voisi toivoa yhtaan enka mitaan enempaa..
Olen ihastunut.
Olen aloittanut joogan, josta saan ihan mielettomia hyvanolon kokemuksia. Se on avannut minulle oven aivan uuteen maailmaan: kehon ja mielen yhdistamiseen.
Olen oppinut ajamaan moottoripyoralla. Nyt paasen ihan minne haluan, kun en ole enaa riippuvainen yleisista kulkuneuvoista, toisten antamista kyydeista..jne. Mitka maisemat, mitka mahdollisuudet!
Minulla on ystavia, vielapa ympari maailmaa...
Olen niin innostunut, etta nyt ei sanat riita...

Onnenkyyneleita

Elama saattaa mullistua kerta heitolla jos paattaa herata uuteen aamuun ihan ihmisten aikoihin.. Eilinen ilta oli taydenkuun juhlien aikaa. Kerrankin paatin jarkiintya ja jattaa juhlimiset vahemmalle. Painuin pehkuihin jo kymmenen maissa illalla, ajattelihan herata ajoissa sanomaan heippaheipat Jarnolle, joka oli jatkamassa aamulla matkaansa kohti Phuketin suolaisempia vesia ja purjeveneita.
Kylla kannatti.
Ensimmaisen kerran silmani rapsahtivat auki jo viiden maissa aamulla, mutta hamaran turvin (ja kukonkin ollessa viela unten mailla) oli helppo painaa paa takaisin tyynyyn ja jatkaa viela hetki seikkailua unimaailmassa. Ei sita ihan helposti voikaan luopua omasta kolosta kahden pehmean peiton alle- kerrankin, kun niin viileaa, etta peittoa voi ylipaataan kayttaa. On niin mahtavaa, etta iltaisin ilma viilenee. Hetken auringonlaskun jalkeen saa jo pistaa pitkahihaisen paalle ja myohemmin illalla saattaa jopa paasta tunteman vilua siitakin huolimatta. Silti paivisin on kuuma, sanan varsinaisessa merkityksessa. Aika pitkalle tama tuntuu samaiselta kuin Suomen kesassa.

Yhdeksan maissa omasta kolostani ulostauduttuani otin itseani niskasta kiinnija painuin suihkuun, josta muuten tulee l a m m i n t a vetta, niin siis jos sahkonjakelu toimii. Olin siskosteni ja Jarnon asuttamalla hippikommuunilla hyvissa ajoin ennen herran oletettua lahtoa. Vaan en loytanyt herraa mailta halmeilta, hanen tavaransa kyllakin nokottivat edelleen omassa tutussa nurkassaan. Siskojeni herattya sain kuulla, etta Jarno oli kadonnut edellisiltaisista juhlista jatkamaan taydesta kuusta iloitsemista korealaisen ystavamme Jinnyn seurassa. Myohemmin meille selvisi, etta Jarnooli jakanut Jinnyn yksinasuttaman kahden hengen ja kahden pedin huoneen. Mukavuus syista kuulemma.Kultuurien eroavaisuuksista muistutti Jinnyn kysymys: "Onko Suomessa tyton ja pojan todella ihan ookoo nukkua samassa huoneessa, vaikkeivat seurustele?". Jarno siihen tietenkin reippaana (ja rehtina) suomalaismiehena vakuutteli, etta "eihan tuossa mitaan ole, ihan tavallista se meillapain, taallahan on kaksi erillista sankyakin".. Me tietenkin siskosten kanssa uteliaina uljaina ammupalapoydassa tarkistimme, etta nukuttiinko sita sitten yhdessa vai kahdessa yksikossa ja vastaus kuului aika pitkalle sansta sanan nain: "En saanut Jinnylta lupaa kertoa". Oliskohan tassa taas mitaan arvattavaa?

