Matapaa

Tiedan tulleeni Aasiaan. Tana aamuna seisoin ensimmaista kertaa aikoihin kylmassa suihkussa urheana ja selkasuorana kuin sotilas. Seisoin perati 15 minuuttia. Enka paastanyt aannahdystakaan. Asken syomassa hukutin ruokani chillikastikkeeseen. Mika ketshuppi? En ole koskaa kuullutkaan..
Johnilta tuli uutta postia ja Vietnam viehattaa kuulemma siina maarin, ettei paluuta tyttojen luokse ole. HOH!
Vetta sataa taivaan taydelta ja peltikatot ramisee kummallisella tavalla.
Ei harmita yhtaan. Vaikka jalat alkaa ollakin paremmassa vireessa, en silti uskalla harrastaa kovin paljon liikuntaa. Eilen illalla paatin kurkistaa lahjoituksina saamieni rakkolaastareiden katkoihin ja naky oli silmia hiveleva. Mataa valui lattialle saakka. Nyt on Vellun puuteridesifiointiaineet laastareiden valissa ja punoitus alkaa laskea. Tervetuloa takaisin kavelemisen taito!
Toisaalta liikuntakyvyttomana olemisessa on puolensa: Toiset kantaa sinun rinkkasi ollessasi vammautuneena. Ihmiset lahjoittavat ilmaisia rakkolaastareita (jotka maksaa paljon apteekissa!). Mika parasta saat olla vaan, eika sinun tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siita ette ole saanut mitaan aikaiseksi. Mita paras mahdollinen uusivuosi, voin istua paikallani, katsoa nakymaa merelle ja nauttia kylmaa olutta jalat nostettuna ylos. Oi, autuasta elamaa!
Simonista ei ole vastannut v i e l a k a a n (on kulunut jo vahintaan 16 tuntia laittamastani mailista!). Ihmismieli on kylla kerrassaan sairas. En itsekkaan kay katsomassa mailejani lahellekaan paivittain, saati jaksa vietaa tunteja koneella vastatakseni ajatuksella heti. Sitapaitsi en halua omistaa ketaan, mutta silti yritan tehda sita koko ajan. Harva se paiva elamastani tunnen mustasukkaisuutta, kateutta ja velvoitan ihmisia kayttaytymaan haluamallani tavalla. Siina on kyse juuri siita, mista haluan paasta mahdollisimman kauas: Omistamisesta. Halussa Omistaa puuttuu yksi rakkauden tarkeimmista osatekijoista: Vapaa tahto. Ilman vapaata tahtoa ei ihmisten valiset energiat voi kulkea vapaasti. Siita seuraa solmuja, ahdistusta ja pahaa mielta.
Anna olla Simon, kylla mina jaksan olla odottamatta. Tulevaisuus tuokoon eteen sen, mita on tarjottavana.

Jotenkin ihmeessa sattui niin, etta mina ja Jani paadyttiin samaan huoneeseen, alemapaan kerrokseen kuin muut. Muilla on kattoterassinakymilla kaksi parisankya per huone ja wc:ssa lavuaari, mutta me vanhat ystavykset saimme yhden sangyn ja vessan ilman lavuaaria. Mutta ei se mitaan. Vain nopeat elavat ja sain kuin sainkin paikan -ei seinan puolelta- ja tuntuu mukavalta rakia hammastahnat suoraan kylpyhuoneen lattialle. HA-Haa, kukaan ei ole kertomassa, etta niin ei saisi tehda.
Ollaan jotenkin havitetty muut kattoterassin taivaisiin ja oltu kaksin eilinen ilta "omalla terassillamme" (puhumatta toisillemme lahestulkoon sanaakaan) ja tanaan herra L. kuljetti minut ystavallisesti vuokraamallaan moottoripyoralla rannalle, koska kavely onb (oikeastikin!) vaikeaa.

Mutta Hey Hey (kukaan ei varmaan osannut lukea rivien valsita, etta join asken lounaalla yhden 7 prosenttisen Klang-oluen..) on aika lahtea uudenvuodenviettoon! Alkaa olla paineita saada kaikki asiat aikaiseksi, mita on tana vuonna aikonut. Minapa lahden ensi vuoteen ainakin viisi tuntia aiemmin kuin toverit hyvat Suomessa! Nautinnollista vuodenvaihdetta! Olkaa varovaisia rakettien kanssa!

Loppu hyvin kaikki hyvin

Tai sitten ei. Ihan viela. Kummassakin jalkapohjassa kohoaa suuret (ja kipeat) rakkulat. En edes tiennyt, etta niin isoja rakkuloita voi olla olemassa. Kavely on lahestulkoon mahdotonta, joten olipa kivaa jattaa Phnom penhin jouluvalot tana aamuna taakseen ja saapua tanne rannikolle Sihanoukvilleen. Saahan katsella merta hotellihuoneen ikkunasta muiden tunnustellessa lamminta hiekkaa varpaidensa valissa..

John teki (katoamis)ihmeen ja astui bussiin toissa aamuna. Eika Phnom penh tuntunut samalta sen jalkeen. NOT same same, but (very much) different. Kaikki meista tytoista ikavoi uutta (ja jo entista) henkista johtajaansa kovin. Toivottavasti emme joudu eksyksiin ilman kalifornilaista. Ikavassa kiemurrellessamme teimme paatoksen jattaa henkisen puolen hatkeksi sivuun ja siirtya takaisin sulhojen pariin. On aika antaa tilaa fyysisyydelle.
Eilen aamulla oli jalleen iloisen uudelleen kohtaamisen hetki, kun kadonneet lampaat JAni ja VEllu liittyivat jalleen seurueeseemme. Juhlistimme onnellista jalleen nakemista rentoutuen yhdessa istuen melkeimpa koko paivan guesthousen oleskelutilassa. Happy happy.
Kaiken hyvan paalle olimme saaneet Johnilta pitkan ryhmamailin, jossa partasuu kertoi paasseensa turvallisesti Saigoniin, pahoitteli ettei voinut olla sulhomme, mutta iloitsi kovin henkisen johtajan roolistaan ja tulevansa takaisin Cambodiaan moikkaamaan meita, jos aikataulumme ja matkasuunnitelmamme vain sopivat yhteen. En malta odottaa, etta paasen kertomaan tytoille tuosta postista! (Toivottavasti ne ei unohda sulhojahtia)

En jaksaisi ajatella seuraavaa asiaa, mutta ajattelempa nyt hetken kuitenkin. Huomasin toissa aamuna passini henkilotieto/kuvasivun repeytyneen sivun liitekohdasta kolmanneksen irti. On vain ajan kysymys milloin se tippuu siita kokonaan. Aluksi vahan mietitytti mitahan jannittavaa siita mahtaa seurata, mutta otettuani yhteytta ulkoministerion nettisivujen kautta Suomen lahimpaan konsulaattiin (joka sijaitsee Bangkokissa) sain huokaista helpostuksesta. Uuden passin saaminen kestaa noin 4 viikkoa ja siksi ajaksi on mahdollista saada valiaikainen passi. Kaiken hyvan paalle uusi passi on minun tapauksessani ilmainen, koska kyse on "valmistusvirheesta" (olen kuullut 2000 luvun taitteessa tehdyissa passeissa olevan yleisestikin kyseisen vian ja Suomessa passin olisi saanut kayda vaihtamassa, mutta laiska ei viitsinyt vaivautua). Ainut hippasen kirpaiseva asia on valiaikaispassin hinta, 80 euroa, mita ilman en paase Bangokista neljan viikkoon mihinkaan. Mutta kuten sanottu: Loppu hyvin, kaikki hyvin. Valiaikaispassinkin maksusta voi anoa korvauksia. Hata ei siis ole taman nakoinen. Jos silla edes koskaan oli kasvoja.

Sihanoukville hiljenee. Tai pikemminkin mina. Tuskin tama turistikeskittyma hiljenee edes yon pimeina tunteina. Hotellihuone kutsuu nostamaan jalat ylos ja korkealle.

Kiitos kaikille, jotka muistivat tata pienta matkaajaa jouluna!
Tuokoon uusi vuosi teille kaikille rakkaille mahdollisimman paljon mahdollisuuksia tuntea ja kokea, ottaa kiinni hetkesta ja nauttia!

The Groupdiary of christmas 2005

From the very start of this day i have known that I'll be in drunk today. And it really is the truth. I'm enjoying time with my darling sisters and our new spiritual leader. It's still time to celebrate.. Happy merry x-mas (ex-christmas). One for my friends, maybe more 'cause they are worth of it. One for energy, it brings us together. Spirit, more spirits. Come as you are here we are. Under this same sky. We all ar here. Together with or without. Don't worry no problem, it's lasting forever if you just decide. Then you can do what ever you want... Spend a christmas in Cambodia and maybe even take a moto bike. Who knows where you end up. It is usually the best way to experience.. Something.. Maybe something you didn't even expect. New friends few laughs.. A cigarette with a buddhist monk..What else you need? Moto, tuk-tuk, massage? I pointed to my shirt. He got the mesage, I got the massage. The massage for my head would be nice (even without boom boom for my head). But otherwise everiting okei, nou proplem! If someone just could fix our toilet. Hinges are nice. You can put them UP YOURS, LIKE 7-UP. Those bad guys sittin infont that massage room I would liketo teach them something, but i can't find the words. And Knowing is the best way tell: youre comeing..and they know the best way tomake something to happen. I just have one question to ask: What is happening here? Somebody is laughing in a stereos and anotherones are taking silly photos. The silliest photos what you have ever seen.. Or then not.. Our darling Cambodian friends are.. like you there now, sitting next to me and on the other site of the table. Peace an Looove.

26th of December in Phnom Penh
The Sisters and The californian -John-

Elamani hikisin joulu

Rentoilua. Sunnuntaina paatimme kunnioittaa jouluperinteita ja olla tekematta mitaan. Vahan lipsuimme paatoksestamme ja kavimme teettamassa jouluaaton valokuvia isannillemme lahjoitettavaksi. Aattona syoty jouluillallinen painoi mahassa viela paivallakin, joten soimme yhdistetyn aamupalan ja lounaan kolmen maissa iltapaivalla.
Illalla aloitimme katsomaan elokuvaa, joka kuitenkin keskeytyi edellispaivan isantiemme saapuessa paikalle.
Hotellinomistaja kavi ystavallisesti ilmoittamassa, ettei halua kolmen paikallisen herran oleskelevan hanen hotellinsa tiloissa, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin lahtea ravintolaan. Kaikki paikalliset haluavat vain ryostaa teidan rahanne, ilmoitti (paikallinen) hotellinomistaja Johnille. Sitapa juuri mekin olemme tyttojen kanssa jatkuvasti ajatelleet.. kuinka putsata John puhtaaksi?
Valitsemassamme ravintolassa oli joulubileet. Olut maistui ja ilta huipentui kellon lyodessa puolenyon. Koko paivan (?) ravintolan keskella seissyt kermakakku leikattiin. Aluksi kakkua meni juhlioiden suihun, mutta hyvin pian alkoi kermavaahtosota ja nain ollen lumenkorvikkeena kaytetty vauvantalkki vaihdettiin kuohkeampaan aineeseen. Talon tarjoamat oluet menivat toisilla kurkusta alas, toisilla tolkeista suihkuten muiden juhlioiden paihin.
Ken on maassa kauneihin. On erittain positiivista ettei useimpien paikallisten ravintoloiden wc:eissa ole peilia - saastaa paljon aikaa itseasiaan, kun ei tarvitse kayttaa koko iltaa jutellakseen humalaiselle peilikuvalleen.