Koska kanssaihmiset tuntuivat karsivan jostain kumman krapulasta, paatin elamani kunnossa lahtea suoritumaan mita erinaisempia ponnistuksia vaativista tehtavista. Suomeksi sanottuna paatin tehda jotain muutakin kuin istua tas perseellani yhden paivan lisaa. Ei silla, ettenko ma rakastaisi taalla vallitsevaa tapaa maata lattiatyynyilla ja kuunnella siskosten naapurien kitaransoittoa..
(ensimmaiseksi) aamiaisekseni nautiskelin mueslia jugurtilla hedelmien kera ja tietenkin aasian suosikkiani, jaakahvia. Oi, se vaan on niin hyvaa! Aamupalan lomassa rupesin lukemaan vasta kolme kuukautta rinkassani matkustanutta Asian ymparistoongelmia kasittelevaa teosta. Tavallaan kirja kasittelee jo tuttuja ja jossain marin itsestaan selvia asioita, joilta on vaan niin helppoa ummista silmansa. Se on oikein hyvaa muistutusta, etenkin taalla amtkatessa. Omilla pienilla valinnoillaan, kun voi olla aina mukana vaikuttamassa (esimerkiksi suosimalla paikallisten yllapitamia pienia paikkoja: ravintoloita ja guesthouseja, miettia omaa vedenkulutustaan- suihkussa ei tarvitse lotrata puolta tuntia, suosimalla paikallisia tuotteita jne.jne) ja viela pienella vaivalla.
Aamupalan jalkeen suoriuduin viimein varamaan itselleni joogakurssin huomiselle. Se sisaltaa nelja tuntia joogaa ja lounaan seka paivallisen. Jannittaa jo nyt, mutta odotan innolla.
Kolmanneksi olin reipas ja urhea- vuokrasin itselleni pyoran. Nyt paasee sitten menemaan johonkin, joskus, kun silta alkaa tuntua. Aluksi olin ajatellut ajaa seitseman kilometrin paassa sijaitseville vesiputouksille jo tanaan, mutta eihan sita nyt sentaan voi ihan hurjaksi ruveta ja tehda ihan kaikkea yhden ainoan paivan aikana. Etenkaan, kun on jo pitkaan tottunut kayttamaan kaiken energiansa peppunsa puuduttamiseen lattiatynylla. Hiljaa hyva tulee..

Kaikkien pesukonehippien ja myos niiden oikeiden epailyksista huolimatta Jinny ja Jarno paasivat tanaan jatkamaan matkansa kohti Chiang maita. On ihan yleisesti tiedossa, etta Paista on vaikeaa lahtea. Se on kuin tauti, joka pistaa sinut sanomaan paiva toisensa peraan: Huomenna Huomenna mina lahden. Ja jokainen paiva on uusi huominen. Tama kaksikko ei tosin tehnyt lahtoaan suunnittelemallaan kymmenen bussilla aamulla (se kumma krapula..), eivatka edes kahdelta, koska amupalalle lahto venyi ja bussi oli ehditty myyda tayteen. Neljan bussi naemme otti parivaljakon kyytiin, koska he ovat kadonneet katukuvasta. Jinny lupasi yrittaa tulla kesalla Suomeen ja mina puolestani lupasinhanelle postikortin jos paasen ikina Brisbaneen. Olen sen hanelle velkaa, niin paljon Simppa tarinaa sai ihana aasialaisystavani kuulla. Meille tuli myos tavaksi kuivata toistemme kyyneleet: muutama tippui Jinnyn kauniille poskille meidan sanoessamme jaahyvaiset. Me tunteilijat.
Olen varma, etta Jarno pitaa suurisilmaisesta korealaisesta oikein loistavaa huolta..

Iltapaivalla minulle tuli vahva tunne, etta taytyy paasta kirjoittamaan Simpalle sahkopostia. En ole varmasti koskaan elamassani ollut yhta onnellinen avatessani sahkopostiani: Siella oli vain yksi uusi viesti- juuri oikealta henkilolta.
Vaikkakaan sen lukeminen ei ainakaan yhtaan laimentanut omaa ikavaa..
Ma en pysty mitenkaan valehtelemaan itselleni, etta mun pitaisi unohtaa se. En voi uskotella itselleni, etta vain kuvittelin kaiken.. Kuvittelin omat ja toisen tunteet.. Ei onnistu.
Sen nyt vaan tuntee, etta se toinenkin tuntee. Ihan samalla tavalla.
Yksinkertaista ja kaikkea muuta kuin sita.
Taa on kaikki Simpan vikaa, etta mun maailmani on ihan sekaisin. Vaikka se syyttaakin mua, omansa sekasorrosta.
Nakisittepa mun ilmeen..
Elama vaan on niin ihanaa!
(ja ma haluaisin loytaa itseani australiasta- pian kiitos!)