Eilen aamulla maailmankulku tuntui hidastuneen. Oli kuuma (kuin tanaankin). Hiki valui noroina otsalta ja aamupalapoytakeskustelut kiersivat samaa rataa kuin edellisina paivina (huomioi Anna).
One of the girls: " No more beers to me for long time." "I'm smoking far too much."
John: "I think i'm going to leave tomorrow."
One of the girls: " Ou, really, where are you going to go?"
Ja kuten arvattavissa, John on edelleen taalla ja vaihtaa paivittain seuraavaa kohdetta Pohjois- Cambodiasta Etela- Vietnamiin. Olutta emme juoneet eilen, mutta olemme juoneet monta kertaa jatettyamme sen juonnin ensi kerran Venajan ja Mongolian rajalle. Ihminen todella tarvitsee rutiineja. Itsensa huijaamisen.
Fillareiden vuokra-ajan paattymisen pakottamana nostimme pikkupeppumme guesthousen mukavilta korituoleilta ja pyorat palautettuamme paatimme vahan kavella. Tormasimme joukkoon ketteria pikkuveijareita, apinoita kaupungin korkeimmalla kohdalla, joka on temppelialueen pihalla. Toisin kuin meilla, sukulaisilla naytti riittavan energiaa.
Monen mutkan ja paikallisen markkina-alueen mudassa rampimisen jalkeen loysimme tiemme kansallismuseon edessa aukenevaan puistoon. Otimme asiaksemme viimeinkin harjoitella sulkafootbagilla pelaamista. Paivan pikku liikuntatuokio.
Eipa mennyt aikaakaan, kun olimme loytaneet joukon uusia ystavia. Toiset tovereista kulkivat puolialasti ja toiset taysin alastomana. Toisilla oli vaatteet paalla. Paikalliset lapset saapuivat kylaan. Tai pikemminkin, me olimme tuleet kylaan heidan luokseen.
Paiva meni pelaillessa, kammattavana ollessa ja heittaessa volttia.
Yksi pikkupojista tuli istumaan viereeni, katsoi kynsiani, puristi paataan ja lahti juoksemaan jonnekin. Hetken kuluttua samainen herra istui taas vieressani, nyt pienenpieni tikku kadessaan ja alkoi puhhdistaa kynnenalusiani. Kuka sanoi, ettei kauneudesta tarvitse pitaa huolta?
Pikku herra myos kiipesi puuhun (jossa ei ollut oksia ollenkaan pariin ensimmaiseen metriin) ja tuli alas noin neljan metrin korkeudesta itsensa ohuiden oksien varassa roikkottamalla niin pitkalle kuin oksa riitti ja siskon ottaessa alhaalla vastaan. Melkein ketterammin kuin aiemmin paivalla tapaamani sukulaiset.
Lapset kertoivat tyoskentelevansa jonkinlaisten pahkinoiden keraajina ja myyjina. Osalla ei ollut perhetta lainkaan. Hyvin englantia puhuva neljatoista vuotias kertoi opiskelleensa englantia koulussa, mutta hanella ei ole aina varaa menna sinne, koska se maksaa 10 000 rielia kuukaudessa (noin 2,5 euroa). Hanen 7- vuotias pikkuveljensa ei ole paassyt kouluun viela lainkaan.
Illalla uusimme joululounaan intialaisessa ja taas tuli syotya liikaa. Majapaikkaan paastya vasymys painoi paan tyynyyn jo aikaisin, mutta unimaailma ei ottanut omakseen. Liskojen voima oli suurempi ja valitettavasti talla kertaa ei ollut kysymys toveriemme gekkojen vilistamisesta pitkin seinia. Sen siita saa, kun huijaa itseaan.

Tanaan on paiva omalle itselle. Tajusin juuri etten ole viettanyt aikaa yksin juuri yhtaan noin kuuteen viikkoon ja se alkaa nakya ulospain. Viela viikko sitten oli niin ihanaa saada ja antaa siskoilta siskoille aamu- valipaiva -ja iltahalit, mutta nyt on jotenkin sisaanpain kaantynyt olo. Olisi niin kiva olla lahekkain, niin fyysisesti etta etenkin henkisesti. Ensin taytyy vain paasta lahelle itseaan taas, jotta voi taas paasta lahelle muita.

Joulukuusia ja ilmapalloja

Joulun taikaa. Herattyamme aattoaamuun, loikoilimme guesthousin terassilla paahtavan auringon alla kukin syventyneena lukemansa kirjan (ja jouluaattolauantaiaamun) maailmaan.. Olemme loytaneet siskosjoukollemme uuden henkisen johtajan jenkkipoika Johnista. Tuon -pelkaa partaa- miehen ansiosta paasimme viettamaan elamamme erikoisimman jouluaaton..

Happy happy. Puolen paivan maissa kerasimme itsemme kokoon ja lahdimme vuokraamaan polkupyorat. Pyoran selassa emme tarvitse edes suunnittelemaamme "No motos. No tuk tuks. We love walking."- t- paitaa, koska pyora kertoo kyytia tuputtavalle henkilolle vastauksen valmiiksi.
Pyoralla ajon ihmiset yleensa oppivat suhteellisen nuorella ialla. Asia erikseen on pyorallaajon oppiminen Cambodialaisessa liikennekulttuurissa.
Itsesuojeluvaisto narikkaan ja liikenteen sekaan vaan. Unholaan pyoratiet ja katse tiukasti painettuna eteen. Turha vilkaista taakseen jos lahtee ohittamaan, parempi pitaa huolta ettei kukaan edessa paata ilmestya sinun eteesi. On takana olevien ongelma jos mina teen akkinaisia suunnanmuutoksia ajolinjassani.
Kylla pelotti, kun kaikki moottoripyorailijat ja autot olivat rivissa ja samassa sumpussa monikaistaisen tien risteyksessa odottamassa liikennevalojen vaihtumista vihreaksi. Kolme, kaksi, yksi, GO! Pahin oli edessa vasemmalle kaannyttaessa. Kukaan ei vapaaehtoisesti anna tilaa, se on pakko tyontaa valiin sita halutessaan. Taallakin siis on periaatteessa oikeanpuoleinen liikenne, jota noudatetaan silloin kun sille paalle satutaan.
Pelko halveni hieman, kun vastaan tuli moottoripyora, jossa kuljettajan taakse oli sidottu noin puolentoista metrin korkuinen muovillapaallystetty paketti ja sen paalla istui nainen tekemassa matkaa. Toinen huvittava naky oli moottoripyora ja perakarry ja siina olkilasti, jonka paalla mamma paivaunillaan.

Menimme temppelialueelle, jolla John oli edellisena paivana tutustunut joukkoon paikallisen koulun englanninopettajia ja heidan perheitaan. Henkinen johtajamme oli saanut kutsun koulun joulujuhlaan ja me siina sivussa sitten olimme hanen nelja suomalaista avecciaan.
Temppelin pihalla odottaessamme seuraavaa siirtoa juhlapaikalle paastaksemme, oli meita katsomassa paikallisia resuisissa vaatteissa juoksevista lapsista, oranssikaapuisiin munkkeihin. Olo oli kuin elaintarhan asukilla.
"Do you wanna be my friend? Give me your e- mail address."
Saimme selostuksen paikallisten hautajaisten kulusta (josta tosin en ymmartanyt mitaan) ja paasimme tutustumaan hautoihin joka tytolla oma pikku resupekka kasipuolessa tai sylissa. Markkinoilta ostamani bambukasirenkaat ovat nyttemmin vaihtannet omistajaa. Suurisilmaiset pikkuystavani, joilla oli myos paljon asiaa (krehmiksi), kayttavat niita nilkkarenkaina.
Vietettyamme pari tuntia temppelilla veimme pyorat herra Phoen luo sailoon (viisi pyoraa hanen pienessa makuuhuoneessaan).
Taitoimme loppumatkan juhlapaikalle kolmella moottoripyoralla. Kahdessa pyorassa matkasi yhteensa kuusi ihmista. Kolme ja kolme. Mutta ei se ole viela mitaan: Kadulla vastaan tulee pyoria, jossa matkaa kuusi ihmista kerralla (tai viisi+ koira).

Koulunpiha, joka toimi naemma myos luokkahuoneena, oli koristeltu erivarisin paperikuusi silhuetein ja ilmapalloin. Tietenkaan unohtamatta metalliputkista muotoiltua joulukuusta joka oli "paallystetty" erivarisin hopeahohtoisin joulukoynnoksin.
Juhlan ohjelmassa oli karaokea viisituntia putkeen lasten laulamana. Eika ilmassa ollut patkaakaan levottumuutta lasten istuessa paikaillaan odottamassa omaa vuoroaan ja kuunnellessa toisten esityksia. Saimme nahda myos pari hienoa tanssiesitysta ennen illan huipentumista yhteiseen tanssihetkeen opettajien, lasten ja ulkomaalaisten vieraiden kesken. Paras disco koskaan. Tuleva artistimme Anna oli omillaan Cambodialaisen rapin huutaessa suurista kaiuttimista. Tyyli vapaa. Anna kehosi lentaa..
Parasta paikallisessa on "happy happy" joulutraditio, missa toisen paalle heitetaan kasoittain vauvantalkkia joka tuo toiselle hyvaa oloa. Tummanruskeat ihot valkoisina on helppo olla iloinen.
Isantamme huolehtivat hyvinvoinnistamme parhaimmalla mahdollisella tavalla ja vatsojen kurniessamme juhlan puolivalissa meille annettiin kyyti paikalliseen katukeittioon, jossa soimme (mahdollisesti kasvis)patongin patkat. Aina oli kadessa pullo vetta tai jaamehujuoma.
Illan paatteeksi saimme kyydin takaisin pyorillemme ja joukko vanhempia juhlioita oli mukana saatilla. Sana kiitos oli pannassa ja tilalle otettiin: No problem- My Friend. Kaverit koilivat hamyisalla pihalla, etta heidan uudella lansimaisella ystavallaan Johnilla on viela kaikki sukukalleudet tallessa ja sitten olimmekin valmiita jatkamaan matkaa. Same same- but different.
Aattoillan hamyisilla kaduilla pyoralla ajo oli jannittavinta hauskaa pitkaan aikaan. Todennakoisesti happy shakea maistellut mies ei osannut paattaa mihin menna ajaessaan oikealle menevien kaistaa vaaraan suuntaan ja tormasi Anniin, mutta onneksi ei kaynyt kuinkaan. Ei Annille eika Happy Shakelle.

Myohaan illalla vasyneet, mutta onnellsiet joulunjuhliat soivat jouluruuan intilaisittain. Syo niin paljon kuin jaksat paikasta ulostauduttuamme siirryimme suoraan unipaavon hellaan huomaan.
Tai melkein heti ja melkein kaikki meista. Anni ja Hannele hommasivat korjaajan tukkeutuneelle vessallemme minun ja Annan olessa jo syvalla unimaailmassa. Kuka oli korjaaja, siita minulla ei ole aavistustakaan..

Must on tullu shoppailuHullu

"Rakkaus. Hulluus. Toivo. Ikuinen ilo."
(Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala)

Sulhojen metsastyskausi on julistettu jatkuneeksi jalleen. Minusta tuli tanaan shoppailuhullu laheisen torin tavarapaljouden keskeskella ja kulutin kokonaiset 10 dollaria. Tuolla jarisyttavalla summalla ostettuihin (onnea tuoviin -norsut karsat ylhaalla-)muovipusseihin mahtui kaksi paitaa, kalastajahousut, vihko ja lentopostikirjekuoria. Taalla Cambodiassa melkein kaikki hinnat ilmoitetaan ensin dollareina (In God we trust) ja sitten vasta paikallisena valuuttana, rieleina. Kavimme iltapaivalla rahaa vaihtamassa ja mukaani pankista sain vain dollareita, kun rieleita paikaista ei loytynyt. Kummaa touhua kaikki tyyni.


Tama Phnoem Penh vaikuttaa oikein viihtyisalta paikalta. Taaltakin loytyy uusia rakennuksia, kuten hotelleita ja kauppoja, mutta silti keskella kaupunkia voi nahda mustuneet lampaat kavelemassa jalkoihinsa matkanvarrelta tarttuneet narut jaloissaan ja pikkukojujen pitajat myymassa hedelmiaan, puoli-ilmaista tupakkaa (25 centtia aski, koita nut siina sitten lopettaa..) ja muuta pikkuroinaa. Ainakaan lampaita kadulla, ei Vietnamin suurkaupungeissa vastaan tullut.
Parasta tassa paivassa on se, etta paasin kayttamaan ensimmaista kertaa viime kesan jalkeen aurinkorasvaa! Taalla on kuuma, vaikka paikalliset valittavatkin kevatkauden viileydesta..
Markkinoilta mukaan tulikin uusia kesavaatteita ja on se nyt hienoa pukea (keisarinnan) uudet vaatteet paalle jouluaattona. Vaikka taytyy tunnustaa, etta otinkin pienen varaslahdon ja kalastajahousut roikkuvat jalassa tallakin hetkella.

Eilen oli sellainen olo, etta sosiaalisuuteni oli loytanyt tiensa tyhjioon. Ei tehnyt mieli olla yksin, mutten loytanyt istestani kykya kommunikoida edes omien sisarteni seurassa. Tytot keskustelivat elaman synnyista syvista ja itsella oli lahinna olo lahtea kirkuen juoksemaan jonnekin paamaarattomasti ja kauas. Peppuni pysyi kuitenkin kiinni tuolissa kuin liimattuna ja paatin lahtea tanaan yksinaiselle vaellukselleseni. Niinkaan ei kuitenkaan tapahtunut, koska sosiaalisuuteni paatti palata takaisin viettamaan aikaa kanssain Cambodiassa.

Taalla (kuten Vietnamissakin) olisi mahdollista kokeilla jos minkamoista huumetta. Kadulla tarjotaan kaikkea mahdollista kannabiksesta oopiumiin. Ensin tietysti myydaan zippoja. Toisaalta paansa voi halutessaan sekoittaa ilmaiseksikin: Katsoa ymparilleen ja huumautua elamasta..

Valitsemamme -No problem- guesthouse sijaitsee jarven rannalla ja ravintolan terassilta voisi vaikkapa uittaa jalkojaan vedessa, jos iltaisin juhliva (mies)vaki ei kavisi kuseskelemassa terassilta suoraan peilikuvalleen. Majapaikan tyontekija poitsu lupasi opettaa valkoiselle suomitytolle (kind of) footbackin peluuta. Lupasin hostellin omistajalle Hue:ssa, etten mene Suomeen ennenkuin saan pidettya sulkisysteemia ilmassa 15 kertaa perakkain, sen putoamatta valissa maahan. Herra Mix itse oli elamansa aikana saanut enimmillaan 12 perakkain. Turhaa siis odottaa paasevansa Suomeen viela aikoihin ,jos ikina.

"Kaikki on ihmisluonnolle mahdollista."
(Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala)

PS. Joutavuuksien jumala on ehdottomasti lukemisen arvoinen teos!

Pikkumulkkujen vallankumous

Astuin ulos kellarimaisesta valeikkunahuoneestamme kymmenen tienoilla aamulla. Nain jotakin hammentavaa. Jotakin kirkasta. Kaansin kasvoni kohti taivasta. Siella se oli-Ystavani Aurinko! Visiitti oli lyhyt, mutta sitakin piristavampi.
Huolettomuus. Valilla on vaikeaa pysya laskuissa, mika viikonpaiva saati paivamaara mahtaa olla menossa. Tana aamuna joku sanoi olevan kolme yota jouluun. Jouluun, joka en ole tana vuonna kertaakaan odottanut. Enemman pelannyt, koska jouluna pitaisi tuntua joululta. Samaa se varmasti on monelle kotimaan kamarallakin. Joulu asettaa paineita.. Pitaisi, vaikkei kukaan myonnakaan, muistaa kaikkia tuttuja ja puoli tuntemattomiakin, ostaa lahjoja ja ennenkaikkea tuntea joulun tuoma rauha. Ensin stressataan pahimmassa tapauksessa monta kuukautta tuon muutaman hassun paivan takia, ajetaan itsensa puolittaiseen vararikkoon ja lopuksi mietitaan, etta tassako se nyt sitten olikin.. Tai ehka se olen vain mina mika tekee niin. Jokatapauksessa olen onnellinen, ettei minun tarvitse pistaa niin paljon paineita yhteen, kahteen hassuun paivaan vuodesta. Oman ajatukseni joulusta toivoisin toteutuvan jokaisena kuluvana kalenterivuoden paivana: - Maassa rauha, ihmisilla hyva tahto.-
On silti upeaa, jos ja kun tuo juhlapaiva, joulu, antaa ihmisille mahdollisuuden herkistya kuulemaan ja nakemaan se suunnaton rakkaus mita meita kaikkia ymparoi. Oli se sitten lahtoisin perheelta, ystavalta, jumalalta tai tuntemattomalta vastaantulijalta. Lasna se on jatkuvasti. Usein me vain kovetamme itsemme asitimasta sita.
Perinteinen joulu minulle, juhlittuna 24.-26.12 vuosi vuodelta, merkitsee kauniita sanoja ja herkkupoytaa perheen kera. Tana vuonna perheeni koostunee matkasisaristani. Onni on olla monta perhetta.
Rakkaan biologisen perheeni kanssa meilla on onneksi tapana herkutella useaan otteeseen vuodessa ihan vaan siita syysta, etta A. ruoka on hyvaa ja B. tykkaamme toistemme seurasta (vaikkei aina sita aaneen tunnustetakaan).
Halusin joulua tai en, sen tuomasta kraasavuoresta en paase eroon taallakaan. Lumi puuttuu, mutta ehka mauttomimmat koskaan nakemani -viisierivarijoulupukkihorsitin-seinakoristeet roikkuvat seinilla. Merry Christmas.
"If you don't buy me postcard, you can buy me a christmaspresent."

Inhoan rutiineja. Silti se on kumma miten niita etsin,tarvitsen ja loydan. Matkalla ne loytyvat pienista asioista. Tanaan tajusin aamupalalla, etta syon samassa paikassa, missa olin nauttinut jo kaksi ateriaa aiemmin 24 tunnin sisalla Ho Chi Minh cityssa.. Sama tapahtui Nha Trangissa. Jo muutamassa paivassa ehtii loytaa oman kantabaarinsa,-nettikahvilansa- ja ulkoilualueensa. Hyva vai paha?
jUURIA. Niita ihminen tarvisee..

Kellarimaiseen hotellihuoneeseemme ei paivanvalo paljon paista, mutta siivous toimii (niinkuin jokapaikassa muuallakin Vietnamissa) havettavan hyvin. Aamusyopottelyilta palattuani ympari huonetta levittamani likapyykki oli -jalleen kerran- moitteettomasti viikatuissa pinoissa, kosmetiikkatuotteet suorassa rivissa hyllylla ja sangyn pielista rakaratit kadonneet. Kertatoisensa jalkeen kuvittelen, ettei sita siivota paivittain. Kerta toisensa jalkeen olen vaarassa. Pakko ruveta siivoamaan joka aamu, koska havettaa antaa toisten siivota omia sotkujaan. Puoli- ilmaiseksi viela.
Lakanatkin oli vaihdettu. Annan painajaiset pikkumulkkujen hyokkayksesta on kaynyt toteen minun sangyssani. Puhtaat valkeat lakanat. Odotan innolla tulee yota (muurahais)pesassani.

Cambodia kutsuu aamusta.

Teille Rakkaat Siskot ja Veljet toivotan Rauhaa tulevaan Rakkauden juhlaan!

Puutarha pissa

Ho chi minh cityssa siis. Yollinen bussimatka ei koitellut hermojani ollenkaan tavalla, jollaisella sen kuvittelin, vaan meni leppoisasti pitkiakin patkia torkkuessa ja se oli nopeasti ohi.
Aamuyolla bussi pysahtyi autokorjaamon pihalle koiranunesta heraavien matkalaisten ihmetellessa mita tapahtuu. Pojat paattivat vaihtaa autoon renkaat.
Itse paatin kavaista ulkona aikani kuluksi ja tupakan poltettuani huomasin tarvitsevani paasta pissille. Kysyin yhdelta renkaanvaihtajista, missahan mahtaa olla WC. Poika vei minut talon sisapihalle. Leviteltyaan kasiaan hetken aikaa sysimustaa taivasta kohden han havisi ja kasitin, etta tarpeet tuli sitten varmaankin tehda luonnonomaan WC:seen. Ei siina muuta sitten kuin housut kinttuun ja puutarhaan pissimaan. Puolessa valissa toimitusta hatkahdin pihalle syttyvia kirkkaita ulkovaloja ja pojan takaovesta ulos tyontamaa paata. Ei auttanut kuin keskeyttaa toimitus ja vetaa housuja kiiresti takaisin jalkaan poskien punoittaessa paloautoakin kirkkaammin. Vessa olisi siis ollut talon sisalla ja poika kiersi talon paastaakseen minut takaovesta sisaan, jottei sisalla nukkuva perhe heraisi.
Hapean ja huvitteneisuuden sekoittanutta mieltani lohdutti korvissani soiva bussimatkojen jarjestajan raikuva nauru, kun han viikko sitten kertoi Hoi Ann:ssa, etta WC:lle vietnamiksi on kaksi eri nimea: Rakennuksessa olevalla WC:lla omansa (jota en nyt kirveellakaan muista) ja sitten toinen,toilet, joka loytyy kaikkialta, juuri niin lahelta ja pitkalta kuin katse maastossa kantaa.
Etta nain.
Bussimatkan alusta bussimatkan paatokseen kuljettaja popitti (todennakoisesti uusista) autostereoistaan -lahestulkoon- hissimusiikkia, valilla kovempaa ja valilla hieman voimakkuudesta tinkien. Hanen levylleen mahtui kolme raitaa ja matkakestommehan oli noin 13 tuntia. Menolippu. Soi paassa varmaan viela huomennakin.
Eika ihan hevilla unohdu kuljettajan voimakas toottikasikaan.