Muutaman onnenkyyneleen sai poskia puhdistamaan myos teidan rakkaiden jattamat kommentit.. Kiitos Kaunis, annatte niin paljon energiaa olemalla mukana. Sydamesani olette ihan joka hetki.

Nyt lahden oman guesthouseni grillijuhliin, joita juhlistetaan Buddhan kunniaksi. Myohemmin bambubaariin moikkaamaan uusia enkkututtavia, jotka ovat huomenissa jatkamassa matkaa.. Milla lahtee seuraksi, saapuivat sitten tanne Paihin eilen Annin kanssa vahvistamaan suomijoukkuetta.

9999

Aurinkoiset paivat, viileat yot, ymparilla vallitseva hiljaisuus ja ihmisten ystavallisyys ovat sulattaneet pienen suomityton sydamen. Voisin melkein kuvitella jaavani tanne Paihin loppuelamakseni. Kaikkialla ihmiset kulkevat hymy huulillaan ja ihmisten valinen kanssakayminen on helppoa ja valitonta. Jo muutaman taalla vietetyn paivan jalkeen tulee kadulla vastaan vahan valia vastaan uusia tuttuja, kotoisin ties kuinka monesta eri maailman kolkasta.
Heti Bangkokissa bussia odottaessani tapasin korealaisen Jinnyn, joka auttoi minua selviamaan jaahyvaisten aiheuttamasta kyynelmeresta. Kaikeksi onneksi meilla oli sitten sama matka tanne Paihin saakka, joten yhdessa metsastimme oikeaa bussia ja nautimme aamupalaa Chian main paikallisessa katukeittiossa. Perjantai iltana monen mutkan kautta loysin siskoni, tai pikemminkin tormasin osaan paakatua Jinnyn kanssa tallustellessamme. Illasta tuli mita mainioin. Nautimme maittavista aterioista koko porukan voimin (Jarno, Anni, Hannele& Anna) kotoisan kasvisravintolan tyynyilla istuen. Mukaan mahtui myos Annan -awesome- australilaispuolisko, Nick nimeltaan. Naista kahdesta tosiaan loistaa koko universumin energia. Sita ei voi sanoin kuvailla, sen voi vain tuntea. Mieletonta.
Illan edetessa pidemmalle liityimme laheisen baarin open mic- iltaan, jossa esiintyvat artistit Hannele ja Jarno kantoivat omat kortensa kunnialla kekoon. Elakoon Apulanta.
Yon pimeat tunnit kuluivat yllattavan nopeasti Bambu-baarin lattialla istuskellessa ja tehdessa uusia tuttavuuksia irkkujen, enkkujen, canalaisten, israelilaisten ja monien muiden kanssa.

(Hyva Suomi)- Havuja Perkele!
YHDEKSANTUHATTAYHDEKSANSATAAYHDEKSANKYMMENTAYHDEKSAN.
Tuossa muutamia siskoteni asustaman hippiyhteison itavaltalaisvahvistuksen lempilausumista. Tama pariskunta elattaa itsensa tekemalla paivisin koruja ja myymalla niita iltaisin kadulla.
Ihmiset taalla osaavat rentoutua. Kaikki turha stressaaminen on jatetty pois. Eika ihme, nama mahtavat vuoristomaisemat, hiljaisuus ja ymparoiva vihreys antavat mielelle tilaa rauhoittua. Tanaan lauloimme ja soitimme, oli rumpua ja kitaraa ja jollain huilukin. Uuden moniaanisen hymnimme rakensimme pienien sammakkojen ymparille. Se kuulostaa loistavalta kaikkien muiden paitsi ei ehka suomalaisten korvissa..