Same same, but different. Vietnamissa sulle tullaan kaupittelemaan koko ajan jotakin. Yksinkertaisinta on saada ostettua kirjoja (lahinna Lonely planeteja ja Coelhon tuotantoa), maalauksia, nenaliinoja, shipseja tai moottoripyorakyyti. Kaikilla "lonely ridereilla" ja kirjakauppiaalla on ainakin yksi "hyva ystava Suomesta". Todella hyvia ystavia taitaa olla ympari puolen maailmaa, kun jokaisen kunnon myyntimiehien taskusta loytyy aina ylistyspuhe, juuri hanen erinomaisuutta koskien, lahestulkoon jokaikisella mahdollisella turistien kayttamalla kielella..

Saavuttuamme tanne entisen Saigonin (nykyisin kutsuttuna siis Ho Chi Minh city) ymparistoon aamulla, kiinnitin huomiota vilkkaaseen eloon jo heti aamusta. Ennen kahdeksaa puistoissa ihmiset pelailivat sulkapalloa, venyttelivat lihaksiaan juoksulenkin jaljilta, ajelivat moottoripyorillaan, soivat aamupalaa katukojuissa, kuorivat hedelmiaan jne. Ei ikina tapahtuisi Suomessa aamuruuhkaa lukuunottamatta edes kesalomien aikana. Tai sitten mina olen elanyt eristyksissa oman maani kulttuurista.

Takkutukka on nyt historiaa, kavin asken leikkauttamassa kuivat latvat maan muonaksi. Hintaa operaatiolle tuli noin 2 dollaria, joten paatin alkaa pitamaan huolta myos hiukistani. Varmaan ensimmaista kertaa elamassani muuten..
Cambodian viisumien hankkiminen oli lasten leikkia. Veimme passit aamulla matkaoimistoon ja nyt ne ovat jo Cambodian viisumeilla varustettuna takaisin rahavoiden suojissa.

Perasta kuuluu huomenna, kun siskot rakkaat saapuvat tanne. Lukemisen iloa ja nautintoa on luvassa, silla dongit alkaa olla lopussa ja jotain pitaisi viela saada syotyakin taalla torstai aamuun saakka.

Viimeiset myyntiyritykset

Taivas itkee taas ja kadut lainehtii. Ilmassa on joulun seka lahtemisen taikaa.. Tana iltana on taas matkan tarkoitus jatkua ja paasen Anni seuranani viettamaan taas yon , ah niin mukavasti bussissa. Jokaikisen oisen bussimatkan jalkeen lupaan itselleni, etten tee sita enaa koskaan jos on vaihtoehtona taitaa matkaa paivalla. Ihminen on on muuttuva moykky ja varmasti myos salaa pitaa itsensa kiduttamisesta: Paadyin valitsemaan yobussin, koska halusin viettaa viela yhden aamun lisaa noiden rakkaiden lapsosten seurassa.
Ja kylla kannatti! Opin tanaan monta uutta sanaa englanniksi ja sain vahintaan yhta monta suloista hymya seka sanaa oppilailta.
Muutamat hassut sanat jaakoon kaikumaan Nha trangin muistoihin:
"If I go to the school, I will die! If you buy me a postcard, I don't die!"
"It's not fair, you didn't buy from me. I asked you first."
"You bought from him, so you need to buy from me too!"
"See you again next year! Goodbye!"
Jouluntaika on todella saavuttanut minut, silla lukiessani jattamianne kommentteja ja lahettamianne sahkoposteja, valui muutama onnenkyynel pitkin poskeani hetki sitten. En osaa oikein enaa ikavoida, mutta miten hienoa onkaan tuntea kaipausta rakkaita ihmisia kohtaan! Se on sita hyvaa energiaa- Rakkautta.
Myos paikanvaihtaminen eli lahteminen taalta herkistaa mielen. Kun on ehtinyt kiintya, on jaahyvaisten sanoaminen aina yhta vaikeaa. Ei helpota yhtaan, vaikka sen on tehnyt jo lukemattomia kertoja aiemminkin. Mutta Rakkautta ja Rauhaa vaan ja jalleennakemisia- yksia elaman parhaista hetkista!
Kun tietaa nauttineensa hetkista, ei voi eika haluakaan vaatia enempaa..

Huomenna siis Ho chi minh city. Torstaihin mennessa meidan pitaa olla ulkona maasta, joten joulu Cambodiassa kutsuu.

Meri vastaa

Mika ihana paiva!
Olemme viettanet koko paivan rannalla leikkien kera siskojen ja uuden espanjalaisen veljemme. Aaltojen pauhe hukutti alleen kaiken muun ja auttoi saavuttamaan taydellisen mielen puhdistautumisen. Kaksi pikkuystavaamme koululta oli jakamassa naita hetkia kanssamme muutaman tovin. Luulen olevani yksi Nha Trangin parhaista kilparatsuista. Silta ainakin kuulosti tyttojen nauraessa juostessamme pitkin rantaviivaa neitoset reppuselassa. Anna paatti ruvata Peter paniksi ja jaada asumaan rannalle loppuelamakseen kadonneiden poikiensa kanssa. Rannalla juoksenteli parikymmenpainen poikalauma kepit kasissaan ja malttoivatpa istua hetken meidankin seurassamme riemuitsemassa tata mahtavaa elamaa.
Tallustelin yksikseni pitkin rantaa aalttojen loydessa jalkoihin. Ensimmaisen suuren aallon kastellessa houjeni yloskaarittyja lahkeita kavahdin hieman, mutta seuraavan tullessa annoin jo lampiman veden kastella vaatteet vyotaroon saakka. Mika voima merella onkaan.
Kadonneiden poikien seurassa paatin antaa hetkelle tilaisuuden ja tartuin keppiin, juoksin suoraan aaltoihin ja piirsin kuvia veteen.
Lopuksi heitin karrynpyoraa ja pojat voltteja vaatteet vetta noronaan valuen.

Tuo maailman ihme, meri, antoi vastauksia elamanpolunkulkijoiden esittamiin kysymyksiin. Ihme kertoi myos milloin oli aika jatkaa matkaa heittaen ison aallon pitkalle ylos hiekkakummun paalle kastellen tupakat ja heittaen sandaalit melkein teille tietamattomille.

Ranta oli taynna lapsia leikeissaan, kaikki hymyssa suin. Missaan ei ollut yhtaan muovista, metallista tai muutakaan tehtaiden valmistavaa lelua vaan hauskuus loytyi kepeista, tiilenpalasista ja meren rannalle heittamista aarteista. Huomasin saman ilmion kavellessani takaisin hotellille siistiytymaan. Lapset leikkivat, mutta eivat tarvinneet siihen mitaan erityista.
Kuten emme mekaan mitaan ylimaaraista tarvitse. Onni loytyy meista jokaisesta.
Sisalta.

Rakastan tata maata ja kansaa! Pariskunnat istuvat puistoissa sylikkain ja hymyilevat ohikulkijoille. Vastaantuleva nuoriherra tervehtii elamaniloista matkaajaa. Heidan kahvinsa on maailman parasta. Etenkin tapa valmistaa sita: Lasi ja pieni metallinen suodatin kuppi paalla. Kuuma vesi ja kahvia sisaan. Pikkuhiljaa valmis juoma tippuu kahvinjanoisen maisteltavaksi.

Mulla on niin loistava olo. Saan tehda nyt juuri sita, mista olen aina haaveillut. Koskaan aikaisemmin mun elamassani mulla ei ole ollut nain tasapainoisen hyva olla kuin on ollut astuttuani junaan tuona marraskuisena maanantai iltana.
Tanaan ma hymyilen koko maailmalle.
Hymyyn vastataan aina.

Kuka olkoon voittaja?

Kadonneet lampaat, Hannele ja Anna loysivat viimein tana aamuna tiensa siskojensa luokse. Tytot viettivat matkaan Hanoista tanne yhteensa 60 tuntia, noin puolet enemman, mita se normaalisti kestaa. Matkan varrella oli silta poikki ja bussi seisoi paikallaan noin 25 tuntia matkasta. Vahan me jo ihmettelimmekin, miksevat tytot saapuneet eilen niinkuin oli aiemmin puhuttu.. Mutta mikapa sen parempi tapa herata kuin ovenkolkutus ja aamuhalit kadonneitten (ja haisevien) siskojen kera..
Voin kertoa etten ole montaa kertaa nahnyt yhta hullunkurisia silmia kenellakaan kuin Annalla tana aamuna. En edes ihmisilla jotka ovat pitaneet itsensa hereilla piristeiden avulla juhlittuaan useamman paivan putkeen..

Olen iloisin ihminen maan paalla. Sain asken vastauksen (Kiinan) sulholle lahettaneeseeni sahkopostiin.. Tajusin eilen illalla, etta vaikka ja kuinka omistan hienoja ajatuksia "sen oikean kohtaamisesta" ja tasapainoisen parisuhteen ominaisuuksista, kaipaan vierelleni vierelleni ihmista aistimaan ja jakamaan koettua elamaa- TASSA JA NYT. Tahan valiin haluankin laittaa eilisia pohdintojani vihkooni:
"Huolimatta hienoista ajatuksistani kumppanin loytamisen suhteen, totuus on se, etta kaipaan ihmista vierelleni. Kaipaan ja paljon. En tunne niin jatkuvasti, mutta kylla se sydan silti jatkuvasti etsii toista, jakamaan naita elaman onnenhetkia ja myos vastaantulevia hetkellisia alamakia.
Kauniit ajatukset ovat hyva alku, mutta niiden luominen todeksi ei aina ole niin yksinkertaista, vaikka asiat aluksi tuntuisivatkin niin hyvilta ja helpoilta. Tarvitaan kokemuksellinen ymmartaminen. Mutta siksipa mina naita teita tallaan.. Kokeakseni ja ymmartaakseni. Loytaakseni itseni."
Tunnen myos, etta jokaisen, minunkin, on kuljettava omaa polkuani, Taytyy vain pitaa silmat, korvat ja sydan auki. Kuka tietaa mista seuraava hyva sulhoehdokas eteen ilmestyy..
Simon on suuntaamassa kohti Vietnamia uudenvuden jalkeen. En odota, koska elama menee juuri niinkuin on tarkoitus.. (..vakisinkin vahan..=)

Eilen illalla tuli kankkarankka luokseni kylaan ja Annin lahdettya ulos espanjalaisen sulhonsa kanssa jain yksin murjottamaan huoneeseen. Toiset pyysivat mukaan, mutta teki mieli kankkailla, olla vihainen elamalle. Vasytti kovin, mutten tohtinut antaa unelle tilaa tulla. Oli Pekingit mielessa. Myos sahkoposti Suomesta toi ikavia uutisia ystavani menetyksesta ja toivon oikein paljon jaksamista hanelle ja perheelleen surun edessa!