Eilen nukutti pitkaan ja makeasti. Ihka omassa bambumajassa, ihku isossa pedissa. Iltaa viettettiin koko ajan elavassa kokoonpanossa. Ensin oltiin syomassa Jinnyn ja Jarnon kanssa, myohemmin seurueeseen liittyi uusi englantilaisystavamme Andrew. Myohemmin siirryimme Nickin guesthouselle joen rannalle ja ohjelmassa oli nuotiota ja muutamia ilotulituksiakin. Nuotion ja ihmisista valittyneen loistavan energian lammossa kokemiani fiiliksia on mahdotonta kuvata. Ymparoivien vuorten silhuetti mykisti. Siina oli taas kerran yksi niista hetkista, jolloin ohitsekiitavan pienen hetken ajan ymmarrat olevasi osa yhta ja samaa enegiaa- tata maailmankaikkeutta.
Koska on niin helppoa tuntea ymparoiva energia, on helppoa unohtaa kaikenmoinen laskeminen:paivat, tunnit, minuutit ja sekunnit. On helpompaa paastaa irti kaikista maneereista- olla vaan, kuunnella omaa sisaista aantaan. Antaa ja ottaa vastaan, pyytettomasti ja mitaan odotamatta.
Ilta toi mukanaan taas nipun uusia tuttavuuksia ja vihkooni monta hienoa elainta, monen eri kansalaisuuden edustajan kadesta piirrettyna (paansapaalla).

Tytot sanoivat, etta olen jotenkin aivan erinakoinen kuin Bangkokissa. Kuulemma jotenkin muuttunut. Ehdotin kampaajaa, jonne oli pakko juosta heti, kun Simppa ilmoitti tulostaan. Se ei kuulemma kuitenkaan ollut hiusvari vaan jotain muuta.. Itseasiassa silta minusta tuntuukin. On paljon helpompi olla. Hyvaksya ja rakastaa itseaan juuri sellaisena kuin on. Mista tuo sitten johtunee, silla ei ainakaan ole mitaan tekemista Australian kanssa..
Saali, etta siihen tarvitsee jonkun toisen ennenkuin osaa alkaa pitaa itsestaan..



Tahan loppuun jotain mika kuvaa mun tuntemuksia loistavasti nyt..

"Kasvaa vuosien paino / meidät pian alleen musertaa / käy jalkoihin tyly asfaltti / unet ohuiksi kuluttaa / jengi pelaa vain aikaa / niil on liikaa mistä valita / ei kukaan huomaa et kaikki on selvää, / jos vain osaa katsoa / Anna tuulen puhdistaa, nostaa helmoja, / heittää hiukset sekaisin / Kevätmyrskyn kastella, / mekko liimata kiinni vartaloos / Niin olet kaunis, kaunis / ja maailma on sun / nosta kasvot ylös sateeseen / katso lintujen lentoa / ne ei kylvä, ei ne satoa korjaa / mut niil on tarpeeks kaikkea / kiivetään kukkulalle / sieltä näkee ohi kaupungin / silloin muistat mistä tullut oot / ja minne palaat takaisin / anna tuulen puhdistaa, nostaa helmoja, / heittää hiukset sekaisin / kevätmyrskyn kastella, / mekko liimata kiinni vartaloos / niin olet kaunis, kaunis / ja maailma on sun / joskus tuntuu että ajan pyörteet / kiskoo meidät mukanaan / avaa sylisi mulle, / niin maailma saa ohi virrata / sun aika kukkaan on puhjeta, / kohti taivasta kurkottaa / juuret viimein kylmän kiven murtaa, / jos ymmärtää odottaa / anna tuulen puhdistaa, nostaa helmoja, / heittää hiukset sekaisin / kevätmyrskyn kastella, / mekko liimata kiinni vartaloos / niin olet kaunis, kaunis / olet kaunis / niin kaunis / ja maailma on sun "
(Tehosekoitin: Maailma on sun)

Vasyneena mutta onnellisena

Muutama minuutti sitten saavuin tanne Pohjois- Thaimaassa sijaitsevaan, entiseen kylapahaseen ja nykyisin jo aikalailla turistien valloittamaan vuoristoiseen Paihin. Takana on, en jaksa laskea monenko tunnin bussimatka, ensin Bangkokista Chiang maihin ja Chiang maista tanne. Viimeinen vali oli yhta mutkaa ja todella tunsin istuvani aasialaisessa bussissa. Silmat lurppasivat kiinni joka toinen sekuntti, mutta polvet suussa on hyvin hankalaa nukahtaa. Nyt pitaisi enaa loyta siskot. Niin, ja saada sita unta.