Aamulla menimme jalleen koululle. Talla kertaa vietnamilainen opettaja oli saapunut paikalle ja ilmapiiri oli huomattavan paljon rauhallisempi kuin aikaisemmin. Vietimme tuntien jalkeen pitkan tovin lasten kanssa leikien ja pelaillen (connect four:ta). "I'm a lucky man, I have two women.", ilmoitti pieni herra minun ja Annin istuessa hanen molemmin puolin. Myohemmin sain biljardiopetusta Minh:lta (12-v) laheisessa baarissa. Pienesta pitaen taytyy olla hyva myyntimies: "We play a game. If you lose, you will buy some postcards." Emmin siina hetken ja kerroin ettei minulle ole hajuakaan miten loyda palloa ja sain lisaehdon diiliin. Poika antaa tasoitusta pelaamalla vasemmalla kadellaan, vaikka yleensa pelaa oikealla. Fair enough. Nyt olen 40000 dongia koyhempi ja omistan nipun Ho Chi Min- postikortteja.. Sain sentaan otattaa kuvan itsestaan ja minusta yhdessa samaan hintaan..

Mutta nyt, siskojen paluun kunniaksi lahdemme (kuten anna tuossa sanoo) vetamaan larvit!

Eipa muuta, kuin pitakaahan itsenne ihmisina!!!

Sade auringon

Asken paasi luikahtamaan sadelapsonen auringon lapi harmaan pilviverhon ja jos tarkaan katsoo saattaa nahda palasen sinista taivasta. Taalla on kuuma ja ensimmaista paivaa parjaa t- paidassa paremmin kuin hyvin. Vetta ei siis taivaasta tipu ja saattaa olla, etta eilinen 79% ilmankosteuskin on tippunut hippusen alaspain.

Olimme taas aamusta lapsokaisten seurassa. Alussa naytti silta, etta opettajia oli paikalla oppilaita enemman, mutta hetken aikaa ihmeteltyamme alkoi lapsosia pompahtaa paikalle. Virallinen, vietnamilainen englanninopettaja ei kuitenkaan saapunut tulvan saarrettua hanet ja opetus oli enemman yhteista hauskanpitoa lasten ja reissaajien valilla. Mikapa sen mukavampaa. "Buy a postcard." "No, thank you" "If not, you buy me an ice-cream." "You need some warm food." "Ok, you can buy me a christmas present."
Tuntien jalkeen oli osalla opettajista kynnet lakattuina ja varmasti vahintaan sata kuvaa oppilaista kameransa muistikortilla. Myos akuuttiin halipulaan loytyi laaketta, kun lapset kiersivat sanomassa goodbayt kymmeneen kertaan.

Tama Nha Trang on todella osoittautunut koko Vietnam osuuden helmeksi, muistaen sen, ettemme edes olleet alunperin ajatelleetkaan tanne tulemista. Hyva olisi aina antaa tuulen johdattaa.
Asken kavimme tutustumassa paikallisen, ainoana Vietnamissa, mustavalkokuvia kuvaavan kuvaajan galleriaan ja se oli ehdottomasti upea kokemus. Galleriassa ei ollut meidan lisaksemme ketaan muita kuin itse taiteilija, herra Long Thanh, ja han keskusteli kanssamme toista, joissa kuvasi vienamilaisuutta ja hymyn voimaa. Kuvat tuntuvat elavan ja herattivat mita moninaisempia tuntemuksia. Sanoinkuvaamatonta.
Kaiken hyvan paalle meille tarjottiin viela kupit teeta.

Se on pienesta kiinni

Vihdoinkin internetyhteys, joka toimii! Paasin lukemaan seka mailit, etta blogin kommentit, Kiitos Kaunis vaan kaikille muistaneille! PienetSuuret asiat tekevat paivan!

Olen kaynyt lapi niin monta erilaista tunnetilaa viime paivien aikana, etta tuntuu mahdottomalta saada ajatuksia kirjaimille.. Paljon on tapahtunut seka ulkopuolella itsea etta sisalla.

Matkatessamme yobussilla Hue:en laadin reissaajan muistilistaan saannon numero yksi. Loput on myohempi kokemus on tuonut (ja tuonee) tullessaan.
Ohje numero yksi: Ala koskaan unohda ostaa vessapaperirullaa loppuneen tilalle. Vaikka naina paivina usein valitsenkin kyykkylaatan ponton sijasta, arvostan silti tuota kaytannollissta asiaa, paperia, yhta paljon, ellen enemmankin kuin ennen. Sitapaitsi nuhanenakin pitaa siita.
Ohje numero kaksi: Ala koskaan matkusta ilman lippalakkia. Et voi koskaan tietaa, milloin taitat matkaa moottoripyoralla vesisateessa.
Ohje numero kolme: Mikali mietit menemista Vietnamiin sadekaudella, on kumisaappaat loistava jalkinevaihtoehto (Sikali, etta nekin saattavat saada uuden tehtavan vesiampareina ajan myota).

Saavuttuamme Hue:en olimme vasyneita. Bussilla liikkuminen keskella yota ei ole minun juttuni, silla "oman asennon" loytaminen vaatii karsivallisyytta ja sita minulta ei tunnetusti loydy. Pyorii, kierii ja hermostuu. Inhottavat ajatukset valtaavat paan ja minuutit tuntuvat tunteilta.
Otimme ensimmaisen hotellin, mita meille tarjottiin ja jouduimme viela odottamaan huonetta vapautuvaksi lahes nelja tuntia. Tosin saimme sen kolme dollaria halvemmalla kuin kukaan muu mitaan majoitusta samassa hotellissa.
Juttelimme vastaanoton suloisen neitokaisen kanssa, kuka oli erittain kiinnostunut matkustamisesta. Tuo herttainen tytto kertoi tyoskentelevansa 30 paivaa kuukaudesta, ilman palkallisia vapaita ja saastavansa mita pystyy palkastaan eli 100 dongia kuukaudessa (noin.7-8 euroa), jotta voisi jonain paivana matkustaa johonkin. Tyton haaveena oli paasta Thaimaaseen tai vaihtoehtoisesti Halong Bay:hin, paikkaan joka sijaitsee lahella Hanoita ja jossa Jani ja Anna juuri viettivat muutaman paivan.
Mieleeni juolahti muutamia ajatuksia..
Minulla on mahdollisuus matkustaa puoleksi vuodeksi ilman sen suurempia uhrauksia.
Minulla on vaikeus valita minne menna, koska vaihtoehtoja on niin paljon.
Mina olen se, kuka useimmiten valittaa miten kurjasti asiani ovat.
...

Sadetta on tosiaan piisannut, muta niin on sadeviitakauppiaitakin. Otimme opastetun moottoripyorakierroksen ympari Hue:ta. Nyt ymmarran hyvin, miksi ihmiset rakastavat noita kaksipyoraisia niin kovin. Aluksi pelotti aivan kamalasti, mutta pelko oli poissa yhta akkia kuin oli saapunutkin. Mika tunne olikaan, kun lampimat sadepisarat loivat kasvoille ja maisemat vaihtuivat leveakaistaisesta liikennesekamelskasta pieniksi kuraisiksi poluiksi ymparillaan sateen valtaamat riisipellot. Kapea tie, joka halkoi peltoja, tuntui enemman sillalta, silla pellot nayttivat loputtomalta jarvelta. Paikalliset kulkivat pitkin peltojaan veneilla. Tutustuimme historiallisiin nahtavyyksiin kuten Hallitsijoiden hautohin ja vanhoihin temppeleihin. Miten ihanaa olikaan paasta taas sisalle kuplaan. Liikenteen aanet peittyivat historian siipien havinaan, ymparilla vallitsi rauha ja hiljaisuus kavellesamme keskella erasta puiden ja jokien ymparoimaa hautapaikka- ja temppelialuetta. Vesipisaroillakin on oma puhdistava vaikutuksensa.
Tutustuimme matkalla myos Zoe:en brightonista ja illalla rakensimme yhdessa tornia (=palikkapeli) Thue:n happy hour oluet toisessa paassa poytaa. Kuin hauska oppaamme sanoi: " You save some money now, it means more Tiger beer to you". Thuesta ja hanen baaristaan viela sen verran, etta mikali teilla on ikina mahdollisuus paasta tutustumaan tahan energiseen ladyyn ja hanen perheyritykseensa, suosittelen mita lampimimmin. Baari on huoneiston alakerrassa ja perheen asumus ylhaalla. Lapset juoksevat lattialla leikkimassa ja isoaiti valmistaa ruokaa baarin viereisessa pikkuruisessa huoneessa selka kyyryssa. Kyseisessa paikassa on hinnat ja tunnelma kohdallaan. Niin, ja maailman parasta county style tofua ja riisia.

Toissapaivana jatimme Hue:n taaksemme tarkoituksenamme suunnata kohti Dalattia. Mutta tie vei toisin. Hanoissa meille myytiin liput Saigoniin sisaltaen pysahdyksen Dalatissa, mutta lippumme sanoivat toista. Tama kaikki selvisi meille paastessamme Hoi Ann:iin, jossa meidan oli tarkoitus varata jatkoyhteys. Pieni turhautuminenhan siita seurasi, kuten edellisesta postista saattoi ehka ymmartaa. Se ei kuitenkaan kestanyt kauaa. Tutustuimme brittiherra Russeliin, joka oli samassa bussissa kanssamme ja jatkamassa Nha Trangiin. Paatimme kavella lahimpaan ravintolaan tayttamaan vatsamme. Ruuasta tulee tunnetusti parempi mieli. Jotain vaikutusta mielentilan parantumiseen saattoi olla myos silla,mita tapahtuu, kun samaan ravintolapoytaan laitetaan kaksi suomalaista ja yksi britti ja on happy hoursin aika.. Lopputulos on kostea. Tosin vain kahden parantavan tai vaihtoehtoisesti muutaman tunnin paasta puhjenneen vatsataudin verran per naama. Bussia odotellessamme selvisi, etta Russel oli asunut Readingissa viimeiset 10 vuotta elamastaan ja siitahan sitten juttua riitti. Piirsimme ilmaan samoja liikenneympyroita, joissa olemme molemmat kulkeneet. Niin kuluneelta kuin se kuulostaakin, maailma on pieni paikka.
Valilla, kun vahan turhauttaa, arsyttaa ja pistaa vihaksi, niin hetken kuluttua taas paremmin osaa suhteuttaa asioita toisiinsa. Saa vahan perspektiivia ja osaa nauttia hetkista paremmin. Ei ainakaan paase turtumaan hyvanolon tunteeseen.. Ihmiset tarvitsevat vastakohtia ymmartaakseen. Jos ei muut, niin mina ainakin. Tunteet ulos ja eteenpain!
Oli miten oli, vietimme taas yon bussissa ja paadyimme eilen aamulla tanne Nha trangiin, johon meidan ei missaan tapauksessa pitanyt tulla. Hyva etta tulimme, silla.. Saapuesamme tanne tunsin oloni hyvinkin sairaaksi, kuten myos edenneena yona ja uni oli poikaa. Makasin lahestulkoon koko paivan sangyssa ja sain saatettua lukemani Coelhon paatokseen. Illalla menimme varaamaan jatkoyhteyden Saigoniin talle aamulle ja sen jalkeen paatimme menna viela iltateelle. Mita tapahtuikaan.. Vilkkaalla kadulla seisoimme kahden ravintolan valissa kurkkien kumpaankin sisalle ja miettien kumpaan astua sisaan. Melkein kaannyimme vasemman puoleiseen, mutta viimehetkella paatimme kuitenkin valita sen toisen oikealta. Sisalla meille selvisi, etta ravintola teki toita pedofiilian estamiseksi katulasten parissa. Jokaisena arkipaivana ravintolan tiloissa jarjestetaan aamuisin englanninopetusta lapsille ja kerran viikossa on retkipaiva. Paatimme juosta takaisin jatkoyhteyksia hoitaneeseen matkatoimistoon ja peruimme menon Saigoniin. Onni, etta se viela onnistui, silla nyt meilla oli mahdollisuus viettaa aamulla pari tuntia noiden suloiten lasten kanssa. Suurimman osan heista taytyy tyoskennella paivat, yleensa esimerkiksi postikortteja myyden. Toiset heista puhuivat parempaa englantia kuin mina ja he ovat varmasti puolet nokkelampia. "Stop dreaming, buy a postcard!" Harmi vain, etta suurin osa rahoista menee "Daddylle", joka tosiasiassa kuitenkin on heidan pomonsa. Oli pomo tai isa, niin lapset eivat silti myynnista hyody. Rakastuimme toimintaan niin paljon, etta paatimme lahtea aikaisintaan lauantaina. Vahan tuon paatoksen jalkeen saimme tekstiviestin kadonneilta sisariltamme: "Olemme Nha Trangissa huomenissa. Jos olete viela siella, niin laittakaa hotellinne osoite. Nahdaan." Kohta on taas koko sisarusparvi koossa! Kaikella on tarkoituksensa.