Olen niin onnellinen, etta Bangkok on viimein taaksejaanytta elamaa. Vaikkakin viimeiset paivat siella olivat ikimuistoisia. Viettettiin aikaa Simpan kanssa kaksin, pelattiin sulkafootbagia puistossa, kayttiin valilla Davidin kanssa kavitteluolusilla, syotiin hyvin, haahuiltiin ympariinsa ja valilla yritimme jopa nukkua. Oli kummallisen helppoa olla oma itsensa. On ihanaa voida seka itkea etta nauraa (hermostua, jannittaa, pelata..) niin, etta toinen vastaanottaa kaiken sen osana jokapaivaista ihmisena olemista. Sita kun se minulle on.
Eilen oli haikeiden jaahyvaisten vuoro- jalleen kerran. Katsotaan mita tulevaisuus tuo tullessaan.. Ympari kaydaan ja yhteen tullaan, vai tullaanko?

Maailmankaikkeuden syleilyssa

Eilen aamulla palatessani tutulle ja turvalliselle Peachy guesthousille, sain iloiset hyvanaamuntoivotukset ja mandariinin vastaanoton poydan takana istuvilta naisilta. Toinen naisista otti minua kadesta kiinni ja mikali tulkitsin hanen sanomansa oikein, han toivotti minut tervetulleeksi kotiin, koska hekin ovat huomanneet, etta olen viipynyt taalla jo jonkin aikaa..
Iltapaivalla asteltuani samaisen guesthousen internetkahvilaan paikasta vastaava vanha rouva antoi toiseen kateeni ajanaloituslapun ja toiseen banaanin.
Olen nakojaan paassyt sisaan perheeseen tai sitten ihmiset ajattelevat minun olen nalkainen..

Tama paikallaan olo on tehnyt sen, etta nyt alkaa olla taas hirmuinen hinku paasta liikkeelle nakemaan ja kohtaamaan uutta. Paa on ideoita ja suunniotelmia pullollaan. Kuulin viikonloppuna poydassamme istuneelta itavaltalaiselta luonnonkatastrofitutkijalta, etta joku hanen tuttavistaan oli matkannut laivakyydilla Malesiasta Ranskaan kolmessa viikossa. Se olisi sitten aikanaan oikein oivallinen keino palata Eurooppaan, lentamisen valttely, kun kuuluu taman matkan kuvaan. Muutaman paivan sisalla olisi vihdoin ja viimein tarkoitus siirtya pohjoiseen. Viisumia on jaljella alle kaksi viikkoa, joten taytyy pyorahtaa paivaretkella Myanmarissa. Ben- pikkuveli Israelista lahti tana aamuna Vietnamiin ja sovimme treffit Laosiin noin kuukauden kuluttua. Sielta meidan on sitten tarkoitus jatkaa yhdessa pohjoisen rajan kautta takaisin Cambodiaan ja Mondulkiriin kuulemaan luonnonaania- rauhoittumaan. Muitakin suunnitelmia on vaikka ja kuinka, mutta ne on ja muuttuu koko ajan..