Lasten parissa tapasimme herrat australiasta ja espanjasta. Tuntien paatyttya menimme aamukahville ja kavelylle rantaan. Sade on laantunut ja muistaa enaa kevyina kuuroina silloin talloin. Rannassa aaltojen pauhe ja tuulessa heiluneiden palmujen aanet peittivat viereisen tien aanet alleen. Oli kiintoisaa tutkia mita kaikkea ystavamme luontoaiti oli aaltoja apunaan kayttaen rannalle tunutkaan. Pehmealla hiekalla lepasi mita erilaisempia oksia, kenkia seka valitettavasti pulloja ja roskia. Kaveltyamme aikamme istuimme kaikki nelja onnellista matkaajaa katsellen valtavien aaltojen masiivista voimaa, ihastuksesta pitkan aikaa mykistyneina. Aika katosi ja siina se taas oli, elama itse.
Aiemmin rannalla joukko vietnamilaisnuoria hyppi pain aaltoja taysi vaatetus paallaan. Toiset osaavat ottaa ilon irti elamasta taysin siemauksin. Lahella oli ettei uusi tuttavuutemme australiasta paassyt myos virkistavalle paivapesulle, kun osa nuorista paatti ottaa hanet mukaan leikkiin. Porukka tuli nauraen luoksemme ja kaappasivat aussin keskelleen. Toinen pyristeli vastaan heiluttaen valilla jalkojaan puolen metrin korkeudessa, kun nuoret nostivat hanet ilmaan. Vesileikkiin asti ei paasty, silla toisen onnistui ilmoittaa leikkitovereilleen taskusta olevasta passista ja mahdollisien kosteusvaurioiden seuraumuksista juuri ennen vesirajaa. Lopuksi lauma tyttoja juoksi peraamme selvasti jotain mielessaan ja poseerasimme siina sitten viela muutamaan otteeseen uusien ystaviemme kanssa.

Vietnamilaiset ovat ysatvallista ja hymyilevaa kansaa. Vastaantulijat tervehtivat hymyt huulillaan ja erityisen pontevat hellot tulee lahes jokaiselta vastaantulevalta lapselta. Ihmiset kyselevat paljon ja tuntuu, etta he ovat todella aidosti kiinnostuneita siita kuka olen, mista tulen ja mita on elamani.
Erityisen hauskaa taalla on liikennekulttuurin pienet yksityiskohdat, kuten se, etta periaatteessa olemme oikeanpuoleisen liikenteen maassa, mutta etenkin moottoripyorat (joita lahestulkoon kaikki ajoneuvot ovat) kulkevat ihan siita mista sattuu. Suuntamerkit annetaan torvisooloin. Esimerkiksi risteykseen tullessa tai ohittamaan lahdettaessa annetaan mahtipontiset aanimerkit. En ole viela saanut selville, onko aanimerkeilla eroa tilanteesta riippuen..
Olen itsekin alkanut sopeutua aasialaiseen liikennekulttuuriin ja olen lahes peloton ylittaessani tieta. Enaa tuskin katson milloin olisi oikea aika ylittaa, silla jos jaat odottamaan, saat mahdollisesti seista siina paikassa elamasi loppuun saakka. Se on hypattava sekaan vaan ja vaistella kaikkien toinen toistaan. Siita saa itseasiassa paremmat kicksit kuin huvipuistojen hurjimmista laitteista, kun seisoo keskella tieta ja katsoo kymmenien moottoripyorien ajavan itseaan kohti..

Ihana olla palanneena elamaan naihin mita nautinnollisimpaan hetkiin. Nyt, kun uskaltaa taas syoda, minka lienee taudin jalkeen, on aika menna hakemaan taytetta huutavalla vatsalle.

Sataa sataa ropisee

Sateinen Vietnam. Kaikki vaatteet on markana seka paalla etta rinkassa. Nettiyhteydet ei toimi lahes missaan, ihme jos saan julkaistua taman.. Ihmeellista sahlinkia kaiken kanssa. Meita huijattiin ostamiemme bussilippujen kanssa ja emme paasekaan jatkamaan Dalattiin tanaan, niinkuin suunnitelmissa olisi ollut. Mutta menemme jonnekin sateiselle rannalle.. HA-HAA. Naurakaa vaan. Tassa ei ole mitaan hauskaa.
Positiivista on se, etta tuli otettua sandaalit matkaan, on sentaan kengat mitka pistaa jalkaan, kun tennarit ovat kuin uima-altaat ja menee vhintaan kaksi viikkoa saada ne kuivaksi tassa kosteassa ilmastossa.
etta iloista joulunodotusta vaan.

Ryhmapaivakirja osa 4

NO VOE HELEVETTILAINEN.. ONKO TASSA ELAMASSA MITAAN JARKEA. NO, MISSA ON. NO MITA SE JARKI SITTEN ON JARKI.. SAATANAN TYHMA SANA.. HA JARKI. MIETIPPA OIKEESTI. KIRJOITA SE VAIKKA PAPERILLE. OTA SE ESIIN JOKA PAIVA. JA OIKEESTI HETKESSA ELAMINEN.. PAIVA KERRALLAAN.TURHA TEHDA LIIKAA SUUNNITELMIA. ASIAT MENEVAT NIINKUIN ON TARKOITUS. KUKA TIETAA MITA HUOMINEN TARJOAA. jA HYVA NIIN. HYVA NIIN, ETTA TANAAN TUNSIN. RAKKAUTTA. SITA ITSEAAN. HUOMENNA MATKA JATKUU JA TIEMME EROAVAT, AINAKIN HETKEKSI. MUTTA EI HATAA, TANAAN JUODAAN EHKA "VIEL YHET" ELLEI POSKENI SYTY TULEEN VASYMYS VALTAA "ERAIDEN" MIELEN.. KAVI MITEN KAVI OLI IHANA ILTA ROOMASSA YSTAVIEN KANSSA.. OLEMME YHTA TOIVOTTAVASTI JONAIN PAIVANA VOIMME OLLA SITA KERA KAIKKEUDEN MYOS..! VELI SIPERIAN TUPPAA OLEMAAN PORUKAN LOIKKARI, MUTTA EMME ANNA SEN MASENTAA, SILLA HANOISSA ON JOULUVALOT JA IHMISILLA HYVA TAHTO. JALLEENNAKEMISET JA EROAMISET SEURAAVAT TOISIAAN KUIN LIUKUHIHNALTA MUTTA M E O L E M M E.

BY: THE POLISH SISTERS & THE BROTHER FROM SIPERIA 09122005

Nakymattomia matkakumppaneita

Saimme jarjestetty asiat Annin kanssa sille tolalle, etta matkamme jatkuu tana iltana kohti Hue:ta. Anna ja Jani lahtevat Halong Bay:hin ja kyyhkylaiset kaksistaan lahiston pikkupaikkaan, jonka nimea en muista. Lupasivat menna auttamaan paikallisia riisinviljelyssa.
Tuntuu, etta ilma lampenee paiva paivalta ja meinaa olla kuuma vaikkei ole kuin 3/4 hihainen paita paalla. Taalla Vietnamissa ihmiset ovat todella ystavallisia ja kommunikointi on huomattavasti helpompaa kuin Kiinassa, koska useimmat vastaantulleet ihmiset puhuvat jonkun sortin englantia. Jos en nakisi kaduilla miljoonia mopoja ja halinaa, voisin kuvitella rakennuksia katsellessani olevani Keski- Euroopassa. Hanoi kuhisee lankkareita.
Eilen oltiin puolalaisten siskojeni ja etela- siperialaisen velimiehen kanssa maistelemassa paikallisia (ja valilla makuhermojen saastamiseksi myos tuonti) oluita. Soin parhaita kevatrullia koskaan ikina!
Yon pimeina tunteina hostellimme laheisella clubilla mietimme, etta tahan sita on tultu, etta tarvitsee tulla Hanoihin saakka saadakseen kuulla ruotsalaista jazzia ja maksaa oluesta kolminkertaisen hinnan.
Jyskytys paassa muistuttaa noista hetkista nytkin.

Yolla huoneessamme oli jalleen kerran kaynyt utuisia vieraita. Talla kertaa vieraat olivat viisi poikaa, jotka riisuivat housunsa jalastaan ja riehuivat ympari huonetta. Nain Anna naki. Chengdussa, yhteisessa hostellihuoneesamme, Hannelea kavi silittamassa ystavallismielinen kiinalaisnainen keskella yota. Kukaan muu ei huomannut naisen vierailua. Mongoliassa jurttasankyni vieressa joku vartio meita heijastuen kamiinin kipinoiden valojuovissa. Pari paivaa sitten Anni mietti, etta kuka joukostamme puuttuu, vaikka koko perhe oli koolla. Meita on onni olla matkassa monta. Nakyvat ja nakymattomat.

Taalla tienpaalla ollessa itsestaan pitaminen helpottuu. On aikaa itselle, hammasharjalle ja kasvovoiteelle. Yhteiset vanupuikko-ostokset tyttojen kanssa muistuttavat siita, etta korvatkin saa pitaa puhtaana.
Syvemmalle katsottaessa, taalla on enemman mahdollisuuksia nahda itsensa, kun tutun ympariston ja rutiinien aiheuttamat "paineet ja velvollisuudet" katoavat.
On lupa lahtea joka aamu puhtaalta poydalta.
On lupa hyvaksya itsensa juuri sellaisena kuin on.
On lupa nauttia siita mita tekee.
Ja teen sen iloisin mielin!
Kaikki edella mainittu helpottaa muiden tassa kaikkeudessa tallustavien rakastamista. On helpompi paasta lahemmaksi. Ymmartaa. Olla yhta.

Ihan pihalla

Onko valuutan pakko vaihtua joka ikisessa maassa..? Enta mitahan se paikallinen aika nyt oikein mahtaa olla..?
Lisaksi (melkein) itku pitkasta ilosta. Ei puhettakaan enaa rauhoittumisesta ja viisumin saamisen helppoudesta.. Koska meilla ei ollut viisumia tanne tultaessa, emme pysty hakemaan sille jatkoaikaa, jonka olisi saanut 20 dollarilla. Nyt meidan pitaisi pulittaa lahes 70 dollaria, jotta saisimme tuon kirotun viisumin. Yhteinen paatos oli se, etta vietamme maassa vain 14 "ilmaista" paivaa ja suuntaamme jouluksi Kambodiaan (paitsi pojat, jotka menevat kuvaamaan hyvantekevaisyysjarjeston toimintaa muutamaksi paivaksi ja voivat olla maasa pidempaan jarjeston hommaaman journalistiviisumin turvin). Jokatapauksessa taalla on lippu korkealla. Missas se voisi olla muuallakaan. Kylla sita on ollut jo pakko tottua tahan ikaan mennessa siihen, ettei asiat aina (yleensa koskaan) mene suunnitelmien mukaan. Siksi olisikin loistavaa pystya elamaan ilman suunnitelmia.

Taalla on yllattaven lammin ja tanaan paasin viimein luopumaan talvitakista. Tuntuu, etta hupparikin on paivalla liikaa. Nyt vahan pyorryttaa, pitaa alkaa juomaan enemman vetta. Huomenna suunnataan kohti Hueta, naita paakaupunkeja on nahty jo ihan tarpeeksi. Vilinaa, vilinaa, vilinaa. Hanoi rokkaa mopoja, skoottereita ja taas kerran mopoja.
En ole oikein kirjoitus tuulella. Taytyy saada nestetta ja paasta lepaamaan.
Palaan asiaan.

Matkantekoa ja jalleennakemisia

Huh, viimeinkin koneella. Olisi niin paljon kerrottavaa etten varmastikaan mitenkaan pysty saamaan ulos kaikkea koettua ja nahtya yhdella kertaa. Vaikka miksi pitaisikaan..

Viela viimeisen kerran kaikille tervehdykseksi NIHAO!
Chengdussa hoidimme tunnollisen turistin velvollisuuksia ja kavimme tutustumassa paikalliseen silk marketiin, nimeltaan lotus market. Rahaa kaipaava kadunmies sai Annilta lihaa tikussa ja vaikutti saamaansa yhta aikaa tyytryvaiselta seka hammastyneelta. Matkustimme puisella (!!!) paikallisbussilla etsimaan temppelialuetta, jonka piti kertomuksen mukaan olla u p e a. Bussimatka oli unohtumaton kokemus eika se yhden yanin hinnallaankaan paljon kukkaron nyoreja venyttanyt. Ei haittaa yhtaan, etta temppelialue oli sulkenut porttinsa jo aikaa ennen meidan saapumistamme perille illan hamarassa ja suorakaiteen muotoiset kuviot takapuolessa kulkuneuvon mukavista istuimista muistuttivat matkasta viela seuraavanakin paivana. Anna viehkeana vaaleakutrina solmi tayden bussin tunnelmassa siteita natiiveihin mukanaan kaikki tiedot puhelinnumerosta sahkopostiin. Bussin tariseva kaynti ja kuljettajan torvisoolot jaivat elamaan mieleen.
Tiistai aamuna kavimme moikkaamassa ystaviemme pandoja. Aluksi ihmettelimme, mita ihmetta teemme hairitsemassa toisten suloisten ruokarauhaa. Paastyamme pienten paivakotialueelle viimeistaan ymmarsimme kuinka tarkeaa on suojella noiden uskomattomien, energisten ja ketterien olentojen olemassaoloa. Siina vasta tyyppeja, jotka osaavat nauttia elamastaan: nukutaan, syodaan, leikitaan ja halaillaan.
Mikali yhtaan kiinnostaa, kannattaa tutustua paremmin kyseisten sulostuttajien tilanteeseen. Esimerkiksi sivuilla, joiden osite muistaakseni oli: www.panda.org (joita en ole paassyt viela tarkastamaan itse)
Chengdu osoitti vilinallaan sen, etta olemme tulleet lahemmaksi kaakkois- aasiaa. Ihmiset kantoivat selassaan ja pyoriensa paalla enemman tavaraa kuin me kuljetamme Suomessa perakarrylastissa. Mina viela kehtaan valittaa kuinka paljon rinkkani painaakaan.
Tiistai paivalla jatkoimme matkaa jalleen kerran rautateitse kohti Kunmingia. Junan ylapedilla maatessa tuli mietittya erinaisia asioita. Tuntui mukavalta matkustaa vaunussa, jossa ei ollut erillisia hytteja, vaan vain sankyja kolmessa keroksessa, kuuden ryhmissa. Olimme ainoat lankkarit vaunussa, joten meidan paikkamme kohdalle muodostui myos parhaat bileet. Ihmiset kertoivat tarinoitaan omilla kielillaan, toiset kiinaksi, toiset suomeksi. Yhtaan kirjoitettua yhteista kielta ei seurueella ollut, mutta kaikki nayttivat nauttivan taysilla hetkesta. Se tarkein, The Language of World toimi taas. Saimme lahjaksi muunmuassa mandariineja ja muita hedelmia (kuka tietaa mita ne olivat nimeltaan), vihkojamme ja outoja kasvonpiirteitamma seka annin hiuksia tutkittiin kiinnostuneina upeiden vuoristomaisemien vilistaessa ohi junan ikkunoissa. Sain junassa myos paljon uutta hyvaa oppia, mikali viela joskus teen myyntimiehen hommia.. "Virkapukuinen" junakauppias myis kaikenkestavia sukkia, joille ei tapahtunut mitaan tulella karistettaessa eika myoskaan rautaharjalla raaputtaessa. Myyntipuhe ja ilmeet olivat suoraan ostosteeveesta. Vaikka kaikki tuo tapahtui kiinaksi, oli se niin uskottavaa, etta kaupat tuli. Miehesta tulisi loistava feissari. Nyt nuo ihmesukat hiostavat jalassani ja olen varma, etta kenkani haisevat niiden ansiosta ennemmin tai myohemmin ja.. pahalta. Myyntimiehessamme oli selvia sulhon aineksia.
Tajusin, etta kiinalaiset eivat olekaan niin lyhyita kuin olen aina aiemmin kuvitellut.. Typera mina. Samaa paivitteli Simon jo taannoin Pekingissa. Taisi herraa huolestuttaa, etta on jai itse lyhyemmaksi..
Mina todella rakastan tuota kansaa. Heihin on niin helppo samaistua: sekopaisia kaikki tyyni, mutta ehdottoman rakastettavia!
Saimme tyttoenergisen kokoonpanomme nimeen lisayksia ja koko nimi nyttemmin kuuluu:
The insanes polish witchsisters from finland. (Pekingissa olimme suomalaiset olivat hulluja, meita luultiin puolalaisksi, sanottiin Chengdussa koko ajan siskoksiksi ja kinkkikaverimme nayttivat silta, etta piirteiltamme naytimme heidan silmissaan lahinna noidilta. tosin viimeinen on vain villi arvaus, joka ei perustu kenenkaan ymmarrettavasti ilmaisemaan viestiin..).
Eilen aamulla saavuimme Kunmingiin, josta varasimme heti bussiliput rajakaupunkiin Hekouhin. Meille jai reilu tunti aikaa tutustua kaupunkiin ja kaytimme sen hyvin ateroidessa paikallisessa katuruokalassa. Kolmen lajin annos maksoi noin 30 centtia ja ruokaseurana oli paikallisia tyomiehia, joiden joukosta tytot loysivat koko Kiinan sopoimman pojan. Poika vastasi tuijotteluihimme sanomalla jotakin kiinaksi lahtiessaan. Se nauratti meita, mutta myos kaikkia 25 muuta ruokailevaa tyomiesta.
Reilun kahdeksan tunnin mittainen bussimatka lapi kapeiden vuoristoteiden vei meidat Hekouhun, Kiinan ja Vietnamin rajalle. Ikkunoista avautuneet maisemat pistivat pienet ihmeset hiljaisiksi. Reheva ja monimuotoinen kasvillisyys, jokineen, vesiputouksineen, banaaniviljelmineen, pikkukylineen ja olkihattuisine mandariininmyyjineen teki todella vaikutuksen. Ei tuntunut missaan vaikka pissi meinasi tulla housuun kuoppaisella tiella, kun kukaan ei tuntiin ymmartanyt kielimuurista johtuen tarvettamme paasta vessaan. Tilannekin korjaantui, kun hata keinot keksi ja nerokkaat Anna seka Hannele yhteisvoimin piirsivat kuvan tilanteesta ja lahettivat sen monien kasien seka silmaparien kautta takapenkilta eteen. Pysahdys tuli 5 minuutissa ja saimme osaksemme monia nauravia katseita.
Illalla menimme lapi Kiinan tullin ja No men's landilta huusimme Kiinalle SHIE SHIE (Kiitos) hyvista sulhoista ja unohtamattomista kokemuksista.

Otimme yojunan Vietnamin puolelta rajakaupunki Lao Caista Hanoihin ja iloinen jalleennakeminen poikien majoittamassa hotellissa aamuviidelta lammitti vasyneiden matkalaisten mielta. Pari minuuttia kunkin huoneen ovien sulkeutumisen jalkeen rappukaytavaan kuului pelkaa auvoisaa kuorsausta ja tuhinaa, lukuunottamatta pullmusien reunahuonetta, josta ei tultu avaamaan ovea enaa edes ilmastointilaitteen kaukosaatimen tarvitsijalle..

Tanaan laitettiin viisumihakemukset vetamaan (tanne paasee kuin paaseekin aivan ongelmitta ilman viisumia 14 paivaksi, erinaisista informaatioista huolimatta ja taalta hommatun hinta on huokeampi kuin etukateen ostetuissa). Taalla ollaan siis ja nautiskellaan kuukauden verran. Ihanaa, ihanaa!! Liikkuminen paikasta toiseen on antoisaa, mutta nyt on todellakin aika rauhoittua hetkeksi!! Mieli tarvitsee lepoa, samoin jumittavat niskani.
Ja niinkuin Anni tanaan sanoi lukeneensa jostain:
Rakastu elamaasi.