Olen yrittanyt tyhjentaa ajatukseni kaikenmoisesta odottamisesta ja nauttia siita, miten maailmankaikkeus pitaa minusta huolta juuri nyt..
Simpan kanssa on niin helppo olla oma itsensa, etta valilla loytaa itsensa ajattelemasta miksi nain piti tapahtua. Miksi ihminen aina haluaa omistaa kaiken, pitaa kiinni hyvista hetkista kynsin ja hampain, vaikkei mikaan ole muuttumatonta ja ihminen ei omista todellisuudessa edes omaa ruumistaan? Se mika on hyvaa nyt, on sita nyt.
Toisaalta ensimmaista kertaa elamassa tunnen syvasti niin, etta valitan jostain ihmisesta ja itsestani niin paljon, etta on luonnollista paastaa irti antaakseen toiselle, -ja itselleen- mahdollisuuden kulkea ja luoda oma polkunsa.
Se hetki minka toisen sylissa viettaa, sisaltaa kaiken sen ymparoivan, mita tama maailmankaikkeus silla hetkella on. Mita muuta voisi ihminen viela vaatia.

Ma en kesta

"Olkaa hyvat ja alkaa seisoko wc-istuimien paalla. Tama on lansimaalainen wc."
"Olkaa hyvat ja huuhtokaa wc kayntinne jalkeen. Sama, sama kuin kotonanne."
(suoria suomennoksia Peachy guesthousen Varee- ravintolan virkistaytymishuoneen ohjeistuslappusista).

Muutama paiva sitten kavi ihme ja saimme kaikki kolme todellista (ja vahemman epatodellista) henkista johtajaamme saman poydan aareen. John jakoi loistavia henksia neuvojaan meilla kokonaisten kahdentoista tunnin ajan, aina Tokion lentonsa lahtoon saakka. Ilta kului toisilla olutpulloja silmakontaktien kera kippistellessa ja toisilla soodaan tyytyessa.
Leppoisaa yhteiseloa taydensi kitara ja suomimatkalaulut. "Doris oli reissunainen, Doris oli toisenlainen... Reissunaista laulattaa, nattia poikaa, kun saa tanssittaa.."
"Jalankulkijat juoskoon, astukoon latakoihin, kiiltakoon asfaltti vetinen.. siina taikuri saapuu, lahjoittaa ilmaiseksi filmeja. Hyvaa syntymapaivaa sulel toivottaa han ja lahjoittaa VIISISATAA jatskia.. Mina soitan harmonikkaa, ihmiset on kummissaan, voisin viettaa juhlapaivaa jalleen huomenna! Jalleen huomenna!"
Anna rakastaa viittasataa jaateloa, alkoi rakastaa viimeistaan tehtyaan Annille Mondulkirissa syntymapaivakortin, jossa oli nimenomaiset viisisataa jaateloa. Piirrettyna toinen toisensa peraan.

Eilen otimme aikaeraa Bangkokin melusta ja lahdimme jokiretkelle. Otimme paikallisveneen kaupungin pohjoispuolelle ja menimme istumaan keinuvaan jokiravintolaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Alussa valtavaeston mielta painanut ahdistus, muuttui lopulta kiinnostavaksi unelmien poikaystavakeskusteluksi. Tulimme tulokseen, etta Veli- Vilperista me saimme sellaisen, jos herran viela saisi suostumaan kurkkunaamio-kauneudenhoitoilthoihin.
Elakoon pitkahiuksiset kitaransoittaja pojat!

Eilen illalla ottivat siskokseni jalat alleen ja tanaan Veli- Vilperi. Tytot ovat pohjoisessa, Vellu ihan nailla minuuteilla vielakin pohjosemmassa. Herra kun suuntasi Nepaliin. Ikava tulee kaikkia.

Itse olen edelleen jumissa Bangkokissa. Huomenna on viimeisen hampilaakarin aika ja ajatuksena oli jatkaa matkaa heti sen jalkeen, mutta huonolta nayttaa. Simonia ei ole viela nakynyt ja ma en vaan voi lahtea ennenkuin tormaan siihen. Ma en kesta. Ihastuneena ihmisesta tulee ihan polja. Jos ei muista, niin ainakin minusta.

Pasmat sekaisin

..mun piti kirjoittaa vaikka mista.. kaikkien kolmen henkisen johtajamme yhteistapaamisesta, soodan voimasta, veneretkesta ja taas yksista jaahyvaisista..
Mutta Simonilta oli tullut sahkoposti:
Se on huomenna Bangkokissa.. apua..

Pakko palata takaisin astialle, kunhan saan ajatukset ensin jarjestykseen..