PS. Special terkut Hannalle ja Adeylle saarelle (valittakaa poijille kans, Kiitos) ja Henna: emme millaan ehdi intiaan saakka viela tassa kuussa, mutta Kiitos Kaunis tarjouksesta ja mukavaa matkaa!!!

Suomitytot varastaa shown

Paluu arkeen on koittanut ja nyt on edessa selviytyminen valtavasta pyykkivuoresta. Asken saimme jo pyykkikoneen tukkoon, kun tunkimme liikaa vaatetta kerralla sisaan. Tekniikan ihmelapsia, minkas teet?
Eilen illalla saavuttiin tanne jaatavaan Chengduhun ja onneksi ei keritty viela luopua talvivetimista. Kaipuu lampoon on kova, mutta hetki sitten meille ystavallisesti tiedotettiin, etta Vietnamissakaan emme viela aurinkoa paase palvomaan. Pohjoisessa lampotilat kieppuvat kymmenen alla ja etelassa pyoritaan 2kympin tienoilla.
Matka Pekingista tanne kesti 26 tuntia ja ensimmaista kertaa matkasimme junassa, jossa oli kyykkylaatat. Taidan laittaa VR:lla sahkopostilla kehittamisehdotuksen, etta siirtyisivat niihin myos, silla se tuntui kuin tuntuikin hygienisemmalta kuin yleensa niin likaiset junan pytyt niin Suomenmaalla kuin muualla. Vaunussa meilla ei ollut omaa hyttia ja saimme osaksemme useita uteliaita katseita hengaillessamme videokamera kadessa vaunua edestakaisin. Ajattelimme hommata neljan kimpassa kiinavauvan, koska alapetien sopot pienet juoksivat suoraan ajatuksiltaan sekaisin olevien tyttojen sydamiin. Olemme kuvanneet Janin meidan huostaamme jattamalla kameralla tunnin verran parissa paivassa, herra ohjaajan itse kuvattua saman kahdessa viikossa.. Tosin meidan patka sisaltaa tyttojen juttuja ja fiilistelya. Kukapa ei haluasi kuulla neljan kauniin ja viehkean suomineidon yollisista seikkailuista unimaailmassa ja valilla valveillakin?!
Illalla meille selvisi, etta rakkaat pojjaat olivat myohastyneet Nanningiin lahtevasta junasta viisi minuuttia, mutta olivat silti jo eiliseen iltaan mennessa kulkeneet tiensa Vietnamin puolelle busseja kayttaen.
Pekingissa me suomitytot pidimme huolen siita, etta meita muistellaan viela. Lahtoseremoniasta tuli melkeimpa kaikenvarastava show, kun siina keskella hostellin ravintolaolohuonetta ensin ryhma- ja yksittaishalitettiin ringissa brassien, britin, aussin ja kinkkien kera. Tietenkaan unohtamatta kirjoittamiamme (halppis kiinanmuuri)postikortteja kaikille sulhoille (To Sulho. Greetings from gret wall, it really sucked. But life is. With loove, The insanes finnish..ja tuota rataa). Lopussa en kyynelmerelta voinut vaattya ja monta kymmenta minuuttia meni nyyhkyttaessa ja haukkoessa happea. Ainakin tuntuu joltain.
Peking jai elamaan sydameen ja tahan muistelona junassa kirjoittamani patka:
"Toissapaivana miljoonakaupungissa satoi lunta ja iloinen seurueemme meni onnesta ja ymparoivasta kylmyydesta sekaisin. Aamuyolla kavellessani Simonin kanssa pitkin talvisen Pekingin katuja tiesin, etta tassa on minun hetkeni. Mika riemu olikaan pyorittaa toista pienta ympyraa ja tanssia niin lujaa kuin jaloista lahti Kielletyn kaupugin porteilla. En ole varma, mutta luulen, etta olin nakevinani itse herra Maon huulilla pienen hymyn hanen tuijottaessaan kahta pienta kulkijaa toistensa kainaloissa. Siina oli elama itse."
Nyt on hiukset toisilla takussa ja toisilla koulutyttomaisesti kiiltavana ja kauniina vuohenmaitopesuaineen ansiosta. Flunssa koittaa kaataa osaa energisista tyttosista sankyyn, mutta emme anna periksi. Minun on helppo hymyilla ainoana tuosta kamalasta korviasarkevasta rohasta toistaiseksi valttyneena. Tok Tok.
Tassa hostellissa on loistava tunnelma. Olo on kuin kotona. Vaikka, kuten aussinikin sanoi, koti on siella missa reppu seisoo. Ei voi elaa henkisesti ja fyysisesti eri ositteissa. Tai niin ei ainakaan saa paljon elamasta irti. Tahan loppuun toinen ote ajatuksistani:
"Kotini on taalla tai siella, missa milloinkin kuluvalla sekunnilla hengitan.
Talla hetkella aika pitkalle jatkuvassa liikkeessa. Elama on muuttuva yhtalo.
Valilla jaa kaipaamaan, mutta kaipuu synnyttaa juuret.
Ilman juuria en pysty ymmartamaan itseani, en kasittamaan kuka olen.
Menneisyys antaa mulle avaimet peilata itseani suhteessa tahan hetkeen ja ymparoimaan maailmankaikeuteen. Oman itseni kasittamisen kautta mulla on paremmat mahdollisuudet olla mukana hetkissa. Elaa."

The Groupdiary (number 3)

In a Peking, punk rock bar. Ok, it was our last day Beijing. Some feelings blue, but Im drunk anyway. And I got two restless feet underneath me so.. I turned and said someone has been giving booze to all this animals.. I must say i don't know which animals we're talking about. Humans ofcourse are animals too, the flug is. I don't see people like animals they are creatures I can really love. So for me this bar is great, people are laughing, having a good time. Maybe I'm not sain. Keep on writing. I just like people I'm an humanist. And I need all them around me. People around you complete you. Being alone is ok but with company you can feel fullfilled. People around you sometimes.. wonder what the fuck your doing in the dome club with a cider can in your hands, shouting rubbish about chinese punk rock with a wet patch on the front your jeans. But sometimes you feel like you have been in this situation before. You and me, how we could even be the one if you're always on the run.. I don't have a clue what's happening.. The truth is that we all are just one. Love you all. And you're living in my heart- now and forever. There is no time. Love.

finnish sisters, Anthony (holland), Simon (aussie) & Craig (UK)

The GroupDiary (number 3)

In a Peking, punk rock bar.
Ok, it was our last day in Beijing. Some feelings blue, but Im drunk anyway. And I got two restless feet underneath me so.. I turned and said someone has been giving booze to all this animals... I must say I don't know which animals we're talking about. Humans ofcourse are animals too, the flug is. I don't see people like animals they are creatures I can really love. So for me this bar is great, people are laughing, having a good time. Maybe i'm not sain. Keep on writing. I just like people, I'm an humanist. And I need all them around me. People around you complete you. Being alone is ok but with company you can feel fullfilled. People around you sometimes.. wonder what the fuck are you doing and why you fell down the stairs in the dome club with a cider can in your hands, shouting rubbish about chinese punk rock with a wet patch on the front of your jeans. But sometimes you feel like you have been in this situation before. You and me, how we could even be the one if you are always on the run.. I don't have a clue what's happening.. The truth is that we are the one. Love you all. And you are travelling with me in my heart- now and forever. There is no time. Love.

The finnish insane sisters, Simon(aussie),Craig(UK) and Anton(dutch)

Jaahyvaistunnelmia

Nyt on siis koittanut tuo odotettu hetki ja matkan on tarkoitus jatkua. Lahto ottaa odotettua kovemmalle ja ihmiset istuvat hotellin olohuoneessa odottamasta lahtohetken lahestymista ahdistus rinnassaan. Meidan tyttojen lisaksi matkaa jatkavat myos yhteinen brittisulhomme Craig ja Annan hani Lentava Hollantilainen eli Anthony. Oma aussini on ainut joka jaa. Haluaisin sulloa pojat rinkkaani, mutta se painaa jo nyt turhan paljon.
Kohta alan varmasti itkea.
Life is.
Tama hostelli, nama ihmiset, sosiaalivesipullot- ja tupakka- askit jaavat asumaan sydameeni iaksi. Ja ehka, ehka muutan sittenkin jonakin kauniina paivana Australiaan.
Kuka tietaa minne tie vie?

Tana haikeana, mutta kauniina paivana tahdon valittaa myos maalle Suomen mita lampimimmat syntymapaiva onnittelut Rakkaalle herra Arjylalleni, joka tulee tanaan elaneeksi puoli vuosisataa! Rakastan sinua sinua isi!

Parin tunnin paasta junaan jalleen. Onkin ollut jo ikava.

Me olemme sentaan Tosimiehia, koska itse herra Mao on kaikessa viisaudessaan ja kaiketi kauan sitten sanonut, etta se joka ei koskaan kiipea muurille, ei ole mies. Siis terveisia tytoille, jotka matkaavat kohti Vietnamia!

Levottomat jalat

..biisi jota on tullut laulettua. Arripurri (Purriarri) on saapunut tanaan luokseni kylaan ja koko paivan on suututtanut kaikki pientkin asiat kovin ja kamalasti. Unen puutetta kaikki tyyni. Viimeisen kolmen yon aikana ei ole varmasti tullut nukuttua 12 tuntia enempaa yhteensa, siita 7 viime yona. Kerrankin, kun sai unta (lue: malttoi kayda nukkumaan ennen puoltayota) olisi voinut pysya sangyssa vaikka koko paivan..
Mutta mutta Suuri ja Mahtava Kiinan muuri kutsui tanaan. Kyseinen rakennelma on sentaan yksi maailman seitsemasta ihmeesta. Rakkaan matkakumppanini Hannelen sanomaa mukaillekseni: "Nahty mika nahty. Vois sita energiansa parempaakin tuhlata kuin taman rakentamiseen." Nousimme muurille pahimmasta mahdollisesta turistirysasta ja vaikkei lankkareita paljon ymparilla kuhissutkaan, hyori kiinalaisia senkin edesta. "Hallo, hallo, what's your name? Good postcards! Kashmir! Coffee! Tea! Riding! Photo, photo! Very nice. Very cheap." Hermo raukkani.
Upeita maisemia olisi suomitytto voinut pidempaakin ihailla ja pitaa huolta kunnostaankin kavellen muuria ylos ja alas. Mutta yksin. Yksin.
Yksinaisyytta kai ma vahan kaipaankin. Haluan ulos Pekingista. Kaupunkielama alkaa riittaa. Olen istunut taman hostellin "olohuoneessa" tarpeekseni. Olen loytanyt Kiinan sulhon. Tuon herasmies aussin kanssa kaytiin eilen iltakavelylla yotorilla ja maisteltavaksi olisi loytynyt kaikkea torakoiden ja merihevosten valista keppien varressa. Jostain kumman syysta voin pahoin.
Kohta kuuntelemaan kiinalaista rockpunkia livena. Herrasmies-aussi-Sulhon kainalossa kai.
Sulhon maaritelma: ei mitaan merkityksellista, ei pysyvaa.
Sopo se silti on.. mutta showmies. Ei anna mulle tarpeeksi tilaa loistaa. Voi vietava